Hakutulokset

  1. H

    Keisarin uudet vaatteet eli miten Rauman valtakunta tuhottiin 10:ssa kuukaudessa

    Ei tätä jaksa enää. Tämä vitun vänkääminen 1:1 samasta asiasta 3-8 ketjussa on täyttä idioottimaisuutta ja ihan kuin olisi jonkun teiniangstin vallassa olevan kanssa keskustelua. Kotona kaksi tällaista teiniä, niin en millään enää jaksa vapaaehtoisesti ottaa muutamaa lisää. Kausi on jo menetetty...
  2. H

    Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

    Aika erikoinen veto. Toki vaikia sitä on ihmistä väkisin pitää, sillä motivaatiota on vaikea pakottaa. Eikö muka oikeasti ole muita pelaajia löydy kun KHL:stä suurin osa länsimaisista tuli pois? Ihan pitää ostaa toisesta joukkueesta pelaajia?
  3. H

    Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

    Painotukset, että nämä ovat omia mielipiteitäni, joten en muita tähän halua painostaa, enkä sano että muiden täytyy näin ajatella, tahi olla samaa mieltä. Tällä hetkellä valtava määrä suomalaisia yrityksiä tekee päätelmiä toiminnan järkevyydestä, eettisyydestä, sekä käytännön mahdollisuuksista...
  4. H

    Äijänsuon Arenan kunnostus

    Ja en nyt tiedä vaatiko ihan mahlottomia ponnistuksia ja saatiin ihan hyvä video. Ite tykkäsin kanssa.
  5. H

    Äijänsuon Arenan kunnostus

    Täältä vähän vinkkiä mitä muutoksia hallille on tehty/tehdään kesän aikana: Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=JgfhhIYN_-o
  6. H

    Lukon talous

    Eikös Sahlstedt sanonut myös edellisessä haastattelussa, että ei nuo rahat jääneet säästöön seuraaville kausille? Nimittäin, eikös nuo "säästöt" vähentäneet vain kyseisen vuoden RTK konsernirahaa ja näin ollen eivät ole käytettävissä tulevina vuosina?
  7. H

    Lukon talous

    Itse en usko kyllä tuohon. Tai no, ehkä ihan häntäpään joukkueita vastaan, mutta ei kärjen kanssa ja mikä silloin on laatu? Perustan ajatukseni siihen, että liigan televisiosopimukset ovat ihan naurettavan pienet vs. Ruotsi.
  8. H

    Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

    Tai no ehkä kolmos tai nelossenan "statuksella" ja palkalla, nii ehken sitten.
  9. H

    Kalle Sahlstedt – Lukon oma poika urheilujohtajaksi

    Aina voidaan tehdä yhteenvetoja ja loppupäätelmiä vain epäonnistumisten myötä ja unohtaa kaikki onnistumiset. En sano että mistää jumalasta nyt on kyse, mutta onhan tuossa onnistumisrekordi paljon paksumpi kuin epäonnistumisten. Tai no, näyttäkää mulle GM tms. jolla on VAIN onnistumisia? Eikä...
  10. H

    Poterovartio

    Kaikessa muussa on melkeinpä (ainakin näkyvissä) Lukko-logoja pl. noi juomalasit oikealla?
  11. H

    Silloin harvoin, kun ketuttaa...

    Tämä on oikeastaan mikä tällä palstalla eniten vituttaa. Kaikkien täytyy olla samaa mieltä, muutoin valehtelee tai on väärässä. Pistetään väkisin sanoja suuhun ja jos ei ole samaa mieltä on väärässä ja hyvin usein vielä jonkun solvaavan mielikuvan kanssa. En koe tätä keskusteluksi tai...
  12. H

    Silloin harvoin, kun ketuttaa...

    Niin ei kai kukaan tällä palstalla ole tyytyväinen PELKÄSTÄÄN piruetteihin ja osallistumiseen? Enempi taitaa olla vain näitten asioitten kombinaatio ja niiden painotukset tärkeä osa tässä asiassa.
  13. H

    Silloin harvoin, kun ketuttaa...

    Oma näkemykseni on melkein tämä, pienellä hionnalla: "Niin kauan kuin ei avoimesti tue Putinia, niin minulla ei ole Zagidulinia vastaan." Ite en lähde muitten puolesta päättämään. Ja hyväntahtoinen hymiö perään.
  14. H

    Juniorit kaudella 2022–2023

    Nimikaima. Miro on Lukon 06-ikäryhmässä ollut ihan pienestä pitäen. Ainakin kentän ulkopuolella yksi hienoimpia herrasmiehen alkuja pitkään aikaan. Kentällä sitten melko taistelija, muttei mikään sikailija.
  15. H

    Silloin harvoin, kun ketuttaa...

    Olisihan se ollut ihan tolkutonta Tapolan itkupotkuraivaria koko finaalit läpi jos tämä pelin hidastamiselementti olisi otettu Tapparalta pois. Fyysisyyden ymmärrän, mutta päivän selvät rikkeet joilla Tappara vauhdin otti pelistä, pitää saada pois. Mitä väliä sitten on tästä eteenpäin...
  16. H

    Lukko Playoffeissa 2022

    Jos ei olisi koronat iskeny tuplana vai triplana kauden aikana niin olisi ollut ihan eri peli kokonaisuutenakin. Viime vuonna ehken olisi HIFKi ollut hyvä haastaja ilman koronaa ja tänä vuonna (sinikeltaisin lasein) Lukko olisi ollut enemmän kuin vertaansa vailla haastaja. Viime vuonna tosin ei...
  17. H

    Juniorit kaudella 2021–2022

    U16 taipui valitettavasti eilen myös toisessa pelissä Jokereita vastaan. Näin pronssipelit kutsuu. Vastustaja tulee tietoon ilmeisesti tiistaina.
  18. H

    Juniorit kaudella 2021–2022

    U16 SM jatkaa Jokereita vastaan tänään Harkkahallissa klo 16.00 alkaen.
  19. H

    Otteet kaukalossa kaudella 2021–2022

    Keskialueelle kiekkom No mutta ku ei ollu jälkimmäinen.
  20. H

    Otteet kaukalossa kaudella 2021–2022

    Vitut ollu 6
Ylös