Aikani kuluksi kirjoittelin mielipiteitäni Kiekko-Espoon mennen kauden joukkueen pelaajista. Listalla ei toki ole kaikkia pelaajia, mutta ehkä ne eniten pelanneet tai muuten merkittävimmät. Paremmuusjärjestystä en ole tavoitellut, vaikka muutamia pelaajia kehunkin.
Maalivahdit:
Jani Nieminen...
Sarjajärjestelmän osalta Jääkiekkoliiton liittohallitus on päättänyt, että Mestiksen joukkuemäärä pyritään kasvattamaan tulevalla kaudella 14:ään joukkueeseen. Kahta lisäpaikkaa tarjotaan Suomi-sarjan välieriin selvinneille joukkueille lisenssimenettelyn kautta...
Mutta ääni puuttuu! Aika sekavaa ja rumaa peliä. Kädet ja mailat nousevat turhan helposti sekä jatkuvasti pelaajat haluavat halia toisiaan ihan porukalla. ISO HALI!
Miettinen ei aio hypätä mihinkään miesten joukkueeseen. Hänellä on tähtäin Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa ja stipendit katoavat jos on miesten pelejä alla.
Toisen erän alun kaksi nopeaa maalia olivat liikaa FPS:lle. Siitä tuli paineita liikaa ja kolmannen erän alun 1-4 maali oli "se on siinä" maali.
FPS on nopea ja taitava joukkue, jolle tuli sysimusta erän alku. Ei mikään ihme että FPS on sarjan kärjessä ollut.
Naisten Liigan alkusarja on pelattu loppuun ja kuusi parasta jatkavat pisteiden kanssa ylempään jatkosarjaan. Sarja pelataan kaksinkertaisena sarjana ja kaikki jatkavat pudotuspeleihin.
1. Kiekko-Espoo 57
2. Kalpa 43
3. HPK 42
4. Kuortane 40
5. Kärpät...
Ensimmäinen erä meni niin hyvin, että espoolaiset taisivat nostaa jalkaa kaasulta sen jälkeen. Riermu pelasi hyvän toisen erän eikä kolmaskaan ollut heiltä huono.