Vuoden urheilija 2018

  • 35 366
  • 213

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Talviolympialaiset ovat päättyneet, ja samalla varmistui myös tämä titteli Iivo Niskasen voitettua olympiakultaa. Tai sitten pitäisi tapahtua jotain aivan käsittämätöntä tyyliin suomalainen Grand slam -voittaja tenniksen kaksinpelissä.

Ketjulle kuitenkin on varmasti tarvetta, sen verran aihe on ehtinyt eilisestä lähtien puhuttaa. Ja eihän Niskasta ole pakko kannattaa, oma ehdokas voi aivan hyvin olla vaikka Markus Hännikäinen.

Toivottavasti Niskaselle tulisi kova haastaja jostain!
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Joo kyllähän se Niskaselle menee ilman jotain ihan käsittämätöntä käännettä loppuvuoden aikana. Toki ihan pienen pienen sauman annan Valtteri Bottakselle tai Kimi Räikköselle, jos nyt jollain tempulla onnistuisivat F1:n maailmanmestaruuden voittamaan. Lähinnä historiaan peilaten tämä, Mika Häkkinen valittiin vuoden urheilijaksi 1998 F1-mestarina, vaikka Mika Myllylä veti huikeat olympialaiset (kultaa + kaksi pronssia), mutta osittain varmaan painoi Häkkisen valinnassa se että Myllylällä olli hallitseva vuoden urheilija.

Mutjoo eiköhän se 99,99% varmuudella Niskaselle mene.
 

rubyblue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Sanotte mitä sanotte mutta itse arvostan Kristan kolmea henkilökohtaista olympiamitalia korkeammalle kuin yhtä kultaa. Olen toki vähemmistössä mutta toivotaan, että joku muukin ajattelee samoin kuin minä.
 

Undrafted

Jäsen
Iivon meriittinä henkilökohtainen olympiakulta, millä taidettu olla perinteisesti tosi kova äänestyksessä. Hän tosin voitti viime vuonna ja peräkkäiset voitot harvassa. Krista Pärmäkoski nappasi kolme henkilökohtaista mitalia yksissä kisoissa, temppu mihin kyennyt vain neljä suomalaista aiemmin. Iivo nyt maailmancupissa sijalla 13 ja Krista neljäntenä. Kristalla mahdollisuus kuroa kolmantena oleva Diggins kiinni. Miehillä voittoputki äänestyksessä, niin eiköhän joku nosta tasa-arvo näkökulmanlkn esiin.

Saavutuksien valossa itse antaisin ääneni Kristalle. Kolme henkilökohtaista mitalia yksissä kisoissa, joista yksi hopea ja parempi mc-menestys perusteluna.
 
Sanotte mitä sanotte mutta itse arvostan Kristan kolmea henkilökohtaista olympiamitalia korkeammalle kuin yhtä kultaa. Olen toki vähemmistössä mutta toivotaan, että joku muukin ajattelee samoin kuin minä.

Minä ajattelen samalla tavalla ja nostaisin esille myös Kristan mc sijoituksen.

Toki esim. Patrik Laine on lennossa Winnipegin paidassa tai kuka tahansa muu suomalainen jääkiekkoilija, joka Stanely cupin tai jonkun muun trophyn nappaa on kova haastaja vuoden urheilja tittelistä ensi vuonna.

Kesälajien puolella keihäänheitossa ei MM kisoja ole, joten aika vaikea jollain EM-tittelillä on voittaa. Toisaalta joku voi ajatella, että keihäänheiton EM on kovempitasoinen kuin hiihdon olympiakulta. Niskasen kultamitalia myös varjostaa monien venäläisten hyllytykset, mikä tekee tuosta kisasta enstistäkin heikkotasoisemman, jos sitä vertaa esim. johonkin keihäänheittoon. Onhan niitä myös muita. Joku suomalainen koripalloilija tai jalkapalloilija voi tehdä jonkun ilmiömäisen kauden. Joku mestareiden liigan voitto tai NBA mestaruus menisi kirkaasti ohi minkään hiihdon olympiakullan ohi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Toisaalta joku voi ajatella, että keihäänheiton EM on kovempitasoinen kuin hiihdon olympiakulta. Niskasen kultamitalia myös varjostaa monien venäläisten hyllytykset, mikä tekee tuosta kisasta enstistäkin heikkotasoisemman, jos sitä vertaa esim. johonkin keihäänheittoon.
Niin koska EM-kisoissahan on mukana näitä Euroopan ulkopuolisia kovia keihäsmiehiä, eiku mitä häh? Kyllä nykyään keihäänheittokin on sellainen laji että ei se pelkästään eurooppalaisten laji ole, vaikka toki pääsääntöisesti ne parhaat menestyjät Euroopasta tulee.

