Lähes täydellinen kolmas erä Kärpiltä. Muutama turha pitkä kiekko ja pari hukattua purkumahdollisuuta omista, muutoin täydellinen pelin jäädyttäminen johtoasemassa kahta pelaajaa vajaalla kokoonpanolla. Upea koko joukkueen taistelu.
Kyllä on eroa kuin yöllä ja päivällä KEspoon ja Kärppien hyökkäyspelissä: on tukitoimet espoolaisilla kunnossa ja tuloksena kaksi ”räkä”- tai Havun sanoin ohhoh-maalia.
Nykysääntökurjan mukaan on mahdollista antaa kakkonen, aiemmin piti antaa huitomisesta 5+pr, joka on mahdollista vieläkin. Alkujaan oli itsekin sitä mieltä, että väärin meni. Silti tuon olisi voinut videoltakin tarkistaa, koska suuren rangaistuksen mahdollisuus oli olemassa.
Nimenomaan teki mitä pystyi…
Tuosta kun peli kääntyy oman pelaajan harhasyötöstä paineettomassa tilanteessa, kukaan ei ole täydessä puolustusvalmiudessa.
En sano, että Atte olisi maksimaalisen hyvin tilanteessa pelannut, tai kuluneella kaudellakaan.
Miten ihmeessä saat tuon Ohtamaan viaksi. Teki mitä pystyi, kun Korpimäki antoi pahan harhasyöttöön oman siniviivan alla, josta 2 vs 1 hyökkäys, jossa ex-Kärppäjunnu osoitti loistavaa malttia ja pelisilmää.
Tarkistin asian @Hockey#11 Nykyisessä sääntökirjassa eikä tuomariohjeissa määrätä mailan varrella jalkojen väliin alhaalta huitomisesta oelirangaistusta. Ennen määrättiin.
Ennen oli paremmin. Minusta se kyllä menee kategoriaan piittaamattomasti vaarantaa vastustajan terveyttä. Joissakin...
Taklasiko polvella (=polvitaklaus), osuiko polveen lonkalla (=kenties leikkaaminen tai estäminen), osuiko lonkalla reiteen tai lantiolle (= estäminen tai puhdas taklaus)?
En one nähnyt tilannetta, mutta tuota polvitaklausta tarjotaan usein han vääristä tilanteista.