Hakutulokset

  1. T

    Paini

    Taitaa vasta vähän vanhemmille olla ryhmiä ja niitäkään tuskin liikaa Suomessa. Ehkä näin uran alkuvaiheessa näen koko perheen muuton Jenkkeihin parempien harjoitusolosuhteiden perään vielä turhan suurena riskinä.
  2. T

    Paini

    Juttu toki vähän kieliposkella kirjoitettu. Pojan ehdoilla mennään totta kai ja mihinkään en pakota, tai ainakin shakkitreenit ja runonkirjoitusharjoitelmat saa joskus jättää välistä, jos on ollut oikein rankka päivä molskilla. Toistaiseksi on tykännyt, lähinnä kuperkeikkailua ja muuta perus...
  3. T

    Paini

    Haluan, että pojastani (3 vuotta) tulee painija. On nyt käynyt nallepainissa n 6 kk ja vastaavaa tarkoitus jatkaa. Kesäisin pelaa futista ja ui ympäri vuoden. Ensi kesänä jotain yleisurheilukoulua tms voisi kokeilla. Mitä muita hyviä lajeja painin rinnalle/tueksi?
  4. T

    ”Djpate246” ynnä muut Youtube-sankarit

    Arttu Eemeli Pulkkinen pääsi eilen neitsyudestään, kun ystävänsä hommasivat Virossa venäläisperäisen ammattilaisen. Upi tietysti pääätti ilahduttaa mummoaan soittamalla ilouutisen keskellä yötä. Mummon vastauksista saattoi päätellä, että Kemppaisilla juhlat jäänevät hyvin pienimuotoisiksi, eikä...
  5. T

    Päivän Mäkelä

    Kyllä, lyhyellä aikavälillä maahanmuuttoa tarvitaan. Kyse enemmän pidemmän aikavälin strategiasta. Myös maahanmuuttajaryhmien syntyvyys laskenee alle 2, joten jatkuvaksi ratkaisuksi siitä tuskin onkaan. Toki automatisaatio kehittyy ja korvaa työpaikkoja maahanmuuton tasosta riippumatta, mutta...
  6. T

    4 Nations Face-Off: Suomi

    Kaikki lienee jo tapaus Heiskasesta sanottu: valtava isku, Vaakanainen tilalle. Vaikuttaa kovasti omaan mielenkiintoon koko tapahtumaa kohtaan. Meneekö ihan vaan pienen maan satunnaisvaihtelun piikkiin, että todellisia huippupuolustajia ei nyt Suomessa muita ole ollut eikä taida ihan heti olla...
  7. T

    Päivän Mäkelä

    Itä-Aasian maat ovat selkeästi ottaneet tavoitteekseen korvata matalamman koulutustason työvoiman tarve esinsijaisesti automatisaatiolla ja robotisaatiolla, joka on kestävämpi ratkaisu myös pidemmällä aikavälillä. Mielestäni tämän tulisi olla myös Suomen ensisijainen strategia väestön...
  8. T

    RIP-ketju

    RIP Sulevi. Minulle ehkä rakkain suomalainen näyttelijä.
  9. T

    Mika ”Immu” Ilmen – halveksittu ex-rikollinen vai nykypäivän viihdyttäjä?

    Immulla kieltämättä on ainakin jossain määrin karismaa ja onhan ukko aika meemiainesta. Jonkun verran true crimea tulee seurattua, ja onhan nuo konniennräpellykset, Immu mukaan lukien, 99 % vastenmielistä roskaa. Astetta kiinnostavampaa tulee heti, kun on kyttä mukana, että täytyy myöntää, että...
  10. T

    Elon Musk – visionääri vai tosielämän Bond-pahis?

    Musk on niin lähelle kuin mahdollista tosielämän John Galt.
  11. T

    NHL Entry Draft 2025

    Tässä voi olla perää, ja jotenkin olen odottanutkin että tällainen painopisteen muutos ennen pitkää tapahtuu. Toki poikkeuksellisen lahjakkaita ja dominoivia puolustajia on ollut aina. Mutta kyllä ym. herrojen peliä on vain nautinto katsoa, ja pelaajatyyppi onkin oma suosikkini heti perinteisen...
  12. T

    Mikko Rantanen

    Kiva maali. Onhan tuossa kaksikossa aineksia vaikka kaikkien suomalaiseksi tutkapariksi NHL:ssä. Jäämme seuraamaan mitä tuleman pitää.
Ylös