Hakutulokset

  1. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Onko ketään, joka ei kärsisi näkökulmaharhassa? Minusta ihan jokainen ihminen antaa jonkunlaisen ideologian tai näkemyksen värittää johtopäätöksiään/tulkintojaan.
  2. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Poliisit ovat Suomessa arvostettu ammattikunta, se taas on toinen kysymys, miksi heitä on Perussuomalaisten kansanedustajina noinkin paljon. Mutta ymmärrän täysin poliisin arvostamista, koska heidän työnsä on vaativaa ja vaara on usein läsnä. Muutamien ammattikuntien edustajat saavat hyvin ääniä...
  3. B

    Eduskuntavaalit 2015

    SDP yritti uudistua ja siten hivenen ottaa etäisyyttäkin ay-siipeen Urpilaisen puheenjohtajakaudella, joka profiloitui "torjuntavoittojen" kaudeksi. Urpilaisen kausihan lopulta päättyi ay-siiven toimesta, kun he valitsivat puoluejohtajaksi itselleen sopivan Rinteen. Ay-liikkeen valta-aseman...
  4. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Vasemmistopuolueista etenkin SDP on pulassa vuosien kuluessa eteenpäin. Demareiden perinteinen kannattajakunta on jo iäkästä duunariväestöä, jotka työskentelevät aloilla, joiden työpaikat vähenevät koko ajan. Lisäksi työväki on löytänyt itselleen uuden puolueen Perussuomalaisista. Persut...
  5. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Maikkari lienee kokoomuslainen media, samoin kuin Iltalehti. YLE on vähän niin ja näin, toimitusjohtaja Lauri Kivinen on kokoomuslainen ja muutamat toimittajat ovat kokoomuslaisia, mutta pulju tukee näkyvästi vasemmistoa, etenkin Li Andersson on ihan koko ajan esillä YLE:n kanavilla. Mutta...
  6. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Mutta uskaltaako Sipilä ottaa sitä riskiä, että Rinne oppositioon joutuessaan soittelee koko ajan kavereilleen SAK:ssa uhaten erinäisillä lakoilla, jos joku oleellinen asia ei Demareita ja ay-liikettä miellytä? Tietäen Rinteen lakkokenraalitaustat en pitäisi mitenkään mahdottomana lakkoilua...
  7. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Minun puolestani voidaan ihan huoletta poistaa nuo ay-jäsenmaksujen verovähennykset, mutta samaan syssyyn olisi poistettava myöskin työnantajaliittojen vastaava oikeus. Jos vain jälkimmäinen jäisi jäljelle, se yleislakko olisi ihan sataprosenttisen varma asia. En oikein näe mitään perustetta...
  8. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Vasemmistopuolueiden ongelma on viime aikoina ollut turha holhoaminen ja valtion aseman vankistaminen, tosin samaan hengenvetoon on todettava, että tätä ovat tehneet myös muut puolueet. Esimerkiksi Demareilla olisi täydet mahdollisuudet muuttaa puoluettaan neutraalimmaksi, Lipposen kaudella...
  9. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Kertonee Kokoomuksen heikosta nykytilanteesta, kun jotkut oikeistolaiset aikovat äänestää RKP:tä. RKP on nyt uudenlainen vaihtoehto, se kannattaa NATO:a ja muita erinäisiä oikeistolaisiksi miellettyjä piirteitä. RKP:n sidonnaisuudet ja ydinkysymykset toki ovat mitä ovat, mutta muutkaan puolueet...
  10. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Rinne kierteli ja kaarteli etenkin turvallisuuspolitiikasta puhuttaessa. Eniten kyllä ärsytti Antin ylimielisyys ja se kuinka hän yritti kävellä toimittajien yli, kun ei itse vastannut kysymyksiin oikein mitään järkevää. Tyytyi vaan toteamaan sanoneensa "ratkaisunsa" kysyttyyn asiaan...
  11. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Minusta nämä ovat parempia tenttejä kuin nuo, joissa nähdään kaikkien puolueiden edustajat yhden pöydän ääressä, koska tentattavilla on enemmän aikaa eikä homma mene päällepuhumiseksi. Silloin myös selviää enemmän siitä puolueen linjasta, jonka pohjalta äänestyspäätös tehdään.
  12. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Näinpä. Vaaleissa pitäisi olla kaksi teemaa, talous ja ulko-ja turvallisuuspolitiikka. Näistä vain ensimmäinen on oleellisena vaaliteemana tällä hetkellä, vaikka toinen on jopa merkittävämpi asia, koska ulkopoliittiset suhteet vaikuttavat myös kotimaan politiikkaan. Kun teemme ulkopoliittisia...
  13. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Kyseessähän on toden totta erittäin iso riski, mutta minusta tämä Keskustan varmistelutaktiikka ja sen eräänlainen hyväksyntä suomalaisten keskuudessa kertoo kovaa kieltään nykyisen hallituksen epäonnistumisesta tehtävässään. Nyt tyytymätön kansanosa on käytännössä pakotettu äänestämään joko...
  14. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Erittäin odotettuja tuloksia EVA:n tutkimuksessa. Sipilä omaa bisnestaustaa, joka varmastikin lisää luottoa häneen talouspoliittisissa kysymyksissä. Ulkopolitiikka on minustakin Sipilän heikkous. Häneltä puuttuu selkeä ulkopoliittinen linja ja kiviriippana mukana kulkee Keskusta...
  15. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Äänestä nyt jotain marginaalipuolueen hörhöä mielummin kuin tyhjää. Onhan siellä ties mitä kommunistia ja piraattien ehdokasta, mutta minusta näidenkin tollojen äänestäminen on edes jollain tavalla hyödyllistä. Jos vaivautuu äänestämään, miksei voi äänestää ihan oikeaa ehdokasta?
  16. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Ja vasta minä kirjoitin Kreikan eristäytyvän muusta Euroopasta... Siinähän kävi ihan toisinpäin. Tai no, EU:lle ärhennellään, mutta rahat otetaan ilomielin omaan taskuun. Tilanne on minusta aika huolestuttava, jos Syriza-vetoinen Kreikka saa niskuroida koko ajan.
  17. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Frederik pyrkii nyt miellyttämään vähän kaikkia. Yrittäjäkommentilla kosiskellaan tottakai yrittäjiä, nuorisokannanoton tavoite on "kalastaa" vanhoja jääriä, pienituloiset ovat kaikkien vakiomantra ja mamuasian esille tuonti on selkeästi suunnattu PS:n kannattajille. Pidän melkoisen varmana...
  18. B

    Eduskuntavaalit 2015

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021019175155_uu.shtml Iltalehti uutisoi Ilkka Sysimetsän aka. Frederikin asettuvan ehdolle tämänvuotisissa vaaleissa. Vaalipiiriä en saanut tuosta selville, puoluettakaan Reetu ei suostunut kertomaan, mutta 2007 herra oli PS:n ehdokas, saas nähdä onko...
  19. B

    Eduskuntavaalit 2015

    En kyllä usko kovinkaan monen käyttävän tuota Jokeri-seikkailua äänestysperusteena. Mainitsemasi suhde toki on kyseenalainen, mutta kannattaa muistaa Hjammun luoma ainutlaatuinen bisnesstrategia 90-luvun alussa Jokereille.
  20. B

    Eduskuntavaalit 2015

    Hjallis on erinomainen ehdokas Kokoomukselle. Kun hänestä puhutaan, puhutaan kovasta bisnesmiehestä, joka varmastikin kelpaa puolueen vanhalle kaartille. Nyt sai Vapaavuori-siipi, mitä halusi.
Ylös