Hakutulokset

  1. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Ja tuon eteläamerikkalaiskolmikon maalit hylätään Euroviisujen hengessä ja Alvaro Morata käy pukkaamassa ottelun ainokaisen.
  2. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Ja Italia voitti odotetusti Espanjan antaen osviittaa jo tulevasta kesäkuun alun ottelusta. Vai mitä?
  3. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Sama ajatus jäi nyt itselle. Näissä karkeloissa soi vain sellainen musiikki, jota en kuuntele ja lopputulos ei kuitenkaan miellytä minua. Ja kuitenkin katson taas ensi vuonna, vaikka täysin samanlaiset kappaleet siellä soi. Positiivinen yllätys toki olisi, jos parempikin musiikkityyli joskus...
  4. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Tai sitten ovat vain soittaneet sitä David Guettan kappaletta? Eihän kukaan erota näitä kahta toisistaan, kopio kun toinen on.
  5. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Kyllä tuo edelleen sillä nimellä kulkee, mutta tokihan monet viime kisat ovat ratkenneet muulla kuin laululla. Kuten myös nämä.
  6. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Itävalta ja Saksa jäivät sitten nollille. Kyllä nyt Adolf Hitler kääntyisi haudassaan, jos olisi kuollut.
  7. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Mutta kun kyseessä on laulukilpailu, eikä lavashowkilpailu. Kyllä se voitto vaan kuuluisi ansaita laulamalla, eikä millään taustashow'lla.
  8. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Tämä oli siis lopulta Ranskan voitto? David Guetta on käsittääkseni sieltä kotoisin ja hänen kappaleestaan tehtiin puhdas kopio, jolla tämä kisa voitettiin.
  9. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Äänestäviä maita on 40 ja Italia antoi äänet vuorolla 37, mutta välistä on kolme pudonnut huonojen yhteyksien vuoksi. Eli vielä kuudelta on pisteet tulossa.
  10. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Kaksi vähemmän. Silloin oli 38, nyt 40.
  11. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Venäjän äänet antaa joku Dimitri. Ja aika vauhdikas kaveri onkin kyseessä.
  12. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Oli joo viime vuoden edustaja kyseessä.
  13. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Kopiobiisi vastaan Putin, harmi että Italia putosi jo kilpailusta aikoja sitten.
  14. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Ukraina ei ole mukana tämän vuoden kisoissa.
  15. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Ja Liettua jättää Venäjän nollille, nyt kyllä naapurit pettää täydellisesti.
  16. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Georgialta vain kolme pistettä Venäjälle, nyt oli yllätys!
  17. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Ei, antaa numerolla 35. Ja nyt äänesti numero 29.
  18. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Ja täällä hehkutettiin niin paljon raikasta Saksan esitystä. Jos nyt elettäisiin 1940-lukua, Saksa olisi pärjännyt samoista syistä kuin nyt Venäjä.
  19. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Jos tuo ihan kivan näköinen venäläisesiintyjä olisi suomalainen ja olisi hoilannut tuon saman viisun Suomen edustajana, niin olisi tiukkaa tehnyt päästä kympin sakkiin. Mutta kun kyseessä ei ole laulukisat vaan isommassa roolissa on kaikki muut, esiintyjien seksuaalisuudesta...
  20. R

    Euroviisufinaali 2015 – liveseuranta

    Venäjä-pelko on jo levinnyt Australiaan asti.
Ylös