Temptation Island Suomi

  • 163 757
  • 374

Undrafted

Jäsen
Kuinka moni muistaa sarjan vaikka ekalta kahdelta kaudelta osallistujia? Jotenkin tuntuu liioitellulta puhua pitkäkestoisesta häpeästä tai elämänsä pilaamisesta.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tuohon viimeiseen lauseeseen voin vastata heti että aikaa tulee varmaan hillua Thaimaassa itse kullakin mutta mistä siihen rahat revitään?
Varmaan kuvaamalla itsestään kännisekoilutta nettiin tai mikä juttu ikinä silloin voimassa. Tai sitten myymällä persettä. Näin veikkaan.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuinka moni muistaa sarjan vaikka ekalta kahdelta kaudelta osallistujia? Jotenkin tuntuu liioitellulta puhua pitkäkestoisesta häpeästä tai elämänsä pilaamisesta.
Kyllähän ne ovat vielä muistissa.

Toki tuohon ohjelmaan osallistuville sosiaalinen ympäristö on luultavasti sellainen, että pienet sekoilut tuskin vaikuttavat oleellisesti omaan asemaan. Voi jopa olla, että vaikutus on myönteinen.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Kuinka moni muistaa sarjan vaikka ekalta kahdelta kaudelta osallistujia? Jotenkin tuntuu liioitellulta puhua pitkäkestoisesta häpeästä tai elämänsä pilaamisesta.

Kaikki kaudet tullut katsottua mutta tosiaan ekalta kaudeltakaan ei tule muita mieleen, kuin Mannisen pariskunta. Varmasti jos nyt katsoisi kuka milloinkin ollut niin muistaisi, että ai niin nuo joo, mutta näin äkkiseltään ei mitään muistikuvaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kai näiden läheiset tai muut muistavat. Sitten kun olet saanut jonkun työpaikan, niin joku kollega kaivaakin videon kaikille naurettavaksi.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kaikki kaudet tullut katsottua mutta tosiaan ekalta kaudeltakaan ei tule muita mieleen, kuin Mannisen pariskunta. Varmasti jos nyt katsoisi ketä milloinkin ollut niin muistaisi, että ai niin nuo joo, mutta näin äkkiseltään ei mitään muistikuvaa.
Jasmina joka sanoi aina että ”Mie otan ton Penin”.

Sit tokakaudella tais olla Sika-Mika.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Kuinka moni muistaa sarjan vaikka ekalta kahdelta kaudelta osallistujia? Jotenkin tuntuu liioitellulta puhua pitkäkestoisesta häpeästä tai elämänsä pilaamisesta.
Ekalla kaudella taisi kettu käydä kolossa Simolla. Tokasta sitten ei muistikuvia.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
TIS-Janne ja Jonna jo toinen sopimusrikkomus: Uhkana kovat rapsut | Iltalehti.fi

Ei vaikuta miltään järjenjättiläisiltä nämä jannet ja jonnat, mutta mitäpä voi odottaakaan ihmisiltä, jotka tähän formaattiin osallistuvat. Hauskaa seurattavaa toki näin ulkopuolisin silmin.

Janne pääsi siis eroon kontrolloivasta Tiasta, mutta olisihan tuon voinut nätimminkin toteuttaa. Kehuskelee lehtien palstoilla, ettei kadu mitään mitä tapahtui saarella. On siis jatkossakin varmaan ihan ok pussailla vieraita naisia, vaikka onkin parisuhteessa? Ota tuosta nyt selvää.
 
Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Juuso on kyllä sekaisin.....ei mitään syytä suuttua ja jätkä vetää kilarit.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Juuso on kyllä sekaisin.....ei mitään syytä suuttua ja jätkä vetää kilarit.

Pelkkää showta. Melkolailla tuntuu, että tämä pari tuli uusintakierrokselle vain tekemään teatteria ja nostamaan siitä jonkinlaista korvausta ilmaisen lomamatkan ohella.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tämän kevään kaudesta ei täällä näemmä ollutkaan mitään juttua vielä.

