No en nyt sanoisi ihan noinkaan, kyllä sille on edelleen tilausta. Ilman kaupungin vitkuttelua Färid tuskin olisi ilmoittanut Hongan tilanteesta, minkä ymmärrän täysin vaikka edelleenkin ihmettelen ratkaisua.
Ja just kun tein tossa omaa laskutoimitustani tähän mennessä pelattujen kotipelien osalta niin tavoite on ylitetty ja reilusti, koska tulos oli pyöristettynä 4881 silmäparia.
Sama. Eihän tässä jumalauta oo enää mitään järkeä, tuntuu kuin olisin vielä jossain houreunessa syyskuun puolivälistä asti. Siis kyllä mä tiesin että meillä on hyvä jengi, mutten arvannu että meillä näin hyvin menee :D
Siis vaikka tän oikeesti tiesi kuinka hyvä valmentaja Jykä on niin silti jotenkin yllättää että ollaan näinkin hyvin aikataulussa menestysjahdin suhteen :D Toki, en sivuuta sitä tosiseikkaa että pelaajistossa on paljon espoolaista sydäntä, mutta Jykälle täytyy antaa isot propsit etenkin...
Mielenkiintoinen valinta sinänsä, en Mykkäsestä paljoa tiennyt muuta kuin sen että vaikutti vahvasti ulkopolitiikassa ennen tätä nykyistä tulevaa virkaansa. Harmi että Mäksyn kaudella ei saatu Tapiolaan asianmukaista ja standardit täyttävää stadionia jotta suurten jalkapallotapahtumien...
Kana pizziolasta joskus tykkäsin kun se oli valikoimassa, nykyään varmaan American Steakhouse Melt:
- Vaalea kokonainen leipä
- Pepper Jack-juusto
- Paahdettuna
- Tomaatti, paprika ja molemmat kurkut
- Kevytmajoneesi ja southwest-kastike