Enpä olisi uskonut sinun tietävän. Hankintapäätöksessä HX-projekti tulee päätökseen. Eli valinta on tehty. Marin ei tosin tuota valintaa tehnyt, vaan laittoi ns. leiman paperiin. Vai mitäs luulet?
Niin tosiaan 12/2021 hallitus päätti painella hävittäjäkauppoille ja F-35 sattuikin olemamaan Joulun alla halvalla tarjolla ja osti sen. Hieno homma.
Luuletko tosiaan, että tuo prosessi alkoi vajaat kolme vuotta sitten? Sen verran jaksan opastaa sinua, että ei alkanut.
Saa kai sitä olla vähästäkin positiivinen? Vaikkapa tuosta, että tapahtumassa oli sen verran väkeä ettei ihan tappiolla taloudellisesti mennyt, kuten puolet viime kauden peleistä. Mittarina voisi myös käyttää vaikka sarjatasot huomioiden (pelaajabudjetti €/katsojamäärä). Voihan näitä väännellä.
Ei kai Marin olisi millään voinut vaikuttaa HX-hankintaan, kun rahoitus oli myönnetty ja hankintapäätös tehty? Olisi ollut mielenkiintoista, jos hävittäjävalintaan olisi poliittisesti edes yritetty vaikuttaa. Hyvin tehty, kun mitään ei voinut tehdä.
Onpa ihan saatanallisen tylsää pelaamista. Edes RoKi ei ihmeitä tee. Ehkä tää on vaan pelin evoluution hitautta. Onneksi fanit jaksaa möykätä.
Haha, pitäis valittaa enempi, kun kirjoitellessa tuli maali.
Totta tuo. Tänään ei olleet ukot pahemmin hukassa maalintekosektorilla. Mä en ihan kaikkia lätkän hienouksia tiedä, mutta ei pahemmin pelottanut TuTo:n pyörimiset laidoissa, kun omat ukot olivat pelin sisällä, eivätkä säntäilleet kiekon perässä.
Hyökkääminenkin näytti fiksummalta, kun...
No ei tietenkään kukaan uutta pelillistä strategiaa päivässä tee. Tosin väärä ukko ei tee sitä koskaan. Todellinen muutos henkisellä tasolla nähtiin tänään. Kertaakaan en reilun vuoden ainaka ole Jokereilta nähnyt noin vakaata peliä. Tänä iltana ukot oli rinta kaarella täynnä itse luottamusta...
Sehän on todella hyvä, jos ja kun seuroilla on varaa nostaa pelaaja budjetteja. Silloinhan seura voi hyvin ja pelaajatkin saavat hyvän korvauksen tekemisistään ja seutukuntakin kerää osansa veroina. Helvetin hyvähän se on, kun on varaa maksaa ja samalla pyörittää toimintaa menestyksellä...
Ei toki valmista ollut, mutta lauantaiseen verrattuna oli paljon parempaa. Omalla kiroiluindeksillä oli selkeä +. Eli kiroilin aika harvoin harmituksesta.
Eddie, muistahan Jokerien pelaavan Mestistä. Pelillinen muutos reilussa vuorokaudessa oli iso ja sitä me tai ainakin minä ihmettelen. Tämän päiväinen oli tosi hyvä ja vahva esitys. Tiirailehan joskus alasarjakiekkoakin. Välillä peli näyttää ihan hyvältäkin. Ei TuTo:kaan ihan paska ollut. Toisen...
Olipa vankka suoritus. Ei hetkenkään hätää ollut JOKEREIlla pelissä. Aivan uskomattoman hieno tunnelma Eteläpäädyltä tuohon peliin. Niskatukka oli pystyssä melkein 6kymppisellä ukollakin monta kertaa ihan kotikatsomissa. "KIITOS JOKERIT"