Herää jo, tuskin Uefa pareja fiksailee, koska samat parit vähentävät katsojalukuja aivan varmasti. Vaikka Arsenal saikin taas Bayernin niin oma innostus lopahti, ei sen takia että Bayern olisi liian paha vastus, vaan koska taas samat joukkueet vastakkain.
Ja jos mennään saman kaavan mukaan, niin seuraavassa pelissä Nemo otetaan vaihtoon kesken pelin :D
Lindell iski uransa ekan ja samalla Johns taisi tehdä voittomaalin Texas Starsin pelissä.
Aikamoista vuoristorataa ollut tämä kausi. Tasaisuus puuttuu kokonaan, myös pelien aikana.
Näköjään. Honka, Lindell ja Johns taisivat olla ainoat waiver-vapaat pakit niin tälläinen ratkaisu tällä kertaa. En olisi uskonut, että Johns kipataan sinne.
Kyllä se Johns on tämän joukkueen tärkein puolustaja. Toki Klingon on tärkeä osa ylivoimaa, mutta samalla aika hasardi kaveri. Aina tuntuu siltä, että kun tulee Stars-yv niin myös vastustaja saa laatu paikan maalintekoon, ja nimenomaan Klingbergin hasardin johdosta. Eihän se puolustaa osaa juuri...
Useat loukkaantumiset on avannut paikan Laurille nyt kärkikentistä ja ylivoimasta. Viime yönä sekä Flamesia vastaan pelasi Bennin ja Faksan kanssa. Todennäköisesti tippunee takaisin alakenttiin kun kaikki loukkaantuneet tulevat takaisin. Mutta hyvin on Late pelannut.
Putkahtiko mieleen kun miehestä puhuttiin täällä Nhl-osiossa? Itsekin googlettelin ja ihmettelin, että onpas silläkin jo ikää. Muistan sen kuin eilisen, tuon Marekin tulokaskauden.