Parhaiten tätä jengiä ehkä kuvaa se, että näyttäisi somen perusteella osalla olevan tänäänkin kotibileet ihan normaalisti parhaillaan käynnissä ja samaa touhua on ollut jo aikaisemmin.

Sarja sinänsä on ihan ok-tason sosiaalipornoa. Ei nyt mikään Sinkkulaiva, mutta edes jotain.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen yrittänyt katsoa tuota sarjaa moneenkin kertaan, mutta paria minuuttia kauempaa en pystynyt. Aivan hirveää skeidaa. Pitäisi muuttaa tuota formaattia siten, että parit olisivat jotain 60-70 -vuotiaita, niin siinä koittaisivat sinkut sitten iskeä senioreita.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Tämän kevään kaudesta ei täällä näemmä ollutkaan mitään juttua vielä.

En tiedä katsojalukuja mutta hieman sellainen käsitys on muodostunut, että monen entisen katsojan kiinnostus on hiipunut ohjelmaa kohtaan. Moni kaverinikin on sanonut, että ”ähky” on iskenyt, eikä ole nyt pyörivää kautta katsonut juuri lainkaan. Itselleni käynyt vähän sama.

Jotenkin tämä formaatti vain alkaa olla jo loppuun asti nähty.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Köykäinen formaattihan tämä on ollut alusta lähtien. Itse olen kuitenkin roikkunut mukana kaikki kaudet, vaikka taso ei päätä huimaa.

Ohjelman viihdearvo piilee siinä, että sitä seurataan ympäri somea, jolloin pääsee mukaan siihen "yhteiseen kokemukseen".

Niitä kengännauhabudjetilla tuotettuja treffejä ei seuraisi kukaan, ellei samalla olisi hauska lukea kaikkia niitä tuhansia vitsejä, joita tilanteesta saadaan väännettyä.

Tämä lienee ainoa ohjelma, jonka katson "suorana" tv:stä. Syy on juuri tuo some-seuranta ja kaikki siihen liittyvä hassuttelu.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Aika kulunutta alkaa kyllä olla. Ohjelma on muutenkin telkkarin pohjasakkaa ja nyt on onnistuttu c-luokan ohjelmasta alentumaan d-luokkaan. Jokaisen kauden ja jokaisen jakson olen katsonut, koska aivot narikkaan on ihan virkistävä vaihtoehto ja yleensä porukasta löytyy edes jotenkin mielenkiintoisia hahmoja, esim. Eliaksen ja Elämän peli Jonnen seuraavaa siirtoa oli kiva jännittää. Onhan toki myös vuosien mittaa muutama kaveri käynyt suoriutumassa temppareissa, niin pitäähän sitä töllöttää, että pääseekö kaveri panee.

En varmaan ikinä voinut uskoa, että sanon tämän, koska kyse on jostain temppareista, mutta: Tämä kausi on jo vähän katsojan aliarvioimista. Ei jatkoon tämmöstä roskaa.

Uutena parina varmaan tulee Vilma ja Juuso, ja Vilma synnyttää ensimmäisen tempparit vauvan. Juuso katsoo synnytyksen videolta ja syyttää Vilmaa pettämisestä, koska Vilma esitteli selvästi kätilölle tavaraansa. Juuso ja Vilma eroaa, Kuronen päättää ottaa lapsen huostaan, koska onhan lapsi selkästi "the chosen one" ja lapsi palaa 20 vuoden jälkeen resortille palauttamaan balanssin miesten ja naisten saarille.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Laatuohjelma ja katson Ruutu+:sta heti keskiviikkoisin kaikki uusimmat jaksot extroineen.

