Hakutulokset

  1. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Mitä muutaman noista voittoputken peleistä nähtiin, niin niissä KalPalla oli fyysisyyttä enemmän kuin vastustajalla. Eli siis ihan taklattiin enemmän. Enemmän kuin vastustajat ja enemmän kuin ekoissa peleissä tai näissä viimeisimmissä. Hämmentävä suonenvetohan se oli. Tehtiin muistaakseni myös...
  2. K

    David Printz KalPaan

    Turha kai se olisikaan yrittää faktoista väitellä. Enkä ole edes sanonut, että olet väärässä vaikka oletkin. ;) ...sitä lähinnä kritisoin, että aina valitetaan. Ja vieläpä ennen kun on nähty ensimmäistäkään peliesitystä. Mestis-tason hankintojahan tässä tosiaan olisi voinut odottaa ja nyt...
  3. K

    David Printz KalPaan

    Kun hankitaan Mestiksestä pakkeja, niin olisi pitänyt hakea AHL:stä tai Amerikan yliopistosarjoista ja kun haetaan sieltä tai sen tasoisia pelaajia, niin oliskin pitänyt hankkia Mestiksestä. Ei nyt heti valiteta hankinnasta. Varsinkin kun tasoltaan on parempi hankinta kuin mihin olisi...
  4. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Haha! Järki käteen nyt. Mitä kukaan kostuu jostain HPK-fanien mielipiteistä siitä mitä on tapahtunut 11 VUOTTA sitten!? :D ...voi hyvää päivää. Noita faneja tuolta ajaltahan joutuu melkein etsimään jostain hoitokodeista. Miinusmerkkinen tilasto tietysti on huono homma, mutta ei sekään...
  5. K

    Ketjuviritelmät kaudelle 2013–2014

    Siis oliko tosiaan niin, että Laukkanen kiitteli Kärpät-pelin jälkeen upeaa KalPan peliä vai oliko se vain joku Jatkoajan huuli? En edes viitsi mennä sen enempää tuohon epäloogisuuten MUTTA... ...meillä oli vasta varsin toimivat ketjut, missä vihdoin tuntui että saatiin muutamasta unholaan...
  6. K

    Posilaari

    Kuka Saku Kinnunen? Tarkoitatte kai Jamie Arniel!? Linkki hockeydb:n: Jamie Arniel hockey statistics and profile at hockeydb.com ...olettehan seuranneet liiga.fi:tä?
  7. K

    Vitutusketju

    Harmittaa, että KalPa on pelannut nyt pari ottelua todella viihdyttävää kiekkoa. Jopa fyysinen peli ja vastustajan ihon alle pääsemistä on saanut seurata. Myös loistavia kiekollisia suorituksia sekä hämmästyttävää maalivahtipelaamista. Saakeli sentään. Vituttaa, että olin ehkä väärässä sen...
  8. K

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    Valoshowsta tuli mieleen, että eikös jollain kapakalla ollut aikoinaan joku valonheitin, joka muodosti iltataivaalle valopatsaan. Hieman niinkuin Batmanissä, mutta ilman merkkiä. Semmonen keltainen valo vaan aina hallin katolle, kun on kotipelipäivä. Näkyis ainakin keskustan tuntumassa, että "Ai...
  9. K

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    En kyllä näe automaattisesti aukotonta logiikkaa siinä, että koutsi Tuokkolan potkut olis aiheelliset, jos hän on pikkuveikalleen suositellut KalPan maalivahtipaikkaa. Jos Tuomas Tuokkola olis suositellut Pekille KalPan valmentajan paikkaa, niin sitten asia voisi olla toinen...
  10. K

    Halli, makkarat ja show

    Tervetuloa! Kunhan olet ostanut 5€:lla 3 nakkia pahvimukissa, niin heitäppä tänne pieni arvio hintalaatusuhteesta 1-5 asteikolla (1 = erittäin tyytymätön, 5 = erittäin tyytyväinen). Sen jälkeen vastaa kohtaan 2, eli kuinka paljon ikävöit mainitsemaasi pitsaa (1 = erittäin paljon, 5 = et...
  11. K

