Varmasti jonkun isomman ja mediaseksikkäämmän seuran kohdalla olisi kirjoitettu ylistyssanoja, kuinka on pelannut neljä peliä, ottanut kolme voittoa eikä Sport ole jäänyt niissä kertaakaan pisteittä.
Vaikea se on muiden puolesta sanoa, että miksi ei voi ilmoittautua. Pitää muistaa että ei kaikilla ole ensinnäkään mahdollisuutta lähteä rahatilanteen, töiden, perheen yms syiden takia. Eli pitää vähän muutakin tehdä kuin painaa nappia.
Kerrotko vielä näitä sinun ”faktoja, ei vittuilua” -ajatustenjuoksulla, että miten kannustustarran ostaneet ovat pilanneet ensi vuoteen sijoittuvan fanimatkan?