Mainos

Hakutulokset

  1. J

    NBA

    Kyllähän minimilläkin saa sopivampia palasia pelisysteemiin kuin Pachulia. Esim joku laituri, jolla jalat toimii ja pystyy edes jostain heittämään. Joku, jonka voi pitää rotaatiossa myös playoffeissa.
  2. J

    NBA

    Mutta hienoa katsomokulttuuria, että kotijoukkueen kannattajat jäävät buuaamaan mestaruusjuhlallisuuksiin. Jeff Van Gundy sen sanoi. Golden State on ensi vuonna entistäkin parempi, kun hankkiutuu eroon turhista senttereistään ja saa sopivampia palasia tilalle. Muilla on taas kova urakka haastaa...
  3. J

    NBA

    Pakko onnitella itsekin. Kaveri on kahdessa viime ottelussa tuplannut pisteensä keskiarvoon nähden ja hyvän ensimmäisen pelin jälkeen ollut avauksessa kahdessa seuraavassa. On tuonut hyvä lisän GS:n hyökkäysten viimeistelyyn korin alta.
  4. J

    Tavupeli

    Persialainen
  5. J

    NBA

    Jotenkin huvittaa aina tämä GSW-vastaisuus. Ja Durant-vastaisuus. Vittu mitä mulkkuja ja KD petti omansa. Nyt puhutaan bisneksestä, jossa meitä faneja kusetetaan jo lähtökohtaisesti. Kun pelaaja pääsee asemaan, jossa voi käyttää järjestelmää hyväksi, hänestä tulee kusipää. Pitäisi olla nöyrä...
  6. J

    Tavupeli

    Tiramisu
  7. J

    Kalsarikänniketju

    No nyt päästiin asiaan! Vaasan Hovioikeus sijaitsee todellakin sisäsataman tuntumassa, mikä ei sinänsä vielä tarkoita mitään. Mutta, hovarin edustalla sijaitseva puisto on ollut vuosikymmeniä alaikäisten juopottelupaikka. Myös muutaman sadan metrin päässä löytyvä "Hietksu", eli Hietasaari on...
  8. J

    NBA 2K -pelisarja

    Liekö Suomessa ProAm-joukkueita? Kiinnostaisi jossain vaiheessa liittyä johonkin tiimiin. Oma pelaaja tällä hetkellä ovr 68 ja oliko nyt seitsemän badgea hankittuna. Suunta tietysti edelleen ylöspäin, eihän tuolla vielä varmaan paljoa tehdä. Two-way Stretch-four on pelaajatyyppi.
  9. J

    Kalsarikänniketju

    On noitaki joskus tullu hörpättyä. Oli pakko käydä suihkussa siivouksen päälle. Kuvittelin, että vanha kämppä oli kuuma kunnes tultiin tähän uuteen. Luomu-viilennystä ei tietenkään voi tehdä, koska vaimo ja lapset on niin perkeleen allergisia. Vissiin se lämpö nousee ylös myös...
  10. J

    Kalsarikänniketju

    Omasta näkökulmastani maailmankuvan täytyy olla todella perseellään, että voi kaataa olutta viemäriin.
  11. J

    Kalsarikänniketju

    Kalsarikänni-ketjussa saa mielestäni todellakin jakaa musaa. Missä muualla muka? Jossain Feisbuukissa? Ei todellakaan.
  12. J

    Kalsarikänniketju

    Ei mullakaan rollit sytytä. Sais tämän vitun vessan puhtaaksi.
  13. J

    Kalsarikänniketju

    Muuttohommat alkaa olla voiton puolella. Kai se pitää muutama kalja ottaa. Vielä vanhasta kämpästä pitäisi käydä vessa ja eteisen lattia pesemässä. Muutot on kyllä perseestä.
  14. J

    Vedonlyöntivihjeet

    Joo, oma uusi ennätys eikä siinä mitään. Mutta kyllä se vähän kirpaisi katsella, kun GSW teki ekan halffin ajan kunniakujaa maailman parhaalle pelaajalle. Toisella puolikkaalla toki kunnon puolustuskaan ei auttanut.
  15. J

    Vedonlyöntivihjeet

    NBA:n ensimmäinen finaali: pisteet Lebron James alle 34,5 1,90 Unibet Yli-ihminen Lebronin pistekeskiarvo playoffeissa on tasan 34. Nyt vieraskentällä GS:ää vastaan pisteiden tekeminen on nihkeämmästä päästä ja GSW tietää, että Lebronin hidastaminen on kaiken a ja o. GSW:n vaihtopuolustus antaa...
  16. J

    Vedonlyöntivihjeet

    Kiitti. Päätin ottaa samantien Veikkaukselta mouselle koko pelin voiton kertoimella 3,65. Mutta vielähän tuo ehtii mennä puihin. e. näin just!
  17. J

    Tavupeli

    Jukola
  18. J

    Tavupeli

    Vapaa
  19. J

    Tavupeli

    Visukinttu
  20. J

    Kalsarikänniketju

    Tämä valoisuus kyllä ketuttaa. Vedin verhot alas ja kuvittelen että on oikea yö. Aivan hullu olo tulee jos tiirailee pihalle. Linnut laulaa ja kissat juoksee.
Ylös