Hakutulokset

  1. R

    Top Gear

    Edellisen jakson olisi voinut katsoa vaikka pelkästään vierasosion (Litmanen) takia. Toisen jakson olisi voinut jättää katsomatta vaikka pelkästään vierasosion (Gettomasa) takia.
  2. R

    Sijoitusvinkkejä?

    En ole Nokiaa enää vuosiin omistanut enkä analysoinut, mutta näkemäni pörssitaipaleen ajan en voisi enempää yhtyä vanhaan viisauteen: Nokia pettää aina.
  3. R

    Mille naurat juuri nyt?

    Valtakunnan tämänhetkinen ykköskiertopalkinto kertoo keräävänsä kulloistenkin haltijoidensa puumerkit ihoonsa. Siinä on mukava seuraavan omistajan sitten reittä pitkin kulkiessaan tarkastaa, keiden kaikkien kettu on käynyt kolossa. Iida Vainio ikuisti rakkaansa Archie Cruzin nilkkaansa – Katso...
  4. R

    Venäjä hyökkää Ukrainaan

    Venäjän vaunut ovat huonoja ja etenkin huonossa kunnossa, joten kyllä. Saksa tuskin vaan saa mitään aikaiseksi.
  5. R

    Meille tulee vauva!

    Itsellä kaksi lasta ja täytyy sanoa, että neuvola ja tarvittaessa sairaalan päivystys toimivat niin hyvin, että lapsille aina saanut avun julkiselta samassa ajassa, kuin itse yksityiseltäkin. Eli en liputa vauvavakuutusten puolesta, ellei esim. oma asuinpaikka ole kaukana julkisista palveluista...
  6. R

    Suomi hakee Nato-jäsenyyttä

    Minusta tässä on erittäin oleellinen nosto. Aiemmin on puhuttu, ettei Venäjä enää voi hyökätä loputtomalla massalla - se voidaan nyt haudata. Puolustajan kärjen pysäyttäminen ei riitä, vaan taistelua on voitava jatkaa kerta toisen jälkeen. Toisaalta on myös sanottu, ettei Venäjä voi painostaa...
  7. R

    Pe 11.2.2022 Otteluseuranta (3. kisapäivä)

    Mikä tuon jäähyn peruste oli? Perusteeton haasto?
  8. R

    Nato

    En oikein tiedä, miten omalta osaltani tätä asiaa voisi ajaa, joten kävin tekemässä Ylelle juttuvinkin. Pyysin A-Studiota haastattelemaan poliitikkoja tai asiantuntijoita siitä, missä olosuhteissa Suomen Nato-hakemus olisi ajankohtainen. Ehkä tuon saman vinkin tai pyynnön voisi tehdä...
  9. R

    Nato

    Itse toivoisin mediaan keskustelua siitä, missä olosuhteissa Natoon liittyminen muuttuu "ajankohtaiseksi". Nyt kaikki järjellinen keskustelu päättyy ulkopoliittiseen mantraan: "Natoon liittyminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, mutta Suomi tekee päätöksensä itse ja pitää Nato-option...
  10. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Verokohtelu tulee ostoerittäin, ei keskiarvojen mukaan. Hankintameno-olettaman osalta myös.
  11. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Pokeri on taitopeli, jossa todennäköisyyksiä laskemalla ja pelitekniikalla voi vaikuttaa pelimenestykseen. Lotto ja Ässä-arvat ovat arpajaisia, joissa odotusarvo on selvästi <1. Kryptovaluuttojen arvonmuodostus perustuu puhtaasti kysynnän ja tarjonnan suhteeseen ollen täysin spekulatiivista...
  12. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Kryptovaluutoilla tehdyn tuoton rinnastaminen ja vertaaminen OMXH-indeksiin on aika epämielekästä. Lotossa, Ässä-arvoilla tai kryptovaluutoilla rikastumiseen ei taida olla täällä esitetty kritiikkiä. Kyse on siitä, mikä on vertailukelpoista. Itse ajattelin tankata lisää Keskoa. Arvostus...
  13. R

    EHT & EHC 2021–2022

    Jääkiekko on Venäjällä politiikan jatke. Jos IIHF ei olis Venäjän tavoin umpikorruptoitunut homeinen diktatuuri, se poistaisi koko turnauksen. Pidän CCCP-teemaa pelipaitoineen ja lippuineen aika mauttomana. Meno ei juuri Saksasta eronnut, vaan soisiko kukaan Saksalle samanlaisia muisteloita?
  14. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Kannattaa pitää pää kylmänä ja välttää mitään laajojen indeksien myymisiä. Tänään tankkailin laatua Keskon ja Koneen muodossa. ETF-kuukausisäästöt (World ja Emerging markets) jatkuu tietenkin normaalisti.
  15. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Sen lopetuksen pointti on se, että romahdusspekulantti häviää spekuloimalla ja olemalla poissa markkinoilta suhteessa spekuloimattomaan. Ns. spekulaation vaihtoehtoiskustannus tai vaikka sisäinen korkokanta.
  16. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Nyt kun on vähän lasketeltu, niin tässä on aivan mainio kirjoitus panikoiville ja vähän rauhallisemmin suhtautuvillekin: IL kolumni: Pörssi romahtaa, oletko valmis?
  17. R

    Sijoitusvinkkejä?

    Sen verran tartun jo vähän vanhempaan viestiin, että näille kommenteille ei kannata antaa kovin suurta painoarvoa. Samaa on hoettu monta vuotta ja moni on hävinnyt paljon rahaa olemalla ulkona markkinoilta. Markkinoiden fundamentit ovat edelleen kunnossa ja kuplautumisesta puhutaan korkeintaan...
  18. R

    Afganistanin tilanne

    Useimpien lähteiden mukaan 75-80k. Tukijoita varmaan sitten pari mittaluokkaa enemmän.
  19. R

    Minkä Olympialajin poistaisit kisoista?

    Kaikki yksilölajien joukkuekilpailut. Nyt ei riitä, että matkoja ja tyylejä on sata, vaan niistä on vielä lisäksi miesten, naisten ja nykyään sekajoukkueiden kilpailut. Ja kaikkiin lajeihin, joissa sukupuoli ei aseta kilpailijoita eri asemaan, kuten vaikka jousiammunta, sekasarjat.
  20. R

    Kalamiehiä?

    Kuhan syönti on parasta miesmuistiin! Olen nyt hinkannut samaa kohtaa erään luodon ja saaren välissä n. 9m syvän päällä joka ilta ja lähes jokainen kala on yli 50cm. Eilen tärähti sitten vielä 65cm ja 2,5kg kuha, josta olin rajun taistelun vuoksi varma, että on hauki. Vesi 25C ja paras ottiaika...
Ylös