Hakutulokset

  1. A

    Markon vuoro alistaa!

    Antti Jaatista kärkiketjuissa ei voi perustella mitenkään, jos tavoite on neljän joukossa (kuten kuulemma joukkueella on). Paitsi Mestiksessä. Antti Jaatisen ei pitäisi mahtua missään tapauksessa kärkikenttiin kärkiporukassa. Antti Jaatisen hyvä päivä tulee seuraavan kerran kaudella 2016-2017...
  2. A

    Markon vuoro alistaa!

    Minä olin ajatellut antaa aikaa, vaikka 20 peliä, mutta ei pysty ei. Jos jotakin olisi viime kaudesta muutettu pelitavallisesti, se näkyisi jäällä. Se näkyisi kenties surkeana pelinä, koska uutta ei olisi vielä opittu ja taululla olisi kaksi tappiota, mutta ei näy mitään. Peli näyttää ihan...
  3. A

    Markon vuoro alistaa!

    Koska tämä on Virtasen Markon ketju, kirjoitetaanpa ensin Makrosta ja vasta sitten lopuksi höpötellään offtopicia... Luin huolestuneena sen aamun Keskarin, piti vielä lukea illalla uudestaan. Makro on tehnyt oikean päätelmän, että RD:n pystysuunnan kiekkoa ei liigassa enää juurikaan pelata. En...
  4. A

    Markon vuoro alistaa!

    Ihan samoja fiiliksiä minullakin on, kun kritisoidaan kaikesta JYPiä, toimitusjohtajaa, omistajia, somenäkyvyyttä. Muistettakoon, ettei tuolla liikevaihdolla operoivan osakeyhtiön pyörittäminen onnistu ihan jokaiselta, toisin sanoen jo se, että saadaan liiga/euroliiga pelattua, on vaatinut...
Ylös