Ainoa sontaohjelma, jota katson. Pääsisipä hakkeroitumaan Ruutu+:aan, niin katsoisin näin pääsiäisenä koko kauden loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hupaisa formaatti, jolle kilpailija Dplaylla eli ex on the beach. Taitavat samat ihmiset kiertää näitä eri saarilla brenkun tinaamista ja panemista. Nythän Kurosen ohjelmassa siirrytään sinkkupuolelta suoraan pariksi seuraavalle tuotantokaudelle. Taitaa rekryssa olla harvinaisen hiljaista.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siis tämä ohjelmahan on parasta tosi-tv:tä mitä on tarjolla ja ilmeisesti myös suosituin tosi-tv BB:n kanssa. Tämä kausi vaikuttaa jälleen onnistuneelta, kun tuonne on saatu vanhempia pareja. Loistoveto raahata tuonne Karim ja Josku, harmi vaan kun pää ei kestänyt kuin kaksi päivää tuolla, olisi varmasti ollut huippuviihdettä.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Varmaan monelle muullekin tärkeintä Temppareiden katsomisessa on se, että sitä katsomalla pystyy pienen hetken kuvittelemaan olevansa edes vähän parempi ihminen... Tämä ehkä tosin vain sen ansiosta, ettei kukaan kuvannut kännykällä todisteaineistoa baarista pilkun aikaan silloin, kun itse oltiin parikymppisiä.

Ohjelma saattaa lopahtaa sisäsiittoisuuteen. En tiedä kuinka paljon hakemuksia tuotantoyhtiö saa, mutta jotenkin toivoisin, että tuollaiseen formaattiin ei Suomesta ihan kamalaa määrää halukkaita löytyisi. Nytkin on jo useammalla kaudella putkeen ollut useampia uudelleenosallistujia ja tällä kaudella sitten sinkuissa on varattujen entisiä petikumppaneita jne. Eli piirit alkavat käydä aika pieniksi.

Ei kyllä olisi varmaan yhtään paha, jos jollain tulevalla kaudella alaikäraja olisi 30-v. ja parienkin olisi pitänyt olla yhdessä ainakin useampi vuosi. Teinidraama alkaa jo olla nähty.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Paljon mielenkiintoisempi olisi kun osallistujat olisi 45v-60v pareja. Niillä olisi lapsia ja talot ym. Sit niille viinaa nassuun ja katsotaan miten homma lähtisi menemään.
 
No, tämänhän voisi toteuttaa vaikkapa jossain Tangomarkkinoilla. Pari ilmaisen viinan telttaa vaan alueelle ja kamerat kuvaamaan.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Varmaan monelle muullekin tärkeintä Temppareiden katsomisessa on se, että sitä katsomalla pystyy pienen hetken kuvittelemaan olevansa edes vähän parempi ihminen...
Tähän taitaa perustua suurin osa mainosrahoitteisista tv-kanavista.

Ohjelma saattaa lopahtaa sisäsiittoisuuteen. En tiedä kuinka paljon hakemuksia tuotantoyhtiö saa, mutta jotenkin toivoisin, että tuollaiseen formaattiin ei Suomesta ihan kamalaa määrää halukkaita löytyisi. Nytkin on jo useammalla kaudella putkeen ollut useampia uudelleenosallistujia ja tällä kaudella sitten sinkuissa on varattujen entisiä petikumppaneita jne. Eli piirit alkavat käydä aika pieniksi.

Ei kyllä olisi varmaan yhtään paha, jos jollain tulevalla kaudella alaikäraja olisi 30-v. ja parienkin olisi pitänyt olla yhdessä ainakin useampi vuosi. Teinidraama alkaa jo olla nähty.
Varmasti löytyy halukkaita. Suomi on täynnä taviksia, jotka haluvat oman hetkensä parrasvaloissa.

Näkeehän sen noista tämänkin kauden kisaajista, että on varta vasten haluttu päästä some-julkisuuteen. Ja mikäs siinä, tuottavat sisältöä, jota kansa seuraa.

Ei tuo formaatti maksa juuri mitään tuotantoyhtiölle, mutta katsojaluvut lienevät edelleen kohdallaan. Win-win.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös