Mainos

Hakutulokset

  1. I

    Myönteisten asioiden Kerho

    Ei kautta ilman 100 maalia. Ei mulla muuta tällä kertaa.
  2. I

    Taas hassuttelee vastustajaa HPK – seurahistoriaketju

    En tiedä oliko kaikki edes kuvissa, tuskin. Ei voida puhua rotaatiosta tuolloin.
  3. I

    Taas hassuttelee vastustajaa HPK – seurahistoriaketju

    HPK:n futisjoukkue samoilta vuosilta. Siinäkin isä vielä mukana.
  4. I

    Taas hassuttelee vastustajaa HPK – seurahistoriaketju

    Kuva-arkistostani löytyi kuva HPK:n A-junnuista(ilmeisesti). Tarkka vuosi ei tiedossa, mutta ilmeisemmin 50-luvun lopussa tai 60-luvun alussa. Edesmennyt isäni C-kirjain rinnassaan.
  5. I

    Keskusta

    Samaa ihmettelen itsekin. Mutta näin se Kelan mukaan menee. Näissä Kelan kiemuroissa on kyllä tietämistä ja säätämistä. Ja täältäkin modeille sorit ot:stä. Jatketaan Kepulla.
  6. I

    Keskusta

    No nyt väänsit niin hyvin rautalangasta, että tällainen tyhmempikin bönde se tajusi.
  7. I

    Keskusta

    Kuka tässä köyhyyskilpailusta on puhunut eli boo-hoo vaan sinne. Ja kyllä asumistuki on 141,04€/kk, anteeksi kun noin suuren summan unohdin mainita. Itse kirjoitit, lainaamassani tekstissä, nimenomaan eläkeläisistä. Ja ei, eläke-sana ei triggeröi ollenkaan, vaan turha yleistäminen. Mutta...
  8. I

    Keskusta

    Ihanko kaikkien nykyeläkeläisten tilannetta voi kadehtia? Vaihdettaisiinko osia vaikkapa pariksi vuodeksi? Minä tulen tekeen sinun duunin sinun palkalla vaikka pariksi vuodeksi, niin tule sinä elään minun tuloilla ja menoilla sama aika. Eläke 775,70€/kk+takuueläke 200,88€/kk. Jos noita tuloja...
  9. I

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Yhtä utopistinen kuin ykköskorin sentteri Kerhossa.
  10. I

    Venäjän nykytilanne

    Ensimmäinen turistiryhmä koronapandemian jälkeen pääsee Pohjois-Koreaan. Ei mikään yllätys, että kyseessä on venäläinen ryhmä. Lavrovin suulla oikein ylistetään "kimmolandiaa" matkailumaana ja suositellaan lomailua siellä.
  11. I

    HPK kaudella 2024–2025

    Kai sitä ensi kauden joukkuetta pitää alkaa sitten kutsumaan "Rajamäen rykmentiksi".
  12. I

    HPK kaudella 2024–2025

    Siinä on Ekillä nyt paikka olla joko patsaan arvoinen tai Mika vol.2
  13. I

    HPK kaudella 2024–2025

    Mutta riittääkö massi niihin kaikkiin? Kuulemma se puvunliivi on kuumaa kamaa huutokaupassa. Voi hinta nousta taivaisiin.
  14. I

    HPK kaudella 2024–2025

    Siihen päälle vielä Mason kravatti.
  15. I

    Suomen presidentinvaali 2024

    Käyttikö jalkoja ikään kuin pumppuina ja taklasi alhaalta ylöspäin?
  16. I

    Suomen presidentinvaalin 2024 liveseuranta

    Olisi äänestysprosentti Pohjois-Korean lukemissa, yli sadan.
  17. I

    HPK kaudella 2023–2024

    Jos "Johtavalla" olisi päätösvalta, niin Järveläinen olisi täällä kahdensadan tonnin paperilla. Paras ikinä koskaan.
  18. I

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Niin, voisihan se pidemmän päälle olla aika tylsää. Toki varmasti pari kolme vuotta saataisiin kuulla "kuinka meille kaikille niin rakas seura ajettiin konkurssiin", ja syyllisten lista olisi pitkä kuin nälkävuosi.
  19. I

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Ei ollut mustaa, eikä valkoistakaan huumoria. Olisikohan voinut olla vaikka pientä piikkiä eräitä tahoja kohtaan täällä. Mä vaan olen v***n kyllästynyt täällä hyvinkin usein esiintyvään "ranteet auki-mentaliteettiin" eräiden osalta, niin piikki heidän suuntaan. Heille ilmeisesti olisi elämä...
  20. I

    Quo vadis – mihin menet HPK?

    Paskaakos sitä mihinkään Mestikseen. Myydään kaikki, lappu luukulle ja viimeinen sammuttaa valot. Ja mätäneehän se hallikin kohta alta, niin sekään takia ei kannata enää yrittää. Loppuu samalla se kannattajien kiusaaminen, sekä kannattajien itku ja valitus. Parempi paikka Hämeenlinna on elää...
Ylös