Mainos

Hakutulokset

  1. L

    Posilaari

    Tuokkolalta tosiaan hyvää ja rauhallista pelaamista. Positiivista tänään oli myös se, että KalPa taklaili enemmän kuin aikaisemmin. Liedes taitaa päästä hyvin vastustajan ulkkareiden ihon alle. Viimeksi Ässien ja tänää TPS:n ulkomaalaiset hermostuivat jatkuvaan suunsoittoon aloituksissa.
  2. L

    KalPa kaudella 2013–2014

    Huhujen mukaan joulun jälkeen tulee mukaan vielä Lee Sweatt. Nyt se maalintekijä hankkimaan tänne ja äkkiä!
  3. L

    Kippeet ja vaevaset – KalPan sairastupa 2012–2013

    Tämän päiväisessä lehdessä taisi olla mainintaa, pelaa todennäköisesti vasta ensi kaudella. On ollut niin pitkään sivussa, että kausi loppuu ennen kuin on kuntoutunut.
  4. L

    Posilaari

    Positiivista tämän päiväisessä oli myös Tuokkolan peli. En muista pitkään aikaan nähneeni noin hyvää mailapeliä KalPan maalivahdilta.
  5. L

    Otteluseurantaketju - SM-Liiga pe 1.2.2013

    Urholta näkyi, kun joku katsomosta sylkee jäähyaitiossa istuvan Timosen päälle. Ihme porukkaa!
  6. L

    Kippeet ja vaevaset – KalPan sairastupa 2012–2013

    Savon Sanomien mukaan Kolehmainen ja Levokari olisivat kuntoutuneet ja tänään kokoonpanossa HPK:ta vastaan.
  7. L

    KalPa kaudella 2012–2013

    Ajallisesti sattumaa todennäköisesti. Syyt huonompaan menestymiseen taas todennäköisesti jossain muualla. Aiemmin esittämääsi tilastoon peruteella ei voi faktoja sanoa. Mitä tappioputkeen tulee, niin sehän päättyi SaiPa peliin. Tosin kaksi tappio peliä senkin jälkeen on tullut.
  8. L

    KalPa kaudella 2012–2013

    On totta, ettei tilastot valehtele ja myöskin se, ettei Kapaset ole huonosti pelanneet vaan fokus on kadonnut. Ei voi kuitenkaan tehdä suoraa johtopäätöstä, että fokus on kadonnut Kapasten takia. En väitä, etteikö näin olisi mahdollista mutta se tuskin on koko totuus. Kaikkia sekoittavia...
  9. L

    Antti Kerälä - Hämptönin viereltä Savonmuan sydämeen

    Pääsihän se! Kolme peliä kakkosen sentterinä ja saldo 2+1 ja ainut sentteri, joka ei ollut pakkasella plus-miinus -tilastoissa kyseisissä peleissä. Mutta huomenna taas laituriksi kun Jasse tulee takaisin (SS:n mukaan).
  10. L

    La 12.1.2013 KalPa - Ilves

    Urheiluruudussa H-P Hänninen luki kierroksen tuloksia: "Kapaset siis hävisivät Ilvekselle 3-5", Heh
  11. L

    Kasperi Kapanen – parempi kuin pappa?

    KalPa-historiaa tehdään...
  12. L

    La 12.1.2013 KalPa - Ilves

    Ilves ansaitsi voittonsa. KalPa taisi ajatella 3-0 tilanteessa, että peli on voitettu. Neppaillaan loppuaika. KalPalle tarjottiin taas runsaasti tilaisuuksia ylivoimalla tehdä lisämaaleja, mutta Ilves käytti hyvin alivoimansa ja niistä kaksi maalia. Näidenkään jälkeen KalPaa ei kiinnostanut...
  13. L

    Antti Kerälä - Hämptönin viereltä Savonmuan sydämeen

    Samaa mieltä. Alkukaudesta, jossain (SS?) oli Kerälän haastattelu, jossa itsekin sanoi, että on parhaimmillaan hyökkäävässä roolissa. Uskon myös hänen vahvuutensa olevan nimenomaan sentterin paikalla. Mielestäni Kerälä on yritteliäs ja tekee myös hyvin töitä ja on useasti oikeassa paikassa...
  14. L

    To 10.1.2013 HIFK - KalPa

    Vaikea uskoa, että mikään joukkue pystyy yli 50% ajasta pitämään kiekkoa maalintekosektorilla. Totta on kuitenkin, että KalPan pitäisi pyrkiä sille alueelle useammin ja hanakammin. MIelestäni peli kuitenkin näyttää tällä hetkellä suht hyvältä.
  15. L

    Ke 2.1.2013 JYP-KalPa

    Positiivista on se, että KalPalla on tällä kertaa 6 pakkia kokoonpanossa mutta miksi Halonen ei ole mukana? MIelestäni kuuluu 6 pelaavan pakin joukkoon. Liekkö sairastunut vai annetaanko vain Paulille peliaikaa?
  16. L

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    Itselleni on tullut toisenlainen käsitys. Olen ymmärtänyt useammastakin suunnasta, että ihmiset viihtyvät organisaatiossa ja KalPassa tehdään paljon hyvääkin työtä. Yksi esimerkki viihtyvyydestä lienee sekin, että pelaajat tekevät jatkosopiumuksia KalPan kanssa. Mitä tulee kunnianhimoon ja...
  17. L

    Kasperi Kapanen – parempi kuin pappa?

    Toivon, että Kasperi pelaa hyvän pelin ja osoitta ansainneensa näytönpaikan omilla ansioillaan eikä kenenkään puheilla. Ikänsä puolesta on vielä nuori mutta melkeinpä joka vuosi joku 16 v junnu pelaa ensimmäsen pelinsä liigassa. Taidoista en osaa sanoa kun en ole nähnyt koskaan Kasperin...
  18. L

    KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

    Muistaakseni J. Timonen on sanonut (joskus elokuussa), että "jostain syystä tänä kesänä oli tavallista enemmän aikaa pelata golfia". Silloin tuli mieleen, että kesäharjoittelu olisi ollut tavallista vähäisempää tai omatoimisempaa. Ehkä sen takia työmäärä on Laukkasen johdolla noussut halutulle...
  19. L

    Jussi Timonen KalPaan

    Nyt en ymmärtänyt miten KalPa tiedotteessaan valehtelee. Mitä tulee Timosen sopimukseen, niin usein sopimuksiin liittyy vaitiolovelvollisuus ja mahdollisesti siitä syystä ei voi sen kummempia yksityiskohtia paljastaa.
  20. L

    Jussi Timonen KalPaan

    Tosiaan sopimuksen pituus on jonkinmoinen yllätys. Onhan Jussi kuitenkin vielä alle 30 v. ja useita pelivuosia edessä. Iän mukana on tullut varmuutta peliin ja usein pakit pelaavat parhaimmat kaudet hieman varttuneemmassa iässä kuin hyökkääjät. Mielestäni postiivinen uutinen.
Ylös