Hakutulokset

  1. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Innalaa taklattiin ikävästi numeroihin. Mutta onneksi ei ilmeisesti mitään isompaa loukkia tapahtunut.
  2. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Ehdin viimeiseen erään Telian ääreen. Mukava nähdä, miten Brorsson pelaa. Vähän kahtalaista infoa näin palstan perusteella.
  3. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Juha "Julli" "Kaurialan Valujev" Sulin. Kiitos ottelun highlightista, Jantta Alkio.
  4. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Semmoiset 70-luvun lukemat olis kivat. 5-8.
  5. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Jääkiekko ei ole hetkeen vituttanut yhtä paljon.
  6. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Ei selvinnyt, vaikka hetken ehti jo näyttää siltä ja jopa paremmalta.
  7. B

    Otteluseuranta (HPK)

    No nyt se tasoitus pitää kuitenkin tehdä. Mieluiten toisessa erässä. Naurettava maalin jälkeinen minuutti.
  8. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Oli varsin nähtävissä, että alun ohiminuuttien jälkeen homma muuttuu. Odotin tasoitusta tosin vasta toisessa erässä.
  9. B

    Otteluseuranta (HPK)

    No eipä tuo nyt sen kummempi ole, kuin muutkaan kärkikoukkueet. Kerho vain alun täysin telineissä. Samalta olisi näyttänyt vaikka Ipaa tai KooKoota vastaan.
  10. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Siis Kerho voittaa tän, jos selviää tästä ensimmäisestä erästä vain maalin tappioasemassa. Ihan klassinen juttu - jääkiekko on joskus varsin ennalta arvattava peli. Mutta se toki on erittäin epävarmaa, että selviääkö maalin tappioasemassa erätauolle.
  11. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Ketä Berger taklasi lopussa päähän? 5+20 liigan sivujen mukaan, mutta Telia luonnollisesti pimeänä.
  12. B

    Otteluseuranta (HPK)

    No jos ne yhden saa jotenkin tehtyä, niin sitten voi tulla vaikka pisteitä kun peli vapautuu. Mutta nyt se ei vaikuta erityisen todennäköiseltä.
  13. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Turhauttava matsi. En kutsuisi varsinaisesti ohipeliksi, mutta ei tuo riitä lähellekään noin hyvin pelaavaa ja kovavireistä vastustajaa vastaan.
  14. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Jaa. Erä alkoi ihan hyvin, mutta sitten se sössittiin jäähyihin.
  15. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Tätä minäkin vähän ihmettelen. Eilen kolmannessa erässä peli oli sinänsä hallussa. Kontrolli Kerholla ja selkeitä maalipaikkoja, joista olisi pelin voinut naulata. Lopulta se sitten kääntyi yksittäisiin virheisiin ja siihen, ettei omia maalipaikkoja saatu hyödynnettyä. Eri asia on se, jos peli...
  16. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Omat näkemykset näistä taklauksista hallilla nähdynä (videoita ei ole tullut kelailtua): - Dykiin kohdistunut taklaus (Karjalainen?). Taklaus puhdas ja hyvä. Kaatuessaan Dyk kolhaisi itseään jäähän. - Turuseen kohdistunut taklaus (Tikka). Taklaus kova ja puhdas - teknisesti siinä ei ole...
  17. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Lucenius ja teleportti-haastattelut :D
  18. B

    Otteluseuranta (HPK)

    On kyllä pelipäällä tuo Kanninen - Monto - Tavi -ketju. Aika laadukas on Kerhon rosteri, mutta vähän tehokkuus jättää tosiaan toivomisen varaa. Edit. Maininta myös Otto Latvalan kehittymiselle.
  19. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Kyllä olkavarsi vähän päähän kolahti. Vahinko toki eikä mielestäni mitenkään pahasti. Humaloja joutui menemään koppiin, mutta ei jäänyt kummemmin kierimään. Propsit siitä. Toivottavasti ei mitään sen ihmeellisempää.
  20. B

    Otteluseuranta (HPK)

    Cornet yhdellä t:llä :)
Ylös