Mainos

Hakutulokset

  1. K

    Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

    Anttalainen voisi tosiaan paikata Rafkinin jättämän aukon. Kunhan rooli ei ole yhtä iso kuin Rafkinilla runkosarjassa. Itse asiassa pudotuspeleissö Rafkin oli mielestäni hyvä ja antoi hyviä isoja taklauksia, mutta kuitenkin puhtaasti. En voi sanoa olevani asiantuntija Anttalaisen analysointiin...
  2. K

    TPS:n juniorit

    Ehkä buustaisi, mutta eikai nyt enää finaaleihin tuoda kentällisen vertaa uusia ukkoja mukaan. En ennustaisi kovinkaan hyvää lopputulosta sellaiselle.
  3. K

    TPS:n juniorit

    Mä muistan sellasen orastavan playoff kiiman vuodelta 2015. Oisko ollu niin, että edustus kynsi oikein huolella ja kausi päättyi lyhyeen. Lisäksi Mikko Rantanen oli jo silloin kova nimi ja ainoa, jonka muistan joukkueesta. Vastustajan puolelta muistuu eräs Patrik Virta mieleen. Taisi lippu...
  4. K

    TPS:n juniorit

    Tulospalvelun mukaan 1032 oli yleisöä. e: hidas
  5. K

    Kiitos kaudesta, TPS!

    Kiitos kanssapalstalaisille, joukkeelle, kannattajille ja organisaatiolle kaudesta, joka loppuakohden muuttui äärimmäisen mielenkiintoiseksi ja tunnerikkaaksi. Harmittaa, mutta ei ihan niin paljon kuin Nokia-areenalla 2022 katselemassa kannun nostoa. Kiitos myös Suomen maajoukkueelle vuosista...
  6. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Kausi oli kokonaisuutena värikäs, peli heitteli suuntaan tai toiseen ja vasta kun oli pakko, alettiin pelaamaan komeasti. Kaikki pleijaripelit oli hienoa viihdettä ja TPS kyllä ylitti itsensä tässä Tappara-sarjassa. Kiva oli taas elää mukana viime kauden sysipaskan kauden jälkeen. Oli tunnetta...
  7. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Älä viitsi, tuomarit junailivat Levtchin jäähyn, jotta pääsisi 1vs1 Lindbergin kanssa! Nyt tasoiteltiin.
  8. K

    Playoffs 2024 puolivälierät: Tappara (1.) – TPS (9.)

    Joo kyllä jos lähes maaliviivalta vedät tyhjään rysään on maaliodottama hyvin lähellä ykköstä. Joku varmaan noitakin on missannut joskus, minä ainakin junnuna useastikkin. Pari tommosta maalia niin samantien nostat melkein kahdella odottamaa.
  9. K

    Kyseenalaiset taklaukset ja mailaniskut Liigassa kaudella 2023–2024

    Kiitos @Spine kun tulit taas häpeämään turkulaisten puolesta, my god, mikä mahtava innovaatio. Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta jos laitaan meno tilanteessa yrittämättäkään pelata kiekkoa kamppaat pelaajan pää edellä päin laitaa, kuuluisi tilanne vähintäänkin ottaa tutkittavaksi.
  10. K

    TPS:n ketjulotto 2023–2024

    Juu ei saatana. Ei mitään yritystä pelata kiekkoa.
  11. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Maalinedustalla on ollut välillä vähän alibipuolustamisen makua. Esimerkkeinä nuo maalinedestä tulleet ohjaukset, jossa on näennäisesti sidottu yläkautta mailaa, mutta silti on kyetty helposti ohjamaan kiekko maaliin. En sano, että se on helppoa varsinkaan jotain Savinaista vastaan, mutta kyllä...
  12. K

    Tommi Miettinen – TPS:n päävalmentaja 2023–2027

    Miettinen selkeästi tykkää tuosta vääntämisestä. Noh, vaikea sanoa millaista tuomaritoimintaa hän oikeasti haluaa. Tuollaiset kommentit sataa vaan vastustajan fanien laariin, vaikka sillä muuta merkitystä ei olekaan kuin, että saa täällä sitten lukea Miettinen sitä ja Miettinen tätä. Muutenkin...
  13. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Kaksinkamppailut omissa kulmissa ratkaisi tänään paljon. Liikaa kohelletaan, kiekko pomppii, huidotaan ohi ja palautuu vastustajalle. Toi Tapparan kulmaralli, josta kiekko päätyy viivalle on ihan myrkkyä. Lindbergille ehkä toi neljäs maali. Ainakin jos vertaa Heljankoon, joka jotenkin onnistuu...
  14. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    En kyllä nyt oikein pääse yli tosta lopusta. Kiekko omilla, turha edes lähteä enää. Paska syöttö eteen ja vielä huonompi vastaanotto. 2 typerää jäähyä kerralla. Noniin, mutta kuten huomattiin peli tasoittui huomattavasti, ja maalin jälkeen oli taas kaikki auki. Valitettavasti en uslo, että...
  15. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Ehkä vähän koominen toi lopun lonkkanosto, en Lindberginä uskaltais noita kauheesti yrittää. Vähemmästäkin paukkuu.
  16. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Ollilla vaikeaa, mutta en tiedä kenet sinne laittaisi tilalle.
  17. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Alivoima pitää nyt hoitaa loppuun ilman takaiskumaaleja. Sitten Tappara nostaa jalkaa kaasulta. Pari pomppua ja peli on tasan. Ei tässä nyt saatana mitään luovuteta. Rauhottua pitää, jätkät osaa kyllä pelata, mutta nyt suoritus näyttää pahasti runkosarjalta. Näytti jo eilen ajottain. Kiekko...
  18. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Jaa. No, emmäny oikee tiiä.
  19. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Kyllä tää tästä. En ymmärrä miten tuo tuli Tepsille yllätyksenä, että Tappara tulee alkuun karvaamaan hullun lailla. Ennenkin ollut löysää lätkimistä puolustusalueen kiekon siirtely ja nyt se kostautui pahanlaisesti. Omista pitää lähteä terävästi. Nyt siihen ei pystystä, vaan pitää aika katsoa...
  20. K

    Peliesitykset kaudella 2023–2024

    Väärä vaihto oli, mutta hyvä jos tuo poisti ne kaks aikaisempaa jäähyä pois listoilta ja nyt mennään taas tasoista. Nyt pitäisi pystyä omissa rahoittumaan.
Ylös