Hyvä energinen erä.
Ei tultu pelkäämään. Samaa rumpua vaa seuraavaan. Toivottavasti lepoetu ei taitu ottelun mittaan töpseleille.
Hiuka oli enemmä virtausta hyökkäyspäähän. Ihan hyvii sommitelmii jopa hyökkäyspäässä. Ahnetta karvausta ja päätykiekkoja voitettiin nyt.
Parasta aikaa kun on oman junnun pelissä Eurajoella niin tuli mieleen kun Volbeat soi; Kelpaisi myös äijänsuolle. Ei tarvisi mitään remixejä soitella vaan hyvää tanskalaista rockia.
Se on ihan totta. Karjalaisellakin on vyöllä voittamisen kulttuuria. Pakko sen hyvän pelin on sieltä kummuta. Mutta nykyset palaset loksahtelemaan ensin ennen kuin mahdollinen yksi vahvistus. Samaa mieltä.
Reealiaikaista reagointia odotan kyllä Veltsulta. Kyllä siellä Chl-mestaruus esim. on alla Veltsun puikoista. Lyhyt sarja toki. Johdattihan hän myös Jypin mitaleille. Kyl siellä osaamista on vaikka joitakin puutteita. Malttia nyt. Vai halutaanko taas konsepti uusiksi?
Aika lailla sama muistikuva. Ison roolin kaverit alisuorittaa mutta lapsenomainen usko löytyy että kyllä se vielä tästä.
Silti voitosta taistellaan aina ja tästäkin piste saattaa olla tärkeä kun katsotaan sarjan jälkeen kotietuasemia
Muutama pointti jääny mielee viime ajoilta tai pelkästään tän iltasesta:
1. Lukko oli syyskaudella vahva ekoissa erissä ja surkea kakkoserissä. Nyt kääntynyt päälaelleen nämä.
2. Lukko kiekonhallinnassa kiinni mut päädyissä rummutetaan ja laukauksia suotta säästellään
3. Kerhon otteluita...
+ Kasvojen pesu eka erän jälkeen
+ Vaikka maalit piukassa niin Lukko hallitsi mielin määrin kiekkoa
+ Vaikka miten oli paskaa viimeistelyä, tolppaa, hallintaa eikä maalia niin Lukko on joka ottelussa pisteissä kiinni
Hpk vienyt kauden kaks ekaa. Tähän kohtaan olis kyllä hyvä ottaa pisteet äijänsuolta. Ens viikko kun taputellaan niin alkaa tuo vieraskiertue busseillen. Lukko ollut aika paljon parempi kotonaan kuin vieraissa niin tänään tulisi kyl kairata voitto himaan.
Mielenkiinnolla katse myös vastustajan...
Totta, kyllä siellä jäätä pisin aika jäätävän monta patjapelastustakin tuli.
Nyt kun on vaisumpi kausi niin ei viitsis lähtee hakee kassarista syytä. Zagi ei oo sillä godmodella missä oli syksynä. Tahtoo varmasti väsy hiukan painaa jopa eri tavoinkin. Kyllä se peluutus vaan näkyy hänessä.
Ei...