Mainos

Hakutulokset

  1. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Näin Lainekin on sitten poistunut joukkueen vahvuudesta. Jos puolustaja-Laine ja Virtanen palaavat perjantaina kokoonpanoon, niin menetys ei ole musertava. Täytyy edelleen uskoa ja toivoa, että kokoonpano vakiintuisi. Toivon puolustuksen vahvistuvan pysyvällä tasolla. Ilmeisesti puolustajista on...
  2. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Jahah. Onko Palloseurassa palikat todella, niin sekaisin, ettei päävalmentajan seuran "ikiomaan" lehteen antamaan kommenttiin voi luottaa? Hantalla on ilmeisesti kahden ottelun verran aikaa näyttää kyntensä, muuten edessä ovat uudet haasteet. Jääkiekon seurahistorian ystävänä haluan vielä...
  3. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Hannu Virta kertoo tämän päivän lehdessä, että haluaa T. Laineen takaisin mustavalkoisten riveihin. Eipä ollut pitkä tämäkään pesti. Kaikesta huolimatta Erosen ja Laineen pestit olivat mielestäni paikallaan, tosin nyt olisi sitten vähän pysyvempien sopimusten aika. Onko Virtasen ja Laineen...
  4. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Näyttää, ettei nykyjohto ole toimettomana jäänyt seuramaan HPK:n veljesten poistumista riveistä. Vaikka vaihtuvuus ei ole pitkällä aikavälillä hyvä juttu, niin silti muutoksiin on reagoitu. Itsekin toivon Erosen jatkoa, mutta kaipaan samalla puolustukseen nuoria lupauksia kasvamaan korkoa...
  5. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Mitä nyt? Erityisesti Kerälän lähtö kirpaisee, mutta hyökkäyksessä meillä on kuitenkin toistaiseksi materiaalia. Jos kavereiden odotukset esimerkiksi kämpästä olivat realistiset, niin tämä on paha enne. Paljon riippuu tulevista peliesityksistä ja siitä vahvistuuko puolustus kauan odotetusti...
  6. T

    Pe 26.9.2008 TuTo-SaPKo

    Jauhamisesta voi olla montaa mieltä, mutta Kajaanin poikien kannattajalla taitaa olla lyhyt muisti tai väärää tietoa. Eiköhän Junnilan "moottorisaha" laulanut viime kaudella? Ainakin muutaman kerran Iiro esitti tanssikutsun, mutta partnerit olivat aika vähissä.
  7. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Kun Virtanen ja Kokkonen palaavat kokoonpanoon, niin muutaman kaverin pelipaikka on vaarassa. Luulen, että ovea näytetään Taskulle ja ehkä jopa Saarelalle. Jos Taskulle jotain maksetaan, niin se summa haluttaisiin taatusti käyttää puolustuksen vahvistamiseen. Saarelakaan ei ole siinä...
  8. T

    TuTon sairastupa 2008–2009

    Oli muuten ihan positiivinen juttu, että sairastupakuulumiset uutisoitiin näin ryhdikkäästi. Ehkä Määttänen juniorin lupaama ryhtiliike tiedottamisen saralla alkaa jo näkyä? Tilaus: Nyt uskon monien haluavan kuulla missä mennään puolustuksen vahvistuksen hankinnassa.
  9. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Olipa erittäin hyvä kausiennakkopaketti Jatkoajalta. Jos kaikki kirjoitettu pitää paikkansa, niin viime kauden taustasotkut saavat tolkullisen selityksen. Lisäksi Määttänen junior myöntää mm. tiedotusongelmat ja lupaa kohentumista tilanteeseen. Hyvää työtä! Nuo ennustusosiot ovat olleet tähän...
  10. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Hyökkäys tuskin tarvitsee enää vahvistusta, mutta puolustus ehdottamasti. Mielestäni Peltosuon siirtäminen takaisin puolustukseen arvelutta, sillä näen kaverissa potentiaalia juuri hyökkääjänä. Tutolla on ollut tapana hankki ennestään tuttuja naamoja, joten osaako joku kertoa mitä tekee...
  11. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Jokila 1+3, Kerälä 0+3, Pulliainen 2+0. Jäätävä alku uusilta pelaajilta! Toki jatkossa muutkin voisivat onnistua. LeKin kanssa meillä on ollut tasaisia otteluita ennenkin, joten suhteellisen hyvältä näyttää näin voiton jälkeen. Dahla taitaa olla melkoinen kuumakalle?
  12. T

