Mainos

Hakutulokset

  1. D

    Mestis-kausi 2020–2021

    Forssalaisilla taitaa riittää (taloudellista) haastetta jo siihen, että pystyvät jatkamaan Suomi-sarjassa. Vaikka toivon heille kaikkea hyvää en oikein jaksa uskoa Mestis-lisenssiin tässä kohtaa. Sen verran takamatkalta lähtevät.
  2. D

    Mestis-kausi 2020–2021

    Itsekin veikkaan, että vain Kiekko-Espoo laittaa edes laput sisään. Lisäksi nykyisistä Mestis-seuroista saattaa keikkua reunalla useampi kuin yksi.
  3. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Nyt kaikki kynnelle kykenevät ostamaan lippupaketteja, vaikka kausikortti olisikin ostoslistalla myös. Huomiona myös että 2020-21 -kaudella jätetään ilmoituksen mukaan karsinnat pelaamatta, eli sinne mennään nyt tai aikaisintaan kahden vuoden päästä.
  4. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    No niin, nyt ilmoitettiin pyrkimyksestä nostaa Mestis-joukkueiden määrä 14:ään. Voidaan aloittaa spekulointi hakijoista (Suomi-sarjan välieräjoukkueilla mahdollisuus).
  5. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Saa tosiaan nähdä missä tilassa seurat yleensä ovat taloutensa kanssa, kun tästä pandemiasta joskus selvitään. Ei liene selvää että esimerkiksi kaikki nyt Mestis-lisenssin saaneet seurat kykenevät jatkamaan sarjassa, etenkään jos tilanne pitkittyy. Elinvoimaisia yrityksiäkin kaatuu, ja...
  6. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Vähän samansuuntaisia mietteitä. Seuraa tietysti tuen ja kausikortin ostan joka tapauksessa, mutta voi olla vaikea motivoida itseään hallille, ainakaan ennen kevättä. Saapa nähdä. Mutta eipä taida tällekään voida mitään. Jospa sitä kesän aikana pääsisi tästä pettymyksestä yli...
  7. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Pakko myös purkaa hieman tuntoja. Todella paljon harmittaa tilanne. Sinänsä päätöstä en kritisoi - ei tainnut olla juuri todellisia vaihtoehtoja - mutta koko kauden kotipelit ja muutaman vieraspelinkin nähneenä olin niin latautunut nousukarsintoihin että nyt on olo kuin olisi juuri pakotettuna...
  8. D

    Suomi-sarjan playoffs 2020

    Joo... totta. Tajusin itsekin tämän heti, kun olin painanut nappia. ;-) Mutta todennäköisesti näin.
  9. D

    Suomi-sarjan playoffs 2020

    Aika näyttää, miten käy. Mestiksen ilmoituksen mukaan karsintoja ei pelata, joten kabinettipäätös jäänee ainoaksi oljenkorreksi tämän kauden osalta. Todella harmillinen juttu. Ehdottomasti olisin halunnut nähdä Kiekko-Espoon karsivan tiensä Mestikseen tänä vuonna, mutta ottaisin tässä...
  10. D

    Suomi-sarjan tähdet – syntyykö niitä isommille areenoille?

    Näillä kriteereillä jos pudotetaan ei joukkueeseen kovin montaa pelaajaa jää... Maarni on käsittääkseniloukkaantunut?
  11. D

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2019–2020

    Samaa mieltä. Tahdottoman oloista hölmöilyä ensimmäinen erä. Pitkänen tosiaan puuhasteli omiaan tasoituksen aikana, mitä lienee miettinyt... Onneksi toinen erä oli jo parempaa. Minustakin näytti että Ramstedtin laukaus olisi kimmonnut keskiraudasta, mutta paha sanoa. Jumbotronin videosta ei...
  12. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Onko muuten Maarnista tiedotettu jotain, kun ei ole tänäänkään mukana?
  13. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Onko kukaan playoff -kausikortin ostanut saanut tuota sähköpostissa ja verkkosivuilla mainittua tekstiviestiä, jolla kausikortin voi aktivoida Kiekko-Espoo -mobiiliappiin? Onko kukaan ladannut appia?
  14. D

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2019–2020

    Hunters voi olla Espoolle hankalakin vastus jos tulee vastaan pudotuspeleissä. Vaikka espoolaisilla ei nyt varsinaisesti vaikeuksia ollut on joukkuepeli mielestäni edelleen kaukana hyvästä, ja puolustuspeli heikkoa. Menestys perustuu paljolti hyvään hyökkäyspään yksilöpeliin. Juuri mitään...
  15. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Loppukauden kausikortti ostettu jo tutuksi käyneelle paikalle. Toivottavasti pääsen paikalle useimpiin otteluihin! Karsintoja kovasti odotellessa.
  16. D

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2019–2020

    Maarni on ilman muuta joukkueen viihdyttävin pelaaja! Ja saa usein rakennettua hyviä tilanteita. Tänään näytti siltä että sai myös vastustajalta huomiota.
  17. D

    Suomi-sarjan otteluseuranta 2019–2020

    Kiinnitin muuten huomiota Pyryn pelaajaan numero 24 - aika pirteän näköistä pelaamista. Aaro Mäkinen, ilmeisesti Tapparan A-junnuja? Kyllähän Pyry kuitenkin paransi ensimmäisen erän jälkeen, tosin isännät saattoivat höllätä hieman 5-0 -maalin jälkeen. Kolmas erä oli melko sekavaa molemmilta...
  18. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Mihin katosikaan Aleksi Honka puolustuksesta? En ole huomannut tiedonantoa häneen liittyen. Hopposta olen minäkin kaipaillut, kuten jotkut muutkin täällä. Hänhän kävi vilahtamassa kokoonpanossa syksyisen loukkaantumisensa jälkeen, mutta katosi sitten. Mitään tiedotusta häneen liittyen en...
  19. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Kaikki on toki mahdollista ja noinkin varmasti on, että oikeat mittarit ovat muualla. Toivotaan että valmennus osaa laittaa puolustuspelin(kin) kuntoon tai ainakin parempaan kuosiin jo jatkosarjan aikana ja että pudotuspeleissä nähdään jo sellaista pelaamista jolla sitten mahdollisissa...
  20. D

    Kiekko-Espoo 2019–2020

    Maarni on todellakin tämän joukkueen "Theo Fleury". Kiva katsoa kun jäällä on joku jolla on palo peliin ja hyvä taitotaso yhdistettynä nopeuteen. Lukee peliä jo melko hyvin ja hakee kiekkoa aggressiivisesti. Todella piristävä pelaaja. Toivottavasti kehittyy ja pääsee näyttämään paremmassa...
Ylös