Eiköhän Marinista ihan hyvä pääministeri kehkeydy. Kunhan ei vain toista edeltäjänsä virheitä, eli tee kaikkea ihan oman mielensä mukaan, ja vieläpä soittele keskellä yötä neuvoakseen katrastaan. Tuskin Sanna kuitenkaan vieläkään pitää puhelintaan äänettömällä öisin, miksi pitäisi?
Mulle myös tuttu juttu nykyisen mesun kanssa. Hän on yli kuuskymppinen, joten nämä nykyajan humputukset änämteineen ja geeäsämmineen ovat ehkä hivenen haastavia, mutta jos asiat on sanottu ja jutunjuuri loppuu, sen vois kitkaista pois sulkemalla puhelimen. Siitä punaisesta luurista.
@Mustanaamio. Jumalauta: vaeltava aave aka. Urja on keskuudessamme. Hän, joka pääsee pökkimään Diana Walkeria ja päivittäin taputtelee kääpiöheimolaisia hyväntahtoisesti päälaelle. Nyt iski vanhalle vakava nimimerkkikateus.
Parin päivän kokemuksella voin sanoa, että uusi asema peittoaa väliaikaisen mennen, tullen ja palatessa. Enemmän tilaa liikkua ja liukuportaat helpottavat varmasti vaihtomatkustajia, ja odotustilaa ja puotejakin on joka lähtöön.
Torstaita ja Triplan aukeamista. Kiva saada omalle kylälle kunnon ostari. Juna-asema myös odotuttaa mielihyvällä, väliaikaisella asemalla meinasi mennä hermo pässinpäiden kanssa, kun portaiden kulkusuuntanuolet olivat liian hieroglyfistä informaatiota.