Hakutulokset

  1. B

    Vuoden urheilija 2018

    Kaisa Mäkäräinen on varmasti vahvimpia ehdokkaita tuonne, vaikka olympialaisissa epäonnistuikin pahasti ja hiihtoäänet menevät pääasiassa Niskaselle ja Pärmäkoskelle. Mäkäräistä tällaisissa äänestyksissä nostaa se, että hän on maamme tunnetuimpia urheilijoita vrt. vaikka Teini joka on esillä...
  2. B

    Vuoden urheilija 2018

    Kannattaa huomata, että parayleisurheilijat ovat Suomessa hyvin tuettuja globaalissa katsantokannassa, ja myös vammattomat urheilijat joutuvat maksamaan omavastuita. Eivät välttämättä arvokisamatkoista, mutta esimerkiksi leireistä kyllä.
  3. B

    Vuoden urheilija 2018

    Nyt tuli tähän keskusteluun aivan uusi ehdokas, kun Lukas Hradecky valittiin fanien äänestyksessä (ääniä yli seitsemän miljoonaa yhteensä, ihan kaikkia Luke ei sentään saanut=)) Bundesligan parhaaksi maalivahdiksi ja voitti Saksan cupin eli DFB-Pokalin. Ihan mahtava juttu Hradeckylle itselleen...
  4. B

    Vuoden urheilija 2018

    Selänteen parhaat sijoitukset: 1993, 1998 ja 2007 5. 1999 6. Eli kauas jäi Teemu aikoinaan. Tosin oli kyllä aika hurjia vuosiakin joukossa, etenkin 1999 on jäätävä. Ehdolla olivat Ramsaun ylivertainen hiihtokuningas sekä äänestyksen lopulta voittanut Myllylä, F1-mestari Häkkinen...
  5. B

    Vuoden urheilija 2018

    Tokihan Conn Smythe on todella kova saavutus (mielestäni kaikkein kovin henkilökohtainen palkinto mitä jääkiekossa voi voittaa), mutta nyt kannattaa huomioida, ketkä tästä palkinnosta äänestävät. Urheilutoimittajain äänestykseen osallistuu tänäkin vuonna huomattava määrä iäkkäitä ihmisiä, joille...
  6. B

    Vuoden urheilija 2018

    Ei Conn Smythen voitosta voi puhua samassa lauseessa olympiavoiton kanssa. Olympiataso on se jossa kansansankarit pääosin tehdään (NHL:ssä ei sankaria tehdä, kysy vaikka Ville Peltoselta), ja varsinkin kun laji on maastohiihto, olympiavoitto on käytännössä mahdoton lyötävä. Formulamestariri...
  7. B

    Vuoden urheilija 2018

    Mäkäräinen voi voittaa tittelin, nimittäin urheilu-urasta. Vuoden urheilija -äänestyksessä ei mitään saumaa Niskasta ja Pärmäkoskea vastaan Mäkäräisellä.
  8. B

    Vuoden urheilija 2018

    Pärmäkoski olisi paljon relevantimpi kandidaatti, jos olisi voittanut maailmancupin tai Tour de Skin. Nythän Krista ei varsinaisesti ole voittanut yhtään mitään, toisin kuin Iivo. Seuraava voittaja lienee Kaisa Mäkäräinen ampumahiihdon maailmancupillaan (arvokisojen jälkeen Mäkäräinen on...
  9. B

    Vuoden urheilija 2018

    Talviolympialaiset ovat päättyneet, ja samalla varmistui myös tämä titteli Iivo Niskasen voitettua olympiakultaa. Tai sitten pitäisi tapahtua jotain aivan käsittämätöntä tyyliin suomalainen Grand slam -voittaja tenniksen kaksinpelissä. Ketjulle kuitenkin on varmasti tarvetta, sen verran aihe on...
Ylös