Mainos

Hakutulokset

  1. M

    Tappara kaudella 2018–2019

    Siirrellään Kovimmat siirrot -ketjusta. Suomela ja Lankinen taitavat olla iso jos. Siltikin: lähtivät tai ei, IFK ja Kärpät (ja Jyp ja TPS) laittavat taas Tapparalle kyllä todellista haastetta. Melko varmaksi voi jo sanoa, ettei Tappara lähde yhtä selvänä mestarisuosikkina ensi kauteen kuin se...
  2. M

    MM 2018: Suomi

    Voitti myös Tapparassa kaksi SM-kultaa. Jälkimmäisellä kaudella oli johtava pelaaja ja Liigan maalitykki. Ei Vellu ehkä kapteeniainesta ole tosiaan. En silti dissaisi hirveästi. Esim. viime kisoissa oli mielestäni hyökkäyksen parhaimmistoa heti Rantasen ja Ahon perässä. Mikke olisi ihan oiva...
  3. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Parempi vei tänään. Onnittelut Ouluun ansaitusta voitosta ja mestaruudesta! Tavallaan helpottunutkin olo, että kausi on ohi, vaikka pettymys tulikin. On nämä pudotuspelikeväät sen verran raastavia. Ei tunnu niin oikeastaan yhtään pahalta juuri nyt - toista oli keväinä 2014-2015.
  4. M

    Suomen mestarit 2018 – onnea Kärpät!

    Onnea Suomen mestaruudesta Oulun Kärpät ja sen kannattajat. Varsinkin tänään kuudennnessa finaalissa aktiivisempi, energisempi ja parempi joukkue näytti mestarin elkeet ja vei ansaitun mestaruuden! Tässä ketjussa voi onnittelujen lisäksi muistella Kärppien koko kautta omalta kantiltaan. Kaiken...
  5. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Vesalaisen jäähy oli heppoinen. Revolta jäi jalkapyyhkäisy viheltämättä. Järvinen sai ihmeellisen sukeltamisjäähyn. Mitä muuta meni vihkoon? Jos kolme virhettä tulee tuomareille ottelussa, niin se on mielestäni melko vähän, varsinkin kun mikään virhe ei ollut räikeä. Toki Revon pyyhkäisy siinä...
  6. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    @Epätietoinen Teki mieli vastata jo aiemmin, mutta peli alkoi ja väsytti niin paljon, etten sitten jaksanut. Minulle on aivan sama, onko siellä kiihtymystä vai ei - kerroin vain havainnon, miten sen tulkitsin, kun sitä kovasti ihmettelin. Mielestäni pystyn näkemään todellisuutta ja...
  7. M

    Tappara pudotuspeleissä 2017–2018

    Yhdeksältä ovat tainneet tulla. Seuraa Tapparan kotisivuja ja Twitteriä pelin jälkeen.
  8. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Tähän sopii vastaukseksi hyvin allekirjoituksesi alkusäikeet: The accusations and the blame - True or false they seem the same
  9. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Olen vahvasti eri mieltä siitä, että Tappara olisi sikaillut PALJON tai selvästi enemmän. Mielelläni lukisin näkemyksiä tästä myös objektiivisilta seuraajilta - siis sellaisilta, joilla ei ole antipatioita kumpaakaan joukkuetta kohtaan. Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi. Vaikka pystytkin...
  10. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Eikös se Manner siellä eniten juttukaveria kaivannut? Lassellakin oli paljon asiaa tuomareille. Tuomaritoimintahan oli peräti hyvää. Revon jalkapyyhkäisy meni ohi, Vesalaisen koukkujäähy oli heppoinen ja Järvisen "sukellus" surkuhupaisa tuomio. Muuten jämäkkää tuomarointia - kelvollinen esitys...
  11. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Myönnän Revon jalkapyyhkäisyn ja polvitaklaus oli myös likainen temppu. En ole myöskään ylpeä Rantakarin puheista, oli se mitä hyvänsä. Rantakarin puheiden sisällöstä ei kuitenkaan ole faktatietoa liikkeellä. Mitä mieltä olit Heshkan tempusta, jossa Peltolan taklauksen jälkeen Heshka veti...
  12. M

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    No joo, ymmärrän tämän puolen asiasta. Toisin päin voisi kuitenkin sarkastisesti kysyä, pitäisikö taklaukset kieltää kokonaan.
  13. M

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    En ole auktoriteetti tähän sanomaan. Ehkä oma kantani kallistuu samaan suuntaan kuin Liigallakin: päähän kohdistuneet töötit pois mieluummin vähän tiukemmalla kädellä. Pääosumat on saatava loppumaan, kyse on pelaajien terveydestä. Jos Hakanpään tilannetta perustelee vahingolla - mitä se varmaan...
  14. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Heshkalle ei pelikieltoa, case closed. Hakanpää pois, joten jo se on iso menetys. Saas nähdä, miten Nurmi korvaa pelikiellossa olevan Revon. Omalta osaltani haluan pyytää anteeksi provosoitumista. Koen vahvasti, että Tappara ei todellakaan ole sikaillut ja ansainnut niin paljon kaikkea paskaa...
  15. M

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Eipä yllätä. Taas pääsi Kärpät kuin koira veräjästä. Olisihan se ollut kova isku, jos Heshkakin olisi Hakanpään lisäksi joutunut sivuun. Oikeus ei kyllä toteudu. No, case closed.
  16. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Keskittyminen on illan pelissä, eikä tuollaisia kannata kesken sarjan miettiä. Muutaman somehuutelijan vuoksi ei kannata antaa keskittymisen herpaantua.
  17. M

    Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

    Sinuakin erehdyin pitämään asiakirjoittajana. Yhden Twitter-viestin vuoksi ei tosiaan kannattaisi alkaa päätään vaivaamaan. Eri asia on sitten, jos läheisen kuolemalla vittuilulla on jotain perää ja asiasta nousee jokin iso haloo. Tällöin Otso voisikin esittää julkisen anteeksipyynnön...
  18. M

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Taisi olla. No, kummasti nyt kurinpidon linja on nyt muuttunut Kärppiä suosivaksi. Niin hieno pelaaja kuin Hakanpää onkin, niin olisi ansainnut pelikieltoa taklauksestaan Haatajaan. Mielestäni outoa, että siitä ei tuomittu pelikieltoa tahi Junttilalle Tyrväisen telomisesta, mutta esim. Otsolle...
  19. M

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    No nyt aukeaa, miksi kurinpitotuomiot menevät Kärppien eikä esim. IFK:n tai Tapparan hyväksi: Kurinpitodelegaatio Sampo Liusjärvi (pj) Pekka Saarenheimo Tuomas Pöyhönen Markku Tuominen Robert Bützow On varmaan yhtä objektiivista kuin @McTorso' n kaudenavausveikkaukset.
  20. M

    Liigan kurinpitopäätökset 2017–2018

    Oikeutta tässä vain haetaan. Repo jo sai vastaavanlaisesta pelikieltoa. Kyllä silloin Heshkallekin kuuluisi, kun samalla tavalla pyyhkäisee. Erona toki se, että Repo ei lyö perään ilman kypärää olevaa pelaajaa.
Ylös