Mainos

Hakutulokset

  1. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Ei Haapanen ole liigassa edustanut kuin yhtä seuraa (Ilves), jota Rauteekin ei olisi edustanut. Rauteella on ainakin vielä toistaiseksi enemmän otteluita plakkarissa sekä TPS:ssä että Ässissä kuin Haapasella.
  2. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Ei varmaan kukaan. Aarne Intonen pääsi lähelle, kun teki myös hattutempun SaiPan verkkoon viime kaudella, ja Lindrothin tavoin teki kauden kaikissa muissa otteluissaan yhteensä yhden maalin. Kyllähän aikoinaan Pasi Petriläinenkin teki Tepsissä hattutempun Kärppiä vastaan, vaikka ei mikään...
  3. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Muistetaan nyt kuitenkin, että pudotuspelit mukaan lukien Lindroth pelasi viime kaudella Tepsissä yhteensä 22 ottelua. Luovuttanutta SaiPaa vastaan Lindroth teki yhdessä pelissä neljä maalia ja lopuissa 21 ottelussa yhteensä yhden maalin. SaiPa pelasi tuossa vaiheessa kautta ihan...
  4. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Ok, olisi siis voinut Toman sapluunaan hänkin sopia, mutta tuskin budjettiin, mikäli halutaan vielä muitakin hyökkääjiä hankkia. Pelasi toissakaudella pelkästään NHL:ssä ja pelaa ensi kaudella pelkästään SM-liigassa, eli ura on menossa taaksepäin. Täyttää syyskuussa 29 eli on ensi kaudella niin...
  5. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Pikkaraisen kohdalla on varmasti näin, ja näen siirron Tepsin kannalta pelkästään positiivisena. Hemmingiä en jaksa uskoa enää TPS-paidassa näkeväni, vaikka Hemming Suomeen palaisikin.
  6. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Olisikohan Tomalle kelvannut? Voisin kuvitella, että Savoie olisi paljon enemmän Toman kiekon näköinen pelaaja kuin Kuhlman. Miettinenhän on haastatteluissa kertonut, että ykkösprioriteettina hankinnoissa on luisteluvoimaisuus. En kyllä yhtään tiedä, millainen luistelija Kuhlman on, mutta jos...
  7. S

    Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

    Noilla tiedoilla Steenbergenistä ei kyllä millään saa edullista, saati todella edullista pelaajaa. Joukkueen pelaajabudjetin pitäisi olla yli kolme miljoonaa euroa, jotta pelaaja ei olisi noilla tuloilla keskimääräistä kalliimpi pelaaja. Lisäksi kun Steenbergen oli keskimääräistä pelaajaa...
  8. S

    TPS:n juniorit

    Nimenomaan, eli kyllähän Tepsistä tulee myös näitä "B- ja C-luokan" pelaajia, ei pelkkiä Rantasia, Lehkosia, Kakkoja tai Slafkovskeja. Nuo tulevat Nhl-tähdet yleensä ehtivät hetken aikaa olla todella hyviä myös TPS-paidassa, vaikka tekevätkin sitten lopullisen läpimurtonsa tietysti vasta...
  9. S

    TPS:n juniorit

    Markus Nurmi, Lauri Pajuniemi ja Elmeri Eronen ovat varmaan viime vuosilta parhaita esimerkkejä tämän tason TPS-kasvateista. Ruben Rafkin myös kolkuttelee tätä tasoa. Kaikki he pelasivat TPS-paidassa useampia kausia, ja vaikea tämän tason pelaajia on pidempään pitääkään, kun kaikki, joiden taso...
  10. S

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

    Aika heikko lipsynkkaus osassa noita pätkiä.
  11. S

    Liigan taso verrattuna muihin sarjoihin

    Kokonaispotti olisi pienempi, mutta joukkuetta kohti jaettuna potti olisi suurempi.
  12. S

    Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

    Eivätkö kaikki poiskiitellyt pelaajat olleet pelanneet seurassa vähintään kaksi kautta?
  13. S

    Jalkapallon EM 2024 – yleinen keskustelu

    Tämä johtuu kaaviosta, jossa lohkon kolmossijaltakin voi hyvin päästä jatkoon. Oli pelillisesti ehdottomasti virhe kasvattaa EM-kisojen joukkuemäärää 16:sta 24:ään, ja MM-kisoissa tehtiin vielä pahempi munaus, kun 32 joukkueesta mennään 48:aan. Ottelumääräkin kasvaa samalla ihan järjettömäksi...
  14. S

    Sijoitusvinkkejä?

    Kalmarin omistajaksi on parin ensimmäisen pörssipäivän aikana löytänyt melkein parituhatta uutta nonneroa. Cargotecilla oli siis eilisen jälkeen Nordnetissä 10 863 osakkeenomistajaa ja Kalmarilla jo 12 763. Itsekin olen yrittänyt Kalmaria ostaa, mutta alkaa jo naurattaa, miten voi ollakaan näin...
  15. S

    Emil Hemming – uusi Kaapo, Rane tai Pärä?

    Tepsin hyökkäyksen kärki on niin kapea, että jo sen takia olisi vähän pakko saada Hemming onnistumaan tuloksentekoroolissa.
  16. S

    Liigan otteluohjelma 2024–2025

    Nyt olisi voinut herättää henkiin vanhemman ja paremman perinteen, että kauden avauksessa nousijajoukkue haastaa mestarin kotijäällään. Onko muuten Espoossa halli varattu koko syksyn, vai miksi K-Espoo pelaa 15 ensimmäisestä ottelustaan peräti kymmenen vieraissa? Itse olisin laittanut...
  17. S

    Juhani Jasu HIFK:ssa

    Liigan parhaan nelossentterin tittelin Jasu menetti viimeistään neljä vuotta sitten, kun Tappara ei tarjonnut enää keväällä 2020 jatkosopimusta, koska Otto Rauhala oli ajanut Jasusta ohi joukkueen parhaana nelossentterinä. Tämän myötä Jasu tuli saataville Tepsiin. Tepsissä Jasun käyrä oli neljän...
  18. S

    TPS kaudella 2024–2025

    Fröberg olisi aika pitkälti juuri sellainen pelaaja, jota TS:n jutun mukaan etsitään "Jasun korvaajaksi", siis hyvin kahteen suuntaan pelaava sentteri. Vaikka Leppäsyrjä kirjoitti "Jasun korvaajasta" niin kai se sentterihaku voisi olla myös "Fröbergin korvaaja", mikäli Fröbergiä ei siis ole jo...
  19. S

    TPS World-Wide Watch

    Tämä kuulostaa vähän samanlaiselta kuin meillä Niittymäen touhut. Niittymäellä oli myös tapana tehdä ylihintaisia ja pitkiä sopimuksia vanhoille pelikavereille. Meillä vasta nyt, kun Korpikosken sopimus päättyi, päättyi samalla viimeinen Niittymäen sorvaama pelaajasopimus. SaiPa ja Raipe...
  20. S

    Sijoitusvinkkejä?

    Nesteen osakkeen kanssa on itsellä pitkä historia. Ostin osaketta elokuussa 2007, ja siitä asti on Neste aina löytynyt salkusta. Silloin hinta-ankkuroin mielessäni Nesteen kurssia siten, että alle 20 euron kurssilla Neste olisi hyvä ostos, mutta sitten kantti petti ja ostin osaketta reilulla 24...
Ylös