Hakutulokset

  1. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Hermannille voisi antaa potkut, ottaa ainakin Yv pelin harjoittaminen pois häneltä. Ei toimi, luulis nyt sokeankin näkevän et äijä on ulkona kuin lumiukko nykyajan yv pelistä.
  2. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Hermanni Vidman on nyt ainakin väärä mies valmentamaan Yv peliä. Viime kaudella oli Härkälän vastuulla eikä toiminut. Aika huonot on lähtökohdat kun samat Hermannit jatkaa ensi vuonna. Yv on staattisen hidasta ja näyttää kyllä siltä että mahtaako pelaajatkin tietää mitä yritetään. Joo, ei ole...
  3. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Siellä pelasi alivoimaa mm. 1. Ketjun Ruotsalaiset ja Järvinen. Taitaa olla roolitukset pahasti hakusessa. Mckochenin ja Matinpalon poistumisen myötä on hirveä lovi puolustuksessa, tämän päivän näkemäni pelin perusteella paikkaajia ei ole hankittu. Jotenkin tuli mieleen Selinin ajan päätön...
  4. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Siinä yv viivassa pitää olla sellainen kaveri, joka pystyy pelaamaan koko ajan pää ylhäällä ja uskaltaa haastaa alimpana miehenä kärkikarvaajaa, totta, vain Viirret ja Heimosalmi Ässissä kykenee tähän. Mccochen on Ässien puolustuksen liideri, mutta yv avut ovat huonot. Liike ei riitä, eikä...
  5. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Ässien kiekkotaitavin puolustaja on Aleksi Heimosalmi. Kanadan pojista ei ainakaan vielä ole Yv pelaajiksi, jos ei sitten Kanadassa puolustajanakin pelanneesta Graberista tehdä viivapakkia. McCoshen on liian hidas kiekon liikuttaja. Muutenkin yv on liian passiivista, pitäisi vaihtaa paikkoja ja...
  6. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Takakolmio, jossa Wenström vasemmalla, Borgman viivasta ja Kotkaniemi oikealla. Kätisyydet sopii, maali eteen joku maskiin ja Kivenmäen voi jättää neppailemaan penkille. Vähän on hänellä samaa vikaa kuin Mavella, peli pysähtyy kun saa kiekon.
  7. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Samaa velttoilua se Salmisen pelaaminen on ollut viimeiset vuodet. Turha puolustella. Menneen talven lumia. Kuten aikaisemminkin olen todennut. Pelin ulkopuolella oleva hiihtelijänä. Jos on vammaa niin laittaisi itsensä kuntoon ja alkaisi pelaamaan.
  8. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Peli olisi pitänyt eilen voittaa ylivoimalla. Meillä on Salminen, Kärki ja kuntoutuessa Taimi sellaisia miehiä joiden pitäisi saada yv kuntoon. Nyt se on täysin luokatonta. Salmisen ja Kärjen velttoilua ei pysty käsittämään. Molempien pelivalmius oli eilen täysin luokatonta. Salminen lisäksi...
  9. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Taimi rytmittää peliä päin persettä yv pelissä. Tommila yv peliin ja Taimen peliaikaa voi laskea taitojen edellyttämällä tasolle.
  10. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Tuossa 12 pelin jaksossa, jossa tuli 10 voittoa Ässien ylivoima ja alivoima oli hyvää. Itse en noita tilastoja jaksa katsella mutta ruudun toimittaja muistaakseni sanoi että jollain otannalla olivat liigan parasta. Eli tästä näkee mikä on tärkeä laittaa kuntoon.
  11. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Kyllähän tuossa takakolmiossa pitää kätisyydet olla kunnossa. Salminen tulee varmasti tuohon Korhosen paikalle jos tervehtyy. Taimi on toinen jota käyttäisin vasemmalla puolella. Oikealla sitten Kärki ja McRae kun tervehtyy. Viivassa Matushkin ja Taimi. Sakke ei ole vielä Sport pelissä, seuraava...
  12. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Korhonen on ollut hyvä viime peleissä, mutta ensi viikko on nyt aikaa pistää tärkeät yv ja av kuntoon. Taimen tuohon melkein laittaisin. Osaa vetää ja syöttää. Korhonen voi mennä Lähteenmäen paikalle, ei oikein ole osunut tuosta keskeltä viime aikoina. Nyt ne variaatiot ovat Matushkinin pommi...
  13. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Ykkös YV:ssä nyt pitäisi valmennuksen käsittää että tuonne Korhosen paikalle pitäisi saada rightin mies. Salminen siihen sitten pitäisi tulla Sport pelin jälkeen. Nyt voisi käyttää Taimea tai Insamia. Menee takakolmiosta yksi vaaramomentti pois. Toki homma parantuu väkisin kunhan Sakke ja McRae...
  14. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Jos ei tuolla viisikolla tule tulosta niin johan on kumma.
  15. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Perussyötöt ei onnistu Yv:lla. Tasavoimilla taas toimii eli lienee kipsistä kyse. Onnistumisia kyllä vaatisi jotta kipsi murenee. Tarvittava taito minun mielestä on olemassa sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Harjoituksissa toki tuota Yv:tä pitäisi treenata kun muuten peli näyttäisi olevan...
  16. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Käsittämättömän surkeaa on ollut Ässien ylivoima Makkosen jäätyä saikulle. Kuparinen ja Kiilholmakin toki tuota YV:ta pelanneet eli onko sittenkin niin ettei nuorilla pojilla riitä maltti ja kyky rauhoittaa peliä? Hyökkäysalueelle kiekon vieminen ja pelin rauhoittaminen ovat olleet lähdes...
  17. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Ei nyt antaa kiekkoa vastustajalle, mutta kiekko nopeasti maalille ja jos ei siitä tule maalia niin yleensä tulee katko. Yv on jotenkin liian hidasta. Takakolmiota selvästi haetaan mutta ratkaisut ovat hitaita. Kunnon viivapelotetta ei ole ja Bertrand ei osu tuosta kaarelta koskaan. Enemmän vaan...
  18. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Tänään nähdään onko valmennus ottanut eilisestä opiksi. Av:n ainakin pitää parantua. Ehkä paras lääke on ettei typeriä kurittomia jäähyjä oteta.
  19. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Niin, valmentaja organisoi nämä erikoistilanteet. Näillä ratkaistaan pelit nykypäivänä. 5-5 pelissä pärjättiin tänäänkin hyvin ja vietiin peliä suvereenisti ekat 7 min. Pelsut otti jäähyn, olisi pitänyt niitata pelsut kanveesiin 2-0. Pelattiin surkea Yv ja perään kaksi Vainosen typerää kuritonta...
  20. A

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Kaksi purun paikkaa oli tuossa neljännessä maalissa. Purku kaksi kertaa Kallion lapaan. Huolimatonta on peli.
Ylös