Mainos

Hakutulokset

  1. K

    Hienoa säätä pidellyt?

    10 astetta rikottu eteläisessä Suomessa. Kaksinumeroisille päästiin siis maaliskuussa. Edellisen kerran ollut lokakuussa?
  2. K

    Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

    Se on tämän ajan koko kuva. Itse jään pian lapsen kanssa kotiin viideksi kuukaudeksi. Jos sen takia jää töissä joku titteli tahi muu turhake saamatta, niin eipä kaduta. Mutta sitä katuisin loppuikäni jos en viettäisi viittä kuukautta oman lapseni kanssa kotona.
  3. K

    Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

    Minusta se lapsiarki tai lapsi/lapset ei ole se raskas osuus. Se on parasta. Raskasta on työ ja kaikki muut asiat siinä ohessa. Varsinkin työtä moni tekee aivan liikaa, ja katuu sitä sitten myöhemmin. Rahaa tuli, mutta kaikki muu meni perhettä ja terveyttä myöden.
  4. K

    Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

    Tässäpä se tuli. Lapsiperhearjesta puhutaan aina negatiivisin termein, kuten "raskas". Onhan siinä joo oma aika vähissä, mutta mielestäni perhearki on parasta ja palkitsevinta aikaa mitä on olemassa. Mikään ei mene ohi. Matkustelu ja loputon määrä tarjolla olevaa viihdettä ei anna elämään mitään...
  5. K

    Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

    Se on varmasti yksi syy. Liika valinnanvara ei ole ihmiselle hyväksi. Netflixissäkin käy aina niin että aikansa selailee elokuvia eikä lopulta päädy katsomaan mitään kun on liikaa mistä valita. Sama pätee Tinderiin. Tähän väliin voisi siteerata Tehosekoitin-orkesteria "jengi pelaa vaan aikaa...
  6. K

    Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

    Itse lähtisin hakemaan juurisyitä yhtälöstä internet+älypuhelin. Mikään muu ei selitä sitä, miksi syntyvyys lähti ympäri maailman jyrkkään laskuun juuri 2012-2013 kun älypuhelimet ja some löi itsensä läpi.
  7. K

    Playoffs 2024 puolivälierät: Ilves (2.) – KalPa (7.)

    Tykkään tällä hetkellä Kuopiosta ja KalPasta, mutta ihan oikeasti, pystytte siellä savossa parempaan kuin läpsyttimet. Ja pudottakaa se Ilves!
  8. K

    Suomen demografinen nykytila ja tulevaisuus – mistä huomisen tekijät?

    Rohkeasti vaan ihmiset lasta yrittämään, josko vaikka onnistuisi. Minä aikailin tämän ensimmäisen suhteen 39-vuotiaaksi asti, mutta perhana kun on ollut hienot 9 kuukautta olla iskänä. Joo, omaa aikaa ei juuri ole mutta ei sitä edes kaipaa. On niin paljon hienompaa touhuilla ja leikkiä...
  9. K

    Härkälälle kenkää!

    Pitää kuitenkin muistaa, että lokakuusta eteenpäin Ässät oli Liigan kolmanneksi huonoin joukkue. Vain hitusen parempi kuin SaiPa ja HPK. Huolimatta siitä että meillä pelaa Liigan paras maalivahti. Kyllä Härkälä siinä mielessä epäonnistui raskaasti.
  10. K

    Jarno Pikkarainen Ässien päävalmentajaksi

    Tässä kun yön yli asiaa miettinyt, niin vaihto Pikkaraiseen on varmaan ihan hyvä veto Ässiltä. Huippuvalmentajia yhdistää yleensä se, että heillä on karismaa, ja sitä Pikkaraisella on. Niin oli Kivellä, Rautakalliolla ja Ahon Jyrkillä jonkin verran. Siinä ne lähimenneisyydessä Ässissä...
  11. K

    Liigan valmentajaruletti

    Ässissä tehtiin tyhmästi ja hätäiltiin. Mitä sitä selittelemään.
  12. K

    Härkälälle kenkää!

    Potkujen tai "potkujen" syitä voi olla miljoona. Henkilökemiat, heikosti sujunut loppukausi, henkilökohtaiset asiat jne. Veikkaan kuitenkin, että Ässissä pelätään karsintoihin joutumista, koska eihän tuo loppukausi ollut mistään kotoisin. Ehkä joskus tiedämme totuuden potkuista. Onnea jatkoon...
  13. K

    Jarno Pikkarainen Ässien päävalmentajaksi

    Ohhoh. Melkoinen pommi. Taustalla lienee jotain, josta emme tiedä. Lähtökohtaisesti en pidä lainkaan Pikkaraisen persoonasta, mutta tärkeintä olisikin jotta nostaisi Ässät taas pleijareihin. Sopii sinänsä kyllä Poriin kuin nenä päähän. Onnea ja kaikkea hyvää Pikkaraiselle uudessa tehtävässään...
  14. K

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2023–2024

    Minusta tuo Pendo on vähän kuin Marjamäen Late aikanaan. Melko pienillä näytöillä maajoukkueen päävalmentajaksi. Jälki oli sitten sen näköistä. Luulen kyllä että Ilves laittaa KalPan vielä koville, mutta nyt pitää jo olla sitten tuuriakin mukana.
  15. K

    Playoffs 2024 – spekulaatiot ja arvailut

    Hyvin todennäköisesti tämän kauden mestari tulee olemaan Pelicans. Aivan omaa luokkaansa ollut vaikean alkukauden jälkeen. En usko Tapparallakaan olevan mitään palaa lahtelaisia vastaan, mutta aika näyttää. Ja itseasiassa Kärpät nostaisin Pelicansin suurimmaksi haastajaksi. Pelanneet erittäin...
  16. K

    Uni ei tule, mitä teet?

    Jos uni ei tule, en kiinnitä asiaan sen kummempaa huomiota. Mitä enemmän siitä stressaa, ja toteuttaa ns. unihygieniaa sitä kauemmaksi uni karkaa ja pirullinen noidankehä on valmis. Joskus minulla oli puolen vuoden unettomuusjakso, joka helpotti heti kun lakkasin tekemästä asian eteen yhtään...
  17. K

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Näin se vaan menee. Venäjän toimet Ukrainassa ovat hirvittäviä ja väärin, mutta väitän ettei yksikään tämän palstan kirjoittaja ole sen kummallisempi kuin tuiki tavallinen venäläinen ihminen. Ihminen on pitkälti heijaste ympäristöstään. Minäkin olisin aivan eri ihminen ja omaisin eri mielipiteet...
  18. K

    Playoffs 2024 puolivälierät: Tappara (1.) – TPS (9.)

    Jostain syystä silti TPS ja eritoten sen fanit näyttää haluavan enemmän voittoa. Jotenkin Tappara näyttää kylläiseltä.
  19. K

    Playoffs 2024 puolivälierät: Tappara (1.) – TPS (9.)

    Tapparalla on masu täynnä mestaruuksia. Vaikka joku Tapparan fani tällä palstalla taannoin sanoikin, ettei sellaisella ole urheilussa merkitystä, mutta jostain syystä TPS näyttää haluavan voittoa paljon enemmän. Jos ei Tappara löydä tahtoaan, tämä sarja menee Turkuun.
  20. K

    Playoffs 2024 puolivälierät: Tappara (1.) – TPS (9.)

    Eilen hävisi Ilves, tänään Tappara. Liiga hereillä nyt, jotain nääs tarttis keksiä jotta saadaan se mansen unelmafinaali! Onnea TPS, pirun hienoa että laitatte Tapparaa tiukoille. En halua edes välieriin asti joukkuetta jonka fanien masut on niin täynnä menestystä, etteivät vaivaudu sankoin...
Ylös