Tuskin on edelliseltä reissulta jäänyt miehelle otsikkoa, niin tehdään uusi.
Panu Mieho palaa kahden vuoden lapulla Stadiin, kertoo Bättre Folk.
Oikein oiva kolmossentteri säästöliekkikauteen.
Bättre Folkiin paukkui juuri odotettu Tiedote.
Ruotsalaispuolustaja Tom Hedberg vahvistaa IFK:ta loppukauden ajan.
EDIT:
Tobiaksen kommentit hankinnasta;
Päätin perustaa uuden maskottimme innoittamana tällaisen ketjun, jonne on mahdollista hieman kollektiivisemmin kirjoittaa omista ja miksei yleisistäkin ristiriidoista Oy HIFK-Hockey Ab:n kanssa. Tämä ajanjakso nyt on jo useamman kauden ajan ollut IFK:ssa sellainen, jossa ympäristöön väkisinkin...
Bättre Folk tiedottaa 23-vuotiaan ruotsalaispuolustaja Victor Berglundin siirtyvän IFK:hon loppukauden kattavalla sopimuksella ja liittyvän joukkueen mukaan maanantaina.
Victor on kiekollinen, oikea käsi alhaalla pelaava puolustaja, joka on osoittanut jo pärjäävänsä Liigaa kovemmissakin...
Bättre Folk kertoo IFK:n tehneen vuoden sopimuksen ruotsalaispuolustaja Eddie Larssonin kanssa.
Eliteprospects kertoo Larssonin olevan pelaajatyypiltään ”peruspakki” hyvällä peliälyllä. Taitava syöttäjä kovalla ensimmäisellä syötöllä, joka täyttää hyvin ruutunsa alivoimalla.
Viime kaudet...
Julius Nättinen siirtyy IFK:hon kaksivuotisella sopimuksella, kertoo Bättre Folk.
Tarina ei kerro, aikooko IFK peluuttaa Nättistä laita- vai keskushyökkääjänä, mutta olemme varmasti lähitulevaisuudessa viisaampia asian suhteen.
Lähtökohtaisesti todella kova hankinta tähän sarjaan. Minä olen...
Salomäen siirto IFK:hon varmistunut Örebro HK:n kanssa tehdyn sopimuspurun jäljiltä. Lähteenä Bättre Folk.
Salomäki on huippuluokan voimahyökkääjä, joka on saanut lukuisia mahdollisuuksia NHL:ssä ja kyennyt AHL:ssä pelatessaan takomaan pongojakin taululle ~0,5 pistettä per peli tahdilla.
Aivan...
Isoja steppejä urallaan viime vuosina ottanut all-around -puolustaja Kotkansalo tulee Hirvosen ohella Stadiin Porista. Ainekset Kotkansalolla on tulevaisuudessa nousta myös erittäin korkea-arvoiseksi pelaajaksi tässä sarjassa, joten mielestäni tämä on oikein hyvä hankinta taistelemaan peliajasta...
Ryminää ja ryskettä alaketjuihin pohjoisesta himaan. Karvinen on kova vääntäjä, jolla ei mene myöskään sormi suuhun kiekko lavassa, niin kuin aikoinaan on nelssonin kundeilla ollut tapana. Hieno hankinta!
Alla olevat tiedot kaapattu kotisivujen uutisesta.
Laitahyökkääjä Karvinen, 31, on...
Erittäin lupaava nuori sentteri Roni Hirvonen Ässistä IFK:hon. Toivottavasti pystyy ottamaan seuraavan ”Hintz” -tyyppisen loikan urallaan IFK:ssa, ja tarunhohtoiseen lähtee Stadista liigan kärkisentteri.
Alla olevat tiedot kaapattu kotisivujen uutisesta.
Hyökkääjä Hirvonen, 19, on Bluesin...
Nimeään kovempi hankinta. Yksi liigan vaarallisimpia pelaajia hyökkäyspäässä. Nautitaan ”Inistä” vielä kun voidaan.
Alla olevat tiedot kaapattu kotisivujen uutisesta.
Laitahyökkääjä Innala, 23, valmistautuu parhaillaan Leijonien kanssa Latviassa pelattaviin MM-kisoihin. Hän saapuu HIFK:hon...
Tapparassa hyvillä tilastoilla toissa kaudella pelannut Michael Garteig täydentää IFK:n maalivahtikaksikon.
Alla olevat tiedot kaapattu kotisivujen uutisesta.
Garteig, 29, siirtyy HIFK:hon saksalaisseura Ingolstadtista, jossa hän pelasi viime kaudella 29 ottelua torjuntaprosentilla 90,2...
Pudotuspelien MVP suoraan kahden vuoden sopimuksella sisään.
Alla olevat tiedot kaapattu kotisivujen uutisesta.
Keskushyökkääjä Koivistoinen, 25, siirtyy HIFK:hon Rauman Lukosta. Bluesin kasvatti voitti päättyneellä kaudella SM-kultaa ja hänet valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi...
Nyt kun joukkue on alustavasti julkaistu, on kai oikeutettua avata tämäkin ketju palikoiden siirtelyyn, vaikka vääräleuat saattavatkin olla toista mieltä.
Mulla on varovaisen optimistinen fiilis ensi kauden joukkueesta ja nuorennusleikkauksesta, vaikka kovia lähtijöitä näyttäisi olevan muutama...
Bättre Folkissa julkaistun tiedon mukaan Miro Väänänen vahvistaa IFK:ta 2021+1 asti ulottuvalla sopimuksella. Miellyttävä Mestis -yhteistyön hedelmä, odotan innolla Väänäsen näkemistä punaisessa paidassa.
Tervetuloa Stadiin!
TIEDOTE: Antti Tyrväinen lainasopimuksella HIFK:hon
Kappas, tuo löytyikin näköjään nyt sitten kotisivuilta. Aikaleimana klo 9:00, mutta ei taida pitää paikkansa vaan on hätäpäissään laitettu nyt kun Pelicans tiedon vuoti.
Minun mielestäni loppukaudeksi aivan loistava hankinta enkä välitä mitä...