Mainos

Hakutulokset

  1. S

    TPS kaudella 2013–2014

    Mistä tälläistä olet kuullut? Suikkanen on kuitenkin asunut 2-3v Yhdysvalloissa pelaajaurallaan. Luulisi siinä ajassa jo alkeet ainankin oppivan.
  2. S

    Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

    Totta puhuen mulle ainankin ihan sama onko joukkueessa tamperalaisia, hämeenlinnalaisia vai sitten kanadalaisia/jenkkejä. Motivaatio, taitotaso yms. ratkasee (hinnan ohella tietysti). Näiltä osin joukkue vaikuttaisi olevan kunnossa ja pelasi ainankin lauantaina hemmetin viihdyttävää kiekkoa...
  3. S

    Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

    Hemmetin hyvä homma myös tuo, että on treenannut koko kesän tähtäimessään NHL. Eli pitäisi varmaan olla jo samantien valmiina hyppäämään kentälle. Mitä tuohon luisteluun tulee, niin se ei kyllä tule muodostumaan minkäänlaiseksi ongelmaksi. Halpernia voisi kuvailla jopa nopeaksi, varsinkin...
  4. S

    Suikkasen paluu – TPS:n valmennus kaudesta 2013–2014 eteenpäin

    Eiköhän tuossa kuitenkin viitata vain TPS:n menestykseen, eikä Virtaan tai hänen valmennusmenetelmiinsä. Ehkä mielenkiintoisin asia tuossa Suikkasen haastattelussa oli tuo 3-portainen ajatusmaailma, minkä hän oli hahmotellut ennen valmentajaksi ryhtymistä. Eli: a) Miten jääkiekkoa pitäisi...
  5. S

    Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

    Itse en kyllä kelpuuttaisi Palsolaa esimerkiksi. Oli kuitenkin pelannut jo 4 kautta Lukossa sangen hyvillä tehoilla (kolme kautta >20p). Lähti sitten kasvattajaseuraansa Kärppiin, jonka liiganousu piti olla "varma" jo heti seuraavan kauden päätteeksi. Eli siis syyt Mestikseen siirtymiseen ei...
  6. S

    TPS, media ja julkisuus

    Youtubesta löytyy 1.9.2012 pidetty "Porin Ässät Roast". Eli ei tuo idea taida pelkästään TPS:n piikkiin mennä. Mitä toteutukseen tulee, niin no ainankin tuo Ässät Roast herättää lähinnä myötähäpeää. Tosin en kyllä stand up-komiikan suurimpia ystäviä ole muutenkaan.
  7. S

    Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

    Paremminkin mies tyytyy siihen hiukan rumempaan kakkosvaihtoehtoon, kun ykkönen ei suostunut sitoutumaan pitkäaikaiseen suhteeseen. Tämän jälkeen mies sitten kovasti selittelee valintaansa ihmetteleville kavereilleen.
  8. S

    Mieltä askarruttavat kysymykset 2013–2014

    Eipä taida tulla videoita ainankaan TPS:n youtube kanavalle. Alla lainaus TPS viralliselle twitter (HCTPS) kanavalle kirjoitetusta viestistä: "Ei meiltä. Toivottavasti @TeamRaumanLukko hoitaa koosteen. #Pitsiturnaus RT @Duffeldof: @HCTPS Tuleeko pitsistä video matskua #youtube?"
  9. S

    Liiga ja Jokerit 2013–2014

    Amatöörien puuhastelua nämä muiden seurapomojen touhut. Hjallis varmasti teki kurjen tempun, mutta ei Jokereiden liigasta sulkemisesta ole mitään hyötyä kenellekään. Pienimunaisten miesten kosto on huono syy tehdä mitään liiketoimintaan liittyviä päätöksiä.
  10. S

    Yleisurheiluvuosi 2013

    Ei mullekaan ole ennen Kettusen nimi jäänyt mieleen. Tilastopajasta revittyjen ennätysaikojen perusteella kehitys on ollut sangen ripeää: 2011 10:21 2012 10:03 2013 9:46 Ja ikää nyt 19v. Tuossa on vielä saumat vaikka mihin. Suomen ennätys (Johanna Lehtinen 9.40,28) vielä tänä kesänä rikki?
  11. S

    Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

    Ei siinä pitäisi enää mitään epäselvää olla. Esim. MTV3:n uutinen asiasta, linkki: http://www.mtv3.fi/urheilu/jaakiekko/smliiga/uutiset.shtml/2013/06/1771090/sm-liigan-ulkomaalaisrajoitukset-poistuvat
  12. S

    TPS kaudella 2013–2014

    Tämä kuulostaa sangen loogiselta. Hiukan jo tuo Hostikan jatkosopimus ihmetyttikin. Miksi hän olisi suostunut jäämään tänne selkeäksi kakkosmaalivahdiksi Engrenin varjoon pelaten 5-10 peliä kaudessa? Sen sijaan Hostikka-Norrena kaksikolle pelit varmaan lähtökohtaisesti jakautuisivat 50/50...
  13. S

    Euroviisut 2013

    Miten paljon tuota "lesbosuudelmaa" edes huomioitiin ulkomailla? Pelkästään suomalaista mediaa seuraamalla saa helposti aika vääristyneen kuvan. Täällä nostetaan jokainen pienikin juttu Suomesta jossain ulkomaisessa lehdessä heti lööppeihin. Ainakaan Youtuben katsojamäärien tai Google Trendsin...
  14. S

    TPS kaudella 2013–2014

    TPS - Rohkeasti uuteen aikaan. Vai miten se uusi mainosslogan menikään... IMO ainoa kommentti/reaktio mitä seuralta pitäisi tulla seuraavien päivien aikana on heittää pöytään 2-3 kovan luokan vahvistusta. Muuten mennään metsään, eikä mitkään Vuoren/tj:n selitykset tässä vaiheessa ketään vakuuta.
  15. S

    Huhut, mutut ja Arsen avut kaudelle 2013–2014

    Jos tuossa summassa on mitään perää, niin Arsi&co teki täysin oikean ratkaisun. Tosin suhtaudun tuohon huhuun kyllä aika suurella varauksella, varsinkin kun kyseessä on vielä monivuotinen sopimus. Vahalahdesta ei ole tainnut olla mitään mainintaa? Jotain positiivistakin.
  16. S

    TPS kaudella 2013–2014

    Tottakai ensimmäinen vaihtoehto. Mutta vielä mieluummin ottaisin ykköspakkipariksi Timonen-Karlsson. Eli ei se nyt vaan toimi noin. Niistä pelaajista pitää jotain maksaakin. Oikeampi kysymys olisi, että otetaanko: a) "Morrison" ja "Mojzis" pakistoon ja 1 laitahyökkääjä b) 2 kärkiketjujen...
  17. S

    TPS kaudella 2013–2014

    Nyt ehkä taas olisi aika laittaa hiukan jäitä hattuun näiden Järvisten, Nummelinien yms. suhteen. Alkaa taas mopo hiukan keulimaan liikaa. IMO ylivoimaisesti todennäköisin skenaario on, että huomenna julkaistaan Suikkanen + Seikola + jatkosopimuksia. Mestarivalmentajan paluusta on aika...
  18. S

    TPS kaudella 2013–2014

    En kyllä itsekään pysty näkemään yhtään pelillistä syytä miksi Salo pitäisi pitää joukkueessa. Lisäksi Salon pelityyli yhdistettynä loukkaantumiskierteeseen on aika ikävä kombinaatio, varsinkin kun ikää alkaa kertyä. Vaikea uskoa, että Salo pelaisi enää koskaan yhtään kokonaista kautta...
  19. S

    TPS kaudella 2013–2014

    Toivottavasti tässä pelaajabudjetin kasvattamisessa noudatetaan sitä samaa linjaa mitä viime vuosina muutenkin. Eli siis tähdätään vähintään nollatulokseen huomioimatta mahd. playoffeista tulevia rahoja. Ei hirveästi lämmitä muutama menestysvuosi, jos pidemmällä aikajänteellä ollaan taas...
  20. S

    Pelitapakeskustelu

    Ihan mielenkiinnosta, mitä muita teknisiä ratkaisuja tuohon on nykyisin olemassa? Kamera kattoon ja videokuvasta pelaajien (ja kiekon) automaattinen seuraaminen? Teknisesti pitäisi olla toteuttavissa. Jääkiekkohan on käytännössä 2-ulotteinen peli, joten voi olla että nuo anturit on vähän turhaa...
Ylös