Mitä nyt tulee mahdolliseen jääkiekkoilijan valintaan vuoden urheilijaksi niin ei tule tapahtumaan, keskusteluihin voi nousta jos on ylivoimainen johtohahmo kun joukkue voittaa Stanley Cupin, mutta en usko että siltikään riittäisi.
 

Undrafted

Jäsen
Kyllähän Iivo ja Krista paukutti tiskiin sellaiset suomalaiset a-kotin saavutukset, että kovaa saa muut sykkiä tänä vuonna ollakseen samassa korissa. Laine voittamalla Stanley Cupin ja Conn Smythen meneisi sinne, Markkasella ei tule olemaan mahkuja ja Kontinen ei nelinpelitenniksellä tuonne pääse. Kahden kauppa ja kumpi vain voi viedä. Mitähän arvokisoja tänä vuonna olisi tulossa, missä joku voisi repäistä?
 

Ralph

Jäsen
Toki esim. Patrik Laine on lennossa Winnipegin paidassa tai kuka tahansa muu suomalainen jääkiekkoilija, joka Stanely cupin tai jonkun muun trophyn nappaa on kova haastaja vuoden urheilja tittelistä ensi vuonna.
Ei kyllä yleensä Stanley Cupin voittoa ole kummoisesti arvostettu. Vai mitkä ovat olleet Olli Määtän sijoitukset kahtena viime vuonna?
 

Undrafted

Jäsen
Ei kyllä yleensä Stanley Cupin voittoa ole kummoisesti arvostettu. Vai mitkä ovat olleet Olli Määtän sijoitukset kahtena viime vuonna?
Ei nyt joku Olli Määttä tai muu nobody mutta jos koko kansan Pate sen voittaisi, niin olisi eri luokan tunnettavuus. Voisi toki vaati conn smythen ohella sen game sevenin jatkoaikamaalin, mutta kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
keskusteluihin voi nousta jos on ylivoimainen johtohahmo kun joukkue voittaa Stanley Cupin, mutta en usko että siltikään riittäisi

Minä luulen, että tähän paikallisradiosetien palkintoon oli jääkiekkoilijoista saumat vain Lasse Kukkosella. Olympia- ja MM-kultajoukkueen kapteeni olisi voinut haastaa. Nää uniset vaan miettii, että mikä tänlikappi?

Lisäksi tietysti olisi saatu kilpailua, jos Suomen miesten jalkapallomaajoukkue olisi edennyt ensi kesän MM-lopputurnaukseen.
Peesaan siis Roger Moorea ja annan pienet haastonmahdollisuudet Bottakselle ja Räikköselle. Lisäksi Jari-Matti tai joku muu ottaessaan satukirjanousumaisen MM-tittelin voisi haastaa.

Loppujen kohdalla puhutaan lähinnä jonkun käsittämättömän suonenvedon aikaansaamasta rikkoutumattomasta maailmanennätyksestä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Loppujen kohdalla puhutaan lähinnä jonkun käsittämättömän suonenvedon aikaansaamasta rikkoutumattomasta maailmanennätyksestä.
Markus Pöyhönen tekee ensi kesänä yleisurheilun EM-kisoissa uuden sadan metrin juoksun ME:n, niin eiköhän tuolla irtoaisi.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Kristalle tai Iivolle se menee. Vaikea sanoa kumpi sen ansaitsisi.
Itse kallistun Pärmäkosken kannalle. Menestyi kummallakin hiihtotavalla ja kolme henkilökohtaista mitalia puhuu puolestaan.
Tosin voitto on voitto. Ihan mukavaa että on tälläisiä ongelmia. Toivottavasti saadaan lisää spekuloitavaa tähän kisaan. En kyllä keksi
mikä voisi haastaa. Iloselle major? Keihään maailmanennätys?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Markus Pöyhönen tekee ensi kesänä yleisurheilun EM-kisoissa uuden sadan metrin juoksun ME:n, niin eiköhän tuolla irtoaisi.

Esimerkiksi tuo. Tosin lähtisin pikemmin betsaamaan, että Ruuskas-Antti saa keihään oikeaan kulmaan ja kontakti maahan napsahtaa satasen horisontin puolelle.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Pärmäkoski olisi paljon relevantimpi kandidaatti, jos olisi voittanut maailmancupin tai Tour de Skin. Nythän Krista ei varsinaisesti ole voittanut yhtään mitään, toisin kuin Iivo.

