Hakutulokset

  1. V

    Opetustyö

    Sitähän se on ja myös tarpeellista kun sisäistää tietonsa. Aiemmin kertomani hissan maikka piirsi kerran tunnilla aikajanan, jossa oli 1800-luku jolloin euroopassa tapahtui aika paljon. Jokaisen piti sitten vuorollaan käydä sijoittamassa omasta mielestään merkittävä asia aikajanalle. Pelkän...
  2. V

    Opetustyö

    Perusteet pitää ilman muuta olla hallussa ja ulkoakin osattavaa asiaa on paljon, mutta nippelitiedon ulkoa osaamisesta on kovin vähän hyötyä, jos sitä päntättyä tietoa ei ole sisäistänyt ja soveltaa aikajanalle. Mulla oli lukion aikaan hissan maikka, joka asetteli kymyksiä kokeessa siten, että...
  3. V

    Opetustyö

    Tuon tehtävän perusteella tuli ainakin mulle ajatus, että lukutaitoa ainakin oletetaan olevan. Eihän tuollaista tekstiä vaativaa lukutaitoa voi kahdessa päivässä oppia millään. Ensimmäisenä päivänä on varmaankin tutustuttu kouluun ja sen tapoihin ja toisena jo ehditty jotain opettaakin. Vedin...
  4. V

    Opetustyö

    Kuulostaa perinteistä tavutusta järkevämmältä näin ensiajattelulla. En oppinut tavutusta aikoinaan, kun osasin lukea täyttä häkää kouluun mennessä. Sitten piti alkaa opettelemaan tavuttamalla, kun sellainen kuului opetussuunnitelmaan ja sitähän tietenkin opeteltiin.
  5. V

    Opetustyö

    Hups. Nyt törmättiin täysin vieraaseen termiin. Mitä tarkoittaa liutus lukemisen yhteydessä. Ei puhuttu sellaisista kun -75 koulutieni aloitin.
  6. V

    Opetustyö

    Onkos täällä ala-asteen opettajia? Olisi kysyttävänä millaiset odotukset eka luokalle mennessä on lukutaidolle? Poitsu aloitti koulutiensä torstaina ja heti oli tullut mielestäni aikamoisen vaikea kotitehtävä luettavaksi. Teksti on mielestäni aika pitkä, siinä on varsin vaikeita ja pitkiä...
  7. V

    Opetustyö

    Päinvastoin se voisi jopa nostaa koulutuksen tasoa. Pitkien lomien ja lyhyiden päivien motivoimat vapaamatkustajat lähtisi helpompiin hommiin raksalle ja tilalle tulisi opetustyöstä oikeasti motivoitunutta väkeä.
Ylös