    KalPa Hockey Oy:n talous

    En mä nyt sanois että noi huonoja pelaajia olis. Jos ukkoja aletaan kauppaamaan, niin aika turha toivoa, että päästäis eroon vain sellasista jotka ei osaa pelata ja joku niistä vielä maksais. :)
  12. K

    KalPa Hockey Oy:n talous

    Voi olla kyllä KalPan talous aika pahassa paikassa, jos ei jotain fiksua keksitä pian. Ja vaikea on keksiä. Itselle tuli melkein mieleen, että organisaatiota pitäis tehostaa (ei-välttämöttämiä ihmisiä lomalle), Laukkanen pitäis ostaa ulos ja varmaan noin 3 kalleimman pään pelaajaa pitäis...
  13. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Olen kuopiolainen aktiivinen KalPan seuraaja. Pistäähän ihan miettimään, että onko minun paikallisissa geeneissä todellakin jotain vikaa. Mutta pakko se on myöntää, että ei ole kovin nautinnolta tuntunut etenkään tämän vuoden peleissä käyminen eikä kyllä viime vuonnakaan pelit kevään puolella...
  14. K

    KalPan sairastupa 2013–2014

    Näistä vois saada Kukkosesta vähän erilaisen kuvan kuin mitä todellisuus on :D ...jäi ainakin peleissä näkemättä nämä Kukkosen tällit mistä kaatuu kaikki liigapelaajat. Eikä ole nyt tarkoitus provota Micco!:a, vaan asia yhteydestä irroitettuna vähän koomiselta kuulostaa. Vakavampi puoli...
  15. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Muistaakseni me osallistuttiin tänäkin vuonna myös European Trophy -peleihin. Seura on siitäkin ilosta varmasti maksanut jotain, joten eiköhän siellä nyt ole muutakin tehty kuin kaljapäissään neppailtu ja pidetty saunailtaa. Silti ei sieltäkään paljon jäänyt seuraaville sukupolville kerrottavaa...
  16. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Kassun kehityksen kannalta tässä on kyllä pienoinen peikko. Tällä hetkellä näyttää ettei joukkueessa ole minkäänlaista sparrausta Kassulle. Toiveissa varmaan oli, että Lehkonen olisi ollut se sparri, mutta hän on ollut varjojen mailla. Ei se nyt kaikkea toki kaada, mutta tekis kehitykselle...
  17. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Kuinka paljon taktiikkaa ja valmentamista tarvitaan alivoimapeliin? Jos vertaat ylivoimapelin pyörittämiseen, niin paljonko suurin piirtein voisit arvioida eri pelimuotoja olevan? Väitän heikolla asiantuntemuksellani, että alivoimataktiikassa ei ole montaa muuttujaa. Ihan yhden käden sormilla...
  18. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Ihme diipadaapaa kyllä koko viesti. En tajunnu pätkääkään siitä mitä yritit sanoa. Tai yrititkö sanoa mitään? Mitkä olivat nämä tunnetut syyt mission impossibleen? Miksi Laukkasella oli mahdoton paikka? Kaverillahan oli käytettävissä rosteria mitä viedään KHL:ään ihan urakalla. Mahdoton...
  19. K

    KalPa kaudella 2013–2014

    Börjen kirjoitus sopisi suoraan avoimeksi kirjeeksi KalPan faneilta KalPalle. Ei ku vaan Mullikkaan menemään.
  20. K

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    Eipä olis tarvinnut myydä kuin 1000 lippua per peli enemmän niin oltais päästy nollille. Tää nyt o toki suoraviivaistettu siten että koskee vaan runkkaria ja 25€ per lippu ja ei muuta myyntiä. Eli tuskin nyt ihan pelkkää kävijämäärää on väärin veikattu. Liekö isoin tekijä sitten olisi tuo...
Ylös