Seuraava voittaja lienee Kaisa Mäkäräinen ampumahiihdon maailmancupillaan (arvokisojen jälkeen Mäkäräinen on hämmentävän kova), mutta olympialaisten takia ei saumaa. Sitten pitääkin odotella Skoda Cupiin, jonka voittamalla Leijonat painelisivat TOP3:een.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Haastajat on aika teoreettisia, ja perustuvat lähinnä siihen että Iivoa ei haluttaisi valita putkeen toista kertaa. Lentopallon maailmanmestaruus, mutta sekin taitaisi vaikuttaa lähinnä vuoden valmentaja- ja joukkuevalintoihin. Sitten ihan ufot eli tenniksen kaksinpelin GS-voitto, pyöräilyn Ranskan ympäriajo. Keihään/yleisurheilun ME siinä rajoilla. Golfin major ei varmaan riittäisi eikä jos Helenius voittaisi MM-tittelin, höhö.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jääkiekkoilijan pitäisi varmaan voittaa Stanley Cup ja vaikka Conn Smythe siihen päälle niin voitaisiin ottaa mukaan keskusteluun. Muuten ei näytöt tämän kauden osalta taida riittää.

Markkanen tietysti koriksessa tehnyt upeaa pioneerityötä, mutta olympiavuonna voi olla hankalaa.

Iivon kulta on kyllä kovaa valuuttaa. Nämä pronssit ja hopeat ovat ihan kivoja kisojen alkupäivinä, mutta vasta olympiavoiton jälkeen tajuaa sen ison eron. Pärmäkoskean symppaan ja onhan kolme mitalia pirun kova suoritus, mutta voitto on aina voitto. Vähän tylsää toki valita kahtena vuotena peräkkäin sama tyyppi, joten Krista voi saada paljon "vaihtelun vuoksi"-ääniä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No eihän tässä oo mitään sanottavaa, Iivohan se on. Kristan himmee mitalikasa ei riitä kuninkuusmatkan olympiakultaa vastaan mitenkään. Krista toki on yhtä selkeä kakkonen kuin Iivo ykkönen riippumatta siitä mitä tässä loppuvuodesta enää tapahtuu.

Kolmossijasta voi sitten Enni Rukajärven joku vielä haastaakin.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kristalle itse antaisin tämän palkinnon. Nostan 3 himmeämpää yhden kullan edelle tässä tapauksessa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Iivon kulta on kyllä kovaa valuuttaa. Nämä pronssit ja hopeat ovat ihan kivoja kisojen alkupäivinä, mutta vasta olympiavoiton jälkeen tajuaa sen ison eron.
Juurikin näin. Lisäksi kun valitaan nimenomaan vuoden parasta urheilijaa, niin ei tuon paremmaksi voi oikeastaan päästä kuin olympiavoittajaksi. Kristalla oli kaksi pronssia ja hopeaa, mutta ei silti ollut kisansa paras hiihtäjä. Niskanen taas vastaavasti nappasi juuri sen mihin on tähdännytkin, eli olympiavoiton. Ero on massiivinen, vaikka sijoituksesssa isoa eroa ei varsinaisesti olekaan.

Ja puheet jostain maailmancupien menestyksestä on ihan höpöhöpöä. Olympiavuonna ei maailmancupilla ole mitään merkitystä, koska kukaan urheilija ei tähtää olympiavuosina maailmancupin voittoon. Jos sellainen tulee niin tulee, mutta se on lähinnä kiva plussa sen olympiavoiton ohella.
 

