Hakutulokset

  1. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Mistä sen tietää vaikka Kerho tulisikin vastaan?
  2. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Näin on, sillä erotuksella, että Valtanen on päättänyt pitää näppinsä erossa urheilullisesta puolesta, kun nuo aiemmat herrat olivat aktiivisesti mukana. Tämä Valtasen puolustukseksi, joskaan se ehkä ei ole ihanteellinen tilanne.
  3. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    En minä tolppia siirtänyt. Alkuperäisessä viestissäni totesin että prosentti on laskemassa. Ja sehän on ihan fakta. Tolpat ovat ja pysyvät veskarin hyvänä frendinä. Ei niitä kannata siirtää, eihän?
  4. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Mutta kyllä se prosentti on tänään ainakin tähän asti on laskenut.
  5. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Meidän yv-prosentti laskee sopivasti juuri poffsien lähestyessä. Arvattavissa, mutta valitettavasti näin.
  6. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Katsoin laukaisutilastot ja Ässät sai 77,5 % laukauksistaan joko maaliin tai Engrenin torjuttavaksi. HIFK:n 51:stä laukauksesta vastaavasti 66,7 % löysi tiensä kohti Ässien maalia. Kertoo jotakin. Olisi kiva katsoa vastaavaa koko kauden tilastoa kaikkien jengien osalta. Jo aikaa sitten...
  7. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Päivän keventävä kaikille faneille: Tappara - HIFK matsin jälkimainingeissa kuultu keskustelu herra Posilaisen (P) ja neiti Neglundin (N) välillä: P - olipa HIFK aika ylivoimainen N - no, en nyt niin sanoisi, johtihan Tappara peliä hyvin pitkään P - katso nyt vaikka laukaisutilastoja N - niin...
  8. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Muuten samaa mieltä, mutta mielestäni meidän kassarit ovat parantaneet jo ennen kuin puolustus heräsi. Sen heräämiseen on voinut vaikuttaa Winbergin ja Teräväisen hyvät otteet ja Dehnerin palkkaaminen. Nuo muut äijät ovat huomanneet, että on syytä skarpata, jos haluaa pelata loppukaudella.
  9. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Ei fysiikkavalmennuksessa vättämättä vikaa ole - valmentajan toivoma peli vain on niin äärirajoille menevää ja raastavaa.
  10. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Saman minäkin totesin ja taisin sanoakin 1-1 tilanteessa, että tämä peli on hävitty.
  11. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Mielestäni kohtalainen peli. Alun perusteella näytti varmalta tappiolta. Ilves pelasi kaunista avauspeliä ja hienoa lyhytsyöttelyä. Maalit jäivät uupumaan ja väsähtivät. Sitten hyvän karvauksen jälkeen nykyinen ykkönen teki hienon maalin. Kyllä Syöttkone-Saarinen taas jakoi hienosti...
  12. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tähän on vaikea lisätä mitään, mutta vaikka turhia viestejä pitäisi välttää on pakko sanoa kiitos kun puit ajatukseni sanoiksi.
  13. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Nöyrä anteeksipyyntöni. Tarkoitin keskiviikon peliä ensisijaisesti, mutta myös yleisesti vaihtelevasti.
  14. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tuosta maalinedustapelistä kannattaa katsoa kuinka lähelle kumpikin joukkue pääsi maalia ja kuinka monta kertaa. Se ei ihan korreloi kirjoittamaasi siinä pelissä. Kuitenkin voitimme. Ehkä tarkoititkin hävittyjä pelejä?
  15. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Hyvä kirjoitus! Kiitos siitä. Olen aivan myös aivan samaa mieltä maalivahtien nykytilanteesta (itse asiassa olin heidän alkukauden negatiivistä kritiikkiä vastaan, sillä maalivahdit tarvitsevat aikaa ja tasaista peluuttamista tason nostamiseen). Molemmat ovat parantaneet ja jos katsoisi vain...
  16. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Eilen minusta parhaat olivat: Engren Teräväinen Järvinen, Motin ja Ahonen ok Nykopp Lundell ja Dyk And, Engberg ja Heljanko Nämä jäivät positiivisesti mieleen. Negatiivisesti ei pitäisi tuollaisessa pelissä olla ketään, mutta parantaa saisivat Varakas ja varsinkin Kousa. Tallberg, J Keränen...
  17. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Niin ja jääkiekko on joillekin elämää tai sen pitäisi ainakin olla piristysruiske.
  18. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Niin, runkosarjassa pitäisi pystyä (yksinkertaistettuna) oppimaan puolustamaan, kun sitä tarvitaan ja hyökkäämään ja pelaamaan eri taktiikoilla sen mukaan kuka on vastassa. Ja sitten poffseissa kaiken pitäisi istua selkäytimessä. Näin ei meillä tällä kaudella taaskaan.
  19. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tuota listausta kun katsoo, niin eipä lupaavalta näytä. No, pakko kai noita pelejä on katsoa, elinkausikortin kun omistan ja elinkautisvanki kun olen. Eilen kyllä oli sikäli erilainen päivä, etten lähtenyt hallilta ennen loppua, kuten aiemmissa matseissa. Nyt ei ehtinyt, kun ratkaisu ja tosi...
  20. B

    HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

    Tuohon pörräämiseen lisäisin sen verran, että ei se puolustavaa joukkuetta välttämättä väsytä, jos he pelaavat fiksusti, eivätkä lähde "juoksemaan" perään vaan pitävät viisikon/neliön tiiviinä.
Ylös