Hakutulokset

  1. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Jaha. Näin sitä rebuildia, prospekteja mäelle. Brossoit ja Horak Oilersiin, Smid meille. Ennenkuin itken enempää, totean että Smid on selkeästi parempi kuin joku O'Brien ja tietysti mahtuu, mutta. No, kattotaan. Odotellaan vielä liikkuuko jotain muuta takaisinpäin. Olivier Royn nimi on...
  2. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Hoitelette senverran asiallisesti purkamista etten ole jaksanut pahemmin kirjoitella. En jaksa nytkään paljoa, tulimpa vaan sanomaan että haistahan Hartley+koko toimisto paska. Siellä se Sven taas istuskelee sivussa. Niin vähän järkeä, VARSINKIN uudelleenrakennusaikana, että pidän kohta...
  3. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Puolustan Backlundia kovaa. Tehot tulee ja menee sillä, eikä oikein saanut viime kauden alun tehoilua jatkumaan. Olen tullut hyväksymään että tehot on siltä kaverilta lähinnä boonusta ja plussaa. Kaiken muun tekee oikein. Edelleen paras hyökkääjä pelaamaan omista pois. Menee hukkaan nelosketjun...
  4. T

    Calgary Flames 2013–2014

    HYVÄ BOB En minäkään. 1,5 kautta toissakauden lopusta asti ollut yksi parhaita hyökkääjiä. Sitä jopa kiinnostaa miten pelit päättyy. Oli sitä tänäänkin. Tai eilen. No, yöllä. Kolmelle hyökkääjälle selkeä peukku: Stajan, Glencross ja Bärtschi. Glencross piristynyt kun Matti tuli takaisin...
  5. T

    Calgary Flames 2013–2014

    WASSINGTONI KÄVI KYLÄSSÄ JUU Oho, kukaan ei ole huutanut mitään tänne. No, minä huudan. Takki käännettiin edellisistä otteluista täysin. Poijjaat/äijät meni lujaa, kovaa, päättäväisesti, luovasti ja tarkasti. 1.erä oli sitä samaa maagista ihmeellistä hurmosta mitä viimekauden ensimmäisen...
  6. T

    Calgary Flames 2013–2014

    DALLASISSA KÄVIVÄT JUU Hyvä etten peliä nähnyt. Taitaa yhden käden kouran sormissa olla äijät joille peukkua voisi enempää nostaa, mitä nyt kanadalaisten juttuja pelin aikana luin. Hienoa että Bärtschikin (vaikkei mitenkään huonosti ole pelannut, päinvastoin parhaassa kolmanneksessa...
  7. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Nyt saa Colborne ansaitsemansa kehut. Hieno maali (johon Hudlerilta hieno syöttö) ja avausmaalissakin mukavasti maalilla hämmentämässä. Muuten en viitsi porukkaa kehua. Phoenixia vastaan on vaikea pelata ja Yotes-ottelut on harvoin itselleni helvetin hienoa katsella, mutta ihan Flamesin omaa...
  8. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Selitän sitten mahdollisimman yksinkertaisesti. Olen yksinkertaisesti mieltynyt muutamaan pelaajaan farmissa enemmän. Puhtaasti tunnepuolen asia. Pidän pelaajasta X enemmän kuin pelaajasta Y. Pelaajat eivät ole minulle numeroita joita taulukon kanssa räpellän. Mieltymyksiä tulee milloin mihinkin...
  9. T

    Calgary Flames 2013–2014

    On se. Itsellä ei pari viikkoa sitten päässä pyörineet "voihan sen vielä alas heittää"-ajatukset käyneet enää edes mielessä. Ei ole tullut Monahanille mitään ongelmia NHL-tasolla eikä notkahduksia, NHL on miehelle itselleen ja joukkueenkin kannalta ainoa järkevä vaihtoehto. Jos tuo nyt...
  10. T