Undrafted

Jäsen
Olympiakulta vs. 0-1-2 olympiamitalit sekä parempi mc-menestys. Iivolla rasitteena viime vuotinen voitto ja Kristalla plussaa sukupuolesta. Miten näitä kukakin sitten arvottaa ja äänestäjät vetää fiiliksellä. Loppuvuodesta ihan mielenkiintoista seurata keskustelua mediassa tämän aiheen ympärillä. Voitto on aina voitto, mutta on kolme henkilökohtaista mitalia niin harvinainen saavutus etten sitä ohittaisi. Mc-tilanne siihen päälle. Muut seikat on toisarvoisia minusta, mutta varmasti äänestäjäkunnassa vaikuttavat.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Mika Häkkinen valittiin vuoden urheilijaksi 1998 F1-mestarina, vaikka Mika Myllylä veti huikeat olympialaiset (kultaa + kaksi pronssia), mutta osittain varmaan painoi Häkkisen valinnassa se että Myllylällä olli hallitseva vuoden urheilija.
Tuossa vaikutti kai osittain myös se että Bjørn Dählie veti samoissa olympialaisissa kolme kultaa ja yhden hopean eikä Mika Myllylä ollut olympiakullastaan huolimatta millään mittarilla maailman paras hiihtäjä. Mika Häkkinen taas hallitsi F1:n MM-sarjaa alusta loppuun ja oli lajissaan kiistatta maailman paras. Seuraavana vuonna sitten osat vaihtuivat ja Myllylä voitti hiihdossa lähes kaiken ja Häkkisen maailmanmestaruudessa oli hieman enemmän tuuria mukana kun pahin kilpailija Michael Schumacher loukkaantui.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olympiakulta vs. 0-1-2 olympiamitalit sekä parempi mc-menestys. Iivolla rasitteena viime vuotinen voitto ja Kristalla plussaa sukupuolesta. Miten näitä kukakin sitten arvottaa ja äänestäjät vetää fiiliksellä.
Toisaalta hyvä muistaa miten harvassa nämä olympiavoitot nykyään on ja sen vaikutus sitten vuoden urheilijan valintaan. 2008 Satu Mäkelä-Nummela valittiin vuoden urheilijaksi vaikka varmasti ihan objektiivisesti tarkasteltuna jopa kovempiakin suorituksia sinä vuonna nähtiin (pakko sanoa että en kyllä muista miten yleisesti tuo kausi meni, silloin ei toki talvilajeissa MM-kisoja tms ollut), ja 2014 valittiin kaksikkona sitten Niskanen-Jauhojärvi vuoden urheilijoiksi kun olivat olympiavoittajia.

Itse asiassa vuosi 1998 taitaa olla ainoa kerta kun olympiavoitto ei ole ollut yhtä kuin vuoden urheilijan valinta, tuolloinhan Mika Häkkinen voitti peräti kaksi olympiavoittajaa eli Myllylän ja Jani Soinisen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuossa vaikutti kai osittain myös se että Bjørn Dählie veti samoissa olympialaisissa kolme kultaa ja yhden hopean eikä Mika Myllylä ollut olympiakullastaan huolimatta millään mittarilla maailman paras hiihtäjä. Mika Häkkinen taas hallitsi F1:n MM-sarjaa alusta loppuun ja oli lajissaan kiistatta maailman paras. Seuraavana vuonna sitten osat vaihtuivat ja Myllylä voitti hiihdossa lähes kaiken ja Häkkisen maailmanmestaruudessa oli hieman enemmän tuuria mukana kun pahin kilpailija Michael Schumacher loukkaantui.
Ihan hyvä pointti kyllä ja perustelunakin validi. Toki sen verran otan kiinni siihen että Häkkisen mestaruudessa olisi ollut tuuria mukana kun Schumi loukkaantui, toki siis siinä mielessä oli kun kilpailija oli pois pelistä mutta Häkkinenhän johti MM-sarjaa silläkin hetkellä kun Schumi ajoi seinään Silverstonessa. Häkkinen itse asiassa keräsi tuon kauden pisteistä 40/76 ennen tuota Schumin loukkaantumista, ja kautta oli sen jälkeen vielä puolet jäljellä. Osittain niihin vaisumpiin otteisiin kauden puolivälin jälkeen varmasti vaikutti juurikin se kun pahin kilpailija oli poissa joten Häkä ehkä alitajuisesti ajatteli että mestaruus tulee kun vähän ajelee. Eipä tullut, vaan meni huomattavasti tiukemalle kuin se ensimmäinen mestaruus.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Iivo Niskanen.

Pärmäkosken kolme mitalia on aivan mielettömän upea saavutus mutta sitä kultaa ei tullut eikä se ollut edes lähellä. Björgen dominoi kolmeakymppiä ja muillakin matkoilla oli selkeästi parempia hiihtäjiä matkassa. Niskanen kuitenkin otti kultaa kuninkuusmatkalla suveneerin esityksen jälkeen, arvostan sitä paljon enemmän. Mahtavia urheilijoita kumpikin enkä kyllä pistä pahakseni, jos Pärmäkoski tittelin onnistuisi Niskaselta ryöstämään.

Vaikea uskoa, että näille kahdelle löytyy haastajia kesälajeista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös