Hakutulokset

  1. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Ilmastonmuutos on niin iso kysymys, että sitä ei ratkaise yksinään mikään teko. Itse asiassa lentämisen lopettamisella kokonaan olisi olennainen merkitys, kun sen osuus on noinkin suuri. Tämä tuskin on ikinä kuitenkaan mahdollista, joten lentoalan on muiden alojen tapaan mietittävä, miten...
  2. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Näköjään aika paljon voi olla päiväkohtaisia eroja. Lennettiin syyskuun alussa Chicagon kautta San Franciscoon ja valitsimme lippuja varatessa vaihtoajaksi varmuuden vuoksi viisi tuntia. AA:lta tuli jossain vaiheessa ilmoitus, että meidät on siirretty aiempaan koneeseen eli vaihtoaika kutistui...
  3. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Nyt on liput hankittu ja loppuen lopuksi päädyttiin AA:han Chicagon kautta. LH olisi maksanut tuplasti enemmän, koska paluulento olisi pitänyt ottaa sunnuntaina 21.05 lähtevään koneeseen. AA lähtee seuraavana aamuna kuuden maissa, joten yö menee melkeimpä kentällä nukkuessa. Uni pitäisi kyllä...
  4. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Mitä ilmeisemmin olen lukenut väärin noita lentoyhtiöiden nettisivuja, koska ei matkalaukkuja taidakaan saada olla kuin BA:lla kaksi kappaletta. LH:lla fillari maksaa 150 euroa/suunta, mutta jos se on pakattu pyöränkuljetuslaukkuun, joka täyttää mittasäännöt, niin sitä kai käsitellään kuten...
  5. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Kiitos kommenteista. Varmaan päädytään tuohon Lufthansaan, jos/kun hintaero ei ole montaa satasta. Kun pitää saada paljon tavaraa mukaan, niin jotenkin saksalainen täsmällisyys on vakuuttavampi vaihtoehto.
  6. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Syyskuussa pitäisi lentää San Franciscoon ja vaihtoehtoja on periaatteessa kolme: AA:lla Chicagon kautta, BA:lla Heathrown kautta ja Lufthansalla Frankfurtin kautta. Lippujen hinnoissa ei ole isoa eroa, mutta matkatavaroina meillä jokaisella on matkalaukun lisäksi fillarilaukku. Näistä molempien...
  7. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Pari vuotta sitten tuli lennettyä lyhyen ajan sisään Tukholmasta Helsingin kautta Shanghaihin ja takaisin Helsinkiin sekä parin kuukauden kuluttua siitä Helsingistä New Yorkiin. Näistä tuli ihan hyvät pisteet, vaikka turistiluokassa mentiinkin. Pisteitä olen myöhemmin käyttänyt Lapinmatkojen...
  8. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Kun huomioi lentokenttämaksut, polttoaineet yms. niin varmaan on halvempaa ja voi olla, että kustannussyistä tehdään. Tosin kone seisoo toisella kentällä sitten pidempään tai jotain. Mutta perseestähän homma on ja jos yleistyy, ei voi olla hyväksi lentomatkustamiselle. Ilmeisesti lennät...
  9. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Tässä tapauksessa kyllä varmasti mielellään kiertääkin Heathrown kautta. Käsittämättömän halpa kyllä tuo kahden lennon yhdistelmä. Katselin vain tänään, kun Finskiltä tuli mainos, jossa lentoja New Yorkiin myytiin alle viidellä sadalla. Tosin myynti- ja matkustusajankohdalla on todella suuri...
  10. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Ihan mielenkiinnosta, mutta mitä maksaa lentoliput NYC:hen Heathrown kautta? Finskiltä suoria lentoja saa täällä alle viidellä sadalla, joten ei sekään mikään paha rasti ole siitä ilosta, että välttyy vaihtamiselta ja säästää matka-ajassa. Tietysti lentolipussa säästetty pari sataa on ihan kiva...
  11. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Osaako kukaan sanoa millä konetyypillä Finnair lentää New Yorkiin? Onko reitillä käytössä sekä MD11 että Airbus A340 vai vain toinen näistä? Finnairin sivuilta ei tunnu löytyvän millään tietoa siitä, mitä konetyyppejä yhtiö yleensä milläkin reiteillä käyttää. Edit. Itse asiassa jos varaa...
  12. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Joo näin itsekin ajattelin. Kone tuli Ivaloon vasta 22.25, joten ilmeisesti se ei ollut Helsingissäkään ihan ajallaan, ennen kuin Ivaloon starttasi. Finnair antoi korvaukseksi matkustajille kaksi kahdeksan euron kuponkia, jolla sai sitten ostaa kahvia kentältä ennen koneen lähtöä. Ei ihan...
  13. R

    Keskustelua lentomatkailusta

    Eilen palatessani Saariselältä lensin Ivalosta Finnairin koneella. En tiedä liittyikö tämä siihen Thaimaan koneen myöhästymiseen, mutta kun koneen olisi pitänyt lähteä Ivalosta 19.25, niin matkaan päästiin 22.50. Lievästi sanottuna vitutti yöllä odotella matkatavaroita ja taksia vielä normaalia...
Ylös