    Calgary Flames 2013–2014

    1. erä oli tautista läpsyttelyä. Molemmilta itse asiassa. Glencrossilla ei kulje, ei muillakaan. Brodie muistuttaa edelleen Butleria. Syötöt kaikilla neljätoista metriä ohi, ei isompaa kamppailun meininkiä. Karri oli hyvä. 2. erä oli erilaista. Syöttöjä oikein usein lapaankin, Cammy teki...
  11. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Mikä ristiriita? En minä laskukone ole. Puhdas tunnereaktio ja asennekysymys tämä on. En pitänyt hankinnasta, en ole pitänyt yhtään siitä mitä olen nähnyt, ja Horakiin on ehtinyt vähän tulla tunnesidettä ja tottumusta sen lisäksi että kentällä näyttänyt ajoittain aika hyvältä. Totta helvetissä...
  12. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Sieltähän se kakkapeli tuli. Kolmas erä ihan mukavaa pelailua, mutta muutenhan se oli löysää ja sekavaa kakkelia. Anaheimkin oli tuhnu, osasi vaan rankaista. Tuosta pelistä halua edes selittää juuri mitään, se ei ansaitse sitä. Hudler ja Stempniak parhaat hyökijät. Monahan ja Bärtschi...
  13. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Prospektipuolelta muuten vähän päivitystä. WHL:ssä pari äijää vetää todella hyvin. Coda Gordon johtaa WHL-porukkaansa niinku MIÄS. 6+8 alle kymmenessä pelissä, viimeyönäkin 2+1. Jokohan alkaa haljennut reisi olla senverran kunnossa että lähtee maksimaalisella teholla. Viime kesän...
  14. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Vajaa viikko sitten olin sitä mieltä, että hyvin Monahan voidaan jättää vielä pois ja antaa muiden prospektien karsia keskenään ketkä pysyy suunnitelmissa ja ketkä ei. Ajattelin että niin voi olla joukkueelle pitemmässä juoksussa parasta. Mutta tota, äijähän pelaa kokoajan vaan paremmin...
  15. T

    Calgary Flames 2013–2014

    Jos kaikki olisi samaa mieltä kuin minä, oltaisiin kaikki perämettissä alastomina puukko kourassa odottamassa maailmanloppua. Mutta selvennän vähän piruuttani. Saatiin kaupoilla Hanowskia, Agostinoa, Knightia ja Jooriskin vielä yliopistorenttuna tuli mukaan. Vanhoista on Horak, Jones ja...
  16. T

    Calgary Flames 2013–2014

    3-4. Voitto. Ei tasoitusta yhtään. Ei rankkareita yhtään. Ei yhtään niitä. Kato, ette ole huudelleet tänne. Molotan jotain, kun peli tuli katteltua. Aika huolettoman oloista touhua sikäli, ettei kurapaska takahousussa puristeta tuskalla, vaan pelataan ja kattellaan ilman isoja paineita...
  17. T

    Calgary Flames 2013–2014

    vattassa on itku Japu jo selittikin tapahtumat, ettei niistä enempää. Stajanin ykköskentällä tehotonta ja väkinäistä, mutta yhtenäistä puurtamista. Backlundin kakkoskenttä ja Monahanin kolmoskenttä välillä sai jotain aikaan ja välillä ei. Neloselle jonkunmoinen peukku ehkä. Kyllä nuo...
  18. T

    Liigan verkkosivut – liiga.fi

    sattuu käsitykseen Näköjään taas menee neljätoista vuotta että ottelut saadaan päätökseen. On se nyt saatana vaikeaa. Perkeleen perkele. "Liiga". Helvetti soikoon. Markkinointisedät ja -tädit hioneet keskenään suoranaista taidetta. Siellä on läpsytelty XL-jakuissa ylävitosia ja käytetty...
  19. T

    Otteluseurantaketju Liiga Ti 24.9.2013

    Tämmöiset viestit on ainakin 2/3 siitä syystä miksi kyttään näitä ketjuja. Urheilun kuuluu sattua ja aiheuttaa pahaa mieltä. Jaha, TPS tekee vaivihkaa tuommoisia, mitä nuo on, maaleja. Tossahan noita nyt on napsahtanut kaksi eikä omituisesti tunnu kiinnostavan ketään kummassakaan joukkueessa.
  20. T

    Otteluseurantaketju Liiga Ti 24.9.2013

    Aallon päätyynosuneesta lämäristä Jormakka (tai TPS-pakki, en nähnyt) laittaa sisään. Noin kato.
Ylös