Hakutulokset

  1. A

    KooKoo kaudella 2018–2019

    Ei kai täysin poissuljettu ole sellainen vaihtoehto, että Kookoo on ollut osapuolena Malisen ja Miehon tai Malisen sekä Miehon soppareiden purkamisessa? Seurat kun ovat kyenneet aiemminkin löytämään kaikkia (molempia seuroja ja sopimukseen kuuluvia pelaajia) hyödyttäviä yhteistyösopimuksia...
  2. A

    KooKoo kaudella 2018–2019

    Jarkko Malinen ja HIFK ovat purkaneet sopimuksen, joten voisiko Malinen palata Kouvolaan yhdessä Haatajan kanssa?
  3. A

    KooKoon yleisömäärät

    Hienoa, että Kouvolossa yleisömäärät ilmoitetaan totuudenmukaisesti, ja on totta, ettei Kouvolan yleisömäärät ole heikkoja moniin muihin seuroihin verrattuna. Mutta ei sillä muihin seuroihin vertaamisella on juurikaan merkitystä, vaan yleisöä pitää käydä hallissa ja yleisön tulee siellä kuluttaa...
  4. A

    KooKoon yleisömäärät

    Onneksi Kouvolassa voidaan sentään luottaa ilmoitettuun yleisömäärään, niin voidaan täälläkin spekuloida faktoilla. Linkki Ylen uutiseen aiheesta: Liigaseurat laskevat katsojamääränsä eri tavoin – ainoastaan KooKoo laskee todelliset katsojat | Yle Urheilu | yle.fi
  5. A

    Vemppajaosto kaudella 2015–2016

    HC-fanit eivät tuo eniten euroja. Suurin läjä seteleitä tulee hallin katon läheisyydestä.
  6. A

    Kouvolan jäähalli – Lumon Areena

    Lentokentiltä tutut nauhat tilaukseen. Jonottaminen radan suunnassa molemmilta puolilta ja keskeltä sitten ulos piirakka taskussa ja sinappi poskella. Nopeuttaisi hieman myyntiä ja lisäisi oleellisesti viihtyvyyttä. Kouvolan hallin mahdollistama kävelykierros kun sujuu huomattavasti...
  7. A

    Finaalit 2014: KooKoo – Jukurit

    Jos nyt jotain ihan pelistäkin. Kookoo oli ekassa erä hyvä ja käytti paikkansa hyvällä prosentilla. Myös jukurit loi muutamia hyviä paikkoja, mutta kun itse ei osu ja kaveri osuu 3-4 kertaa, niin jo siellä alkoi selkä nousemaan. Etenkin ekassa erässä sekä toisen erän ekat 5min. kookoon...
  8. A

    KooKoon päävalmentaja 2014–2015

    Toivottavasti Pikkarainen ei ole koskaan ehdolla Kouvolaan ollutkaan. Pelitapansa ei sovi sille jatkumolle joka täällä on jatkunut jo useamman vuoden. Seuran peli-identiteetti tulee olla määrävä tekijä niin, että pelaamista kehitetään johonkin suuntaan valmentajasta riippumatta.
  9. A

    KooKoon päävalmentaja 2014–2015

    Räsänen ja Pikkarainen eivät ole mielestäni edes vaihtoehtoja. Haapakosken haluaisin ja Ahvenjärven tai Karjalaisen kelpuuttaisin. Mattilahan sieltä kuitenkin taitaa tulla takaisin...
  10. A

    KooKoo 2013–2014

    Mielenkiinnolla, kovin odotuksin ja suurin toivein odotan uusinta pelaajajulkaisua. Onkohan nyt tulossa kaikkien aikojen kovin ja kiinnostavin mestis-kausi?
  11. A

    Sekalaisia kysymyksiä Mestiksestä

    Ei muuta kun laittamaan avointa hakemusta jääkiekkoliittoon.
  12. A

    KooKoo 2013–2014

    Toki ymmärrän huolen enkä aio hehkuttaa Kauppilaa millään tavoin. Aika usein täällä(kin) niin monet tuomitaan niin nopeasti, joten yritän kaivaa myös mahdollisuuksia, en vain uhkia. Niinpä. Huono viime kausi ei voi olla vaikuttamatta Kauppilan hintaan.
  13. A

    KooKoo 2013–2014

    Miksi Kauppila olisi suurempi riski joukkueen yhteishengelle kuin yksikään toinen pelaaja? Miksi Kauppila ei omaksuisi valmentajan pelitapaa siinä missä parikymmpiset kollegat? Eikö Kake voi olla myös suuri mahdollisuus joukkuhengen nostajana ja pelitapa esimerkkinä? No, tehojen perusteellahan...
  14. A

    KooKoo 2013–2014

    Maalintekijä, maalintekijä, maalintekijä. Julkusen ja Dineen ko. osastolle jättämä aukko on todella suuri.
  15. A

    KooKoo 2013–2014

    Tare-kortin voi jättää käyttämättä kun haluaa perustella kuinka JJ vihaa Kouvolassa asuvia kiekkoilijoita. Ei ole valmentajasta kiinni ettei pelaa kookoossa mestistä. Itse ottaisin mieluummin Ropon 2-3 vuoden sopparilla kuin Bakerin vuodeksi. Toki molemmat mikäli kysyntä ja tarjonta...
  16. A

    KooKoo 2013–2014

    Toivottavasti Baker ei kuulu Kookoon sopimuspelaajiin tulevalla kaudella. Kaveri on nostettu täällä sellaiselle jalustalle, ettei sellaisiin odotuksiin pysty kukaan vastaamaan.
  17. A

    KooKoo 2013–2014

    Alikosken lähtö varmistui tänään. "Uusina niminä Kärpät jukisti hyökkääjä Mikko Alikosken ja puolustaja Janne Pälven sopimukset. Alikosken sopimus on 1+1- ja Pälven 2+1-vuotinen." -JA Hyökkäykseen tarvitaan ensi vuodeksi siis useampi onnistunut hankinta ja viime kaudella paljon parjatusta...
Ylös