    Siirrot, huhut ja sopimukset

    Katsoin juuri illan LeKi-ottelun kokoonpanoa, niin kaikki neljä uutta miestä ovat ilmeisesti mukana. Lisäksi Santanen ei ole kokoonpanossa, vaan El Törrö ja Axel Pietilä. A. Pietilä ei ole siis seurannut veljeään takaisin Ruotsiin. Saako Törrö vihdoin viimein pelata edes yhden pelin TuTon...
  13. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Ei ole Ranta ainakaan tehoilla viime kaudella jyllännyt. Hämeenlinnasta piti tulla tämän palstan spekulaatioiden pohjalta vähän toisen kaliberin junioreita. Miestä ei saa tuomiota ennen kuin hän on saanut mahdollisuuden näyttää kykynsä, mutta hiukan on vaikea olla positiivinen, kun viime kauteen...
  14. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Mitä nyt? Ilves-fanien kommenteista päätellen Pablon paluu ei ole mahdoton, mutta kyllä minua edelleen huolestuttaa. Jotenkin tuntuu, että uusista pelureista esimerkiksi Dahla ja Tasku eivät olisi viime kaudella mahtuneet pelaavaan kokoonpanoon. Mikä hitto Lainetta vaivaa? Palkattiinko...
  15. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Tällä palstalla on tiedonjanoisen kannattajan kannalta tuskaisen hiljaista. Onko paikallisissa lehdissä ollut mitään uutta tietoa joukkueesta? Vaikka A-junioritkin ottelivat viime viikolla kaksi ottelua, niin ainakaan TPS-pelin lopputulosta en ole löytänyt mistään. Raportit ja havainnot ovat...
  16. T

    Ilves kaudella 2008-2009

    Pablon status? Arvoisat Ipa-fanit! Onko Pasi "Pablo" Järvinen tietojenne mukaan mahtumassa tulevan kauden joukkueeseen? Ainakin fanien alustavissa ketjuhahmotelmissa hänen nimensä on säännöllisesti pienen roolin pelipaikoilla. Erään tiedon mukaan miehen testiaika olisi päättymäisillään...
  17. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Tänään TuTon sivuille ilmestyi huomisen ottelun tiedote. Sinänsä hyvä tiedote sisälsi pari askarruttavaa seikkaa. Markus Laine ei ole ilmeisesti vielä pelikunnossa, eikä syytä kerrota. Puolustus on ennestään heikentynyt, onko suureen rooliin hankittu mies kauden alussa puolikuntoinen...
  18. T

    TuTon juniorit 2008–2009

    Joku pelissä ollut voisi raportoida miten peli päättyi ja kommentoida muutenkin joukkueen ilmettä. Kiinnostavaa olisi tietää kuinka moni viime kauden vielä edustuskelpoinen pelaaja on vielä mukana. Vastaan itselleni. HPK voitti 1-3. Raportit ja havainnot kelpaavat yhä.
  19. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Treeneissä nähtyä Olin eilen Kupittaalla seuraamassa TuTon treenejä. Pelaajien tunnistaminen oli vaikeaa, joten seuraavissa havainnoissa voi olla virheitä. Lisäksi yhden harjoituskerran perusteella on vaikea vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kokoan havaintoni lyhyeksi listaksi. -...
  20. T

    TuTo Hockey 2008–2009

    Minun vaikea uskoa, ettei kukaan täällä vaikuttava hallitsevan mestarin kannattaja olisi käynyt jo treeneissä. Nyt pää pois puskasta ja pientä raporttia miltä Kupittaalla on näyttänyt! Keitä on nähty ja ketä ei? Miltä Laine, Saarela, Dahla ja muut uudet pelurit vaikuttavat?
Ylös