Mainos

Hakutulokset

  1. D

    Alkoholi – yleisesti

    Tai sitten kyseessä oli vaan kannattajien kalastelu. Jokainen joka on asiaan hiemankin perehtynyt ymmärtänee, että keskioluen siirtäminen päivittäistavarakaupoista Alkoon olisi lopullinen niitti kaikille kioskeille, huoltoasemille sekä jopa pienille ja keskisuurille kaupoille, ettei sen...
  2. D

    KalPa kaudella 2013–2014

    Onko jollakulla käsitystä halusiko edes? Itse en ole nähnyt yhtäkään uutista, tai kuullut edes huhua siitä, että KalPa olisi neuvotellut Kuparisen kanssa. Kuparisesta kyllä, mutta käsittääkseni Salmisesta ei, koska sopimuksessa oli KHL-pykälä, joka mahdollisti lähdön kauden jälkeen.
  3. D

    KalPa kaudella 2013–2014

    Sinällään jopa fiksu veto KalPalta, sillä olisi ollut KHL-statuksineen satavarmasti kalliimpi pelaaja kuin mitä lähtiessään. Muutenkin tulevasta kaudesta on tulossa selkeästi välikausi, joten miksi syytää rahaa menemään, kun sillä tuskin kuitenkaan saa merkittävää vastinetta takaisin. Ensi...
  4. D

    Paras kitaristi?

    Eric Clapton, Mark Knopfler ja kumppanit olisivat sinällään "helppoja" valintoja, koska tykkään molempien musiikista, ja osaavathan herrat keppiä soittaa. Oma valintani on kuitenkin (täysin fiilispohjalta) Whitesnaken Doug Aldrich, jonka olen nähnyt livenäkin. Tässä tyylinäytettä (youtube).
  5. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    Pepe Reina lähdössä lainalle Napoliin? MTV3
  6. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    Raul Albiolin siirto Realista Napoliin €11,6M hinnalla on varmistunut. Myös Higuain on Napolin kiinnostuksen kohteena. MTV3
  7. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    Jovetic, Negredo, Aguero, Dzeko, siihen päälle vielä Navas, Nasri, Silva ja Sinclair - on tunkua ja tarjontaa viimeiselle kolmannekselle. Saapa nähdä lähteekö tuosta porukasta esim. paljon huhuttu Dzeko?!
  8. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    Siirtomarkkinoilla tuntuu olevan tällä hetkellä "Hands off -warning" -mentaliteetti: - Dortmund pitää kiinni Lewandowskista, ainakin Bayernin suhteen - ManU ei ole valmis luopumaan Rooneysta - Barca ei halua myydä Fabregasia - Liverpool pitää kiinni Suarezista Mielenkiintoista nähdä...
  9. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    Käsittämätön "syöksy" hänenkin urallaan - pari vuotta sitten kaikki suurseurat Realia myöten tavoittelivat pelaajaa, nyt sitten kelpasi enää AS Romalle. Saa nähdä tippuuko PES:ssäkin arvot vihdoin alle 90.
  10. D

    Jere Karalahti Jokereihin

    Eiköhän liene aivan luonnollista, että oma pesä yritetään pitää puhtaana - aika karua lähteä tekemään seuraavaa kautta, jos omat fanitkin ovat vastaan. Mielenkiintoista olisi tietysti tietää, minkälaisen tarjouksen Hjallis on tuossa miitingissä esittänyt - onko pistetty ilmaiset kausarit vai...
  11. D

    NHL 14 (XBOX 360 & PS 3)

    Itselleni se on liikaa. Luulin aluksi, että tuo "Sm-liiga Edition" koskisi itse peliäkin, mutta tosiaan kyseessä on ilmeisesti pelkkä kansi. Sm-liiga (rostereineen, halleineen ja pelipaitoineen) on ollut sellaista kus*pas*aa tuossa pelissä pitkän aikaa, että hetken jo luulin EA Sportsin...
  12. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    No jaa, onhan PSG "suurseura" ainakin rosterinsa osalta. Liekö sitten miten kaveria Lavezzin kanssa - eikös he pelanneet Napolissa kärkiparina? Ja onhan tuolla maanmies Diego Luganokin. Ja in the end - olihan kyse varmasti pitkälti myös siitä, ettei mikään muu seura ollut valmis maksamaan...
  13. D

    Formula 1 – kausi 2013

    No Edd Straw on tuota mieltä, mutta Autosportin toinen asiantuntija Jonathan Noble liputtaa käytännössä Räikkösen puolesta omassa artikkelissaan: Analysis: Raikkonen v Ricciardo - how Red Bull decides F1 2014 seat Noblen mielestä Red Bull odottaa kakkoskuljettajankin keräävän vähintään 200...
  14. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    Tuossa Guardianin jutussa annetaan ymmärtää, ettei paluu Arsenaliin kiinnosta Fabregasia, mutta sen sijaan siirtyminen ManU:un olisi vakavasti harkinnassa. Jutussa väitetään myös, ettei Arsenalin etuosto-oikeus pykälällä ole mitään merkitystä, jos pelaaja itse ei halua seuraan palata. Näin...
  15. D

    Kaikkien aikojen kymmenen parasta elokuvaa

    Jaa-a. Todella vaikea laittaa elokuviakaan paremmuus järjestykseen, ja valikoida 10 parasta, koska niitä on niin paljon. Tässä äkkiseltään mieleenpainuvimpia vuosien varrelta: Navaronen tykit (The guns of Navarone, 1961) Tulilinjalla (In the line of fire, 1993) Casino (1995) Siivoton juttu...
  16. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    The Guardian on uutisoinut ManU:n tehneen virallisen €30M tarjouksen Barcelonan Cesc Fabregasista. Mielenkiintoista nähdä tyrmääkö Barca siirron heti alkujaan, vai lähtevätkö neuvottelemaan diilistä. Ei taida ko. pelaaja kuulua Vilanovan open eleveniin, joten kohtuu hyvän hinnan saisivat...
  17. D

    Formula 1 – kausi 2013

    Noille huhuille vahvistusta: Sauber on ilmoittanut saaneensa tuekseen kaksi venäläistä rahoitusyhtiötä sekä Venäjän kansallisen ilmailuteknologian tutkimuskeskuksen. Yhteistyön myötä Sauber saa taloudellisen tuen lisäksi myös teknistä tukea. Asiasta uutisoi MTV3.
  18. D

    Bongaa liigakiekkoilija

    56miljuunan Tuukka Rask näytti nauttivan Kuopion yöstä ravintola Albatrossissa. Samaan paikkaan sattui myös Teemu Hartikainen.
  19. D

    Jalkapallokesän 2013 siirto- ja lainasopimukset

    The Sun tietää kertoa Stevan Joveticin siirron Manchester Cityyn olevan loppusuoralla: City in Stevan heaven
  20. D

    Formula 1 – kausi 2013

    Tai sitten kaveri kirjoittaa nimenomaan objektiivisesti. Se pointti mikä itselläni aiemmin oli, koski juuri sitä miten suomalaiset ovat yleensä niin negatiivisia ja pessimistejä, kuten se Mustakarin bloggaus.
Ylös