Jo pitkään, siis useita vuosia, kenties vuosikymmeniä, on tuntunut, että seurassa on päällä tuskaisuuden kierre, mitä tulee itse jengiin kentällä. Se tuntuu heijastuvan rajusti pelaajahankintoihin. Moni meillä pelannut pelaaja tuntuu olevan onnellisempi ja onnistuneempi kuin meillä pelatessaan ja harva meillä breikannut ja ulkomaille lähtenyt palaa jengiin. Tuntuvat olevan vain helpottuneita, että eivät ole enää osa tätä synkkää puristamista ja iloisia, että tosiaan ehtivät lähteä kun vielä ehtivät.
Kehitystä ja läpimurtoa hakevalle pelaajalle HIFK on synkkä paikka, ja ilmeisesti siitä johtuen lahjakkaita, juuri junnuvuodet taakse jättäneitä ja lopullista läpimyrtoa hakevia pelaajia ei meille käytännössä ikinä tule. Esimerkiksi Leino ja Kaski eivät olleet tullessaan lahjakkaita, vaan puhtaita arpoja heikkojen jengien nelosketujuista. Sen sijaan saadaan vanhoja veteraaneja, jotka ovat nykyisillä palkkoilla väistämättä keskinkertaisuuksia. Heiltä puuttuu se neitseellinen intohimo, joten negatiivisuus ei tunnu samalla lailla - maineteot on tehty, on uran tasaianen loppuliuku käsillä. Mahtaa niitä harvoja, jotka tänne tulevat Suomen uran parhaimmillaan, kuten nyt vaikka Kangasniemeä, vituttaa, kun taas on käsillä se perinteinen HIFK-angstikausi - samalla arvo kärsii: tusin Kangasniemen palkkakehitys kehittyy tämän kauden perusteella kovin suotuisasti.
Myöskään lahjakkaita junioreita ei ulkopuolelta saada (näitä superjunnuja on kai vain Granlundit ja Jokinen) kierteen takia hankituksi - miksi kukaan tulisi, kun tiedossa on väistämätön jumiutuminen näiden Raskien, Haatajoiden ja Lennujen taakse ja jumittaminen kriisiorganisaation tuskaisuuden keskellä ja pahimmassa tapauksessa koko uran kurssin kääntyminen.
Salmelainen on ilmeisesti huomannut, että vetovoima on olematon ja jyriä saa, mutta vain rahalla, sillä jyrät palaavat elääkseen nyt, eivät elääkseen tulevaisuudessa. Sen lisäksi saamme näitä Laaksoja ja Kankaanperiä ja Engrenejä, joille HIFK muodostaa houkuttelevan mahdollisuuden muuttaa pienseura- ja Mestis-kategoriaan / pitkälliseen sloukkaantumiskierteeseen jumiutunut status jälleen suuren seuran pelaajan rahakkaammaksi statukseksi.
Ja jos rahaa ei laita eikä imua ole organisaationa, tarjolle jää vain näitä väsähtäneitä veteraaneja - tai sitten lämpimikseen voi vahvistaa entisestään 13. hyökkääjän positiota. Sinne saa vielä halvalla pelipaikkaansa nähden erinomaisia pelaajia, jotka eivät ole aiemmin kuulleet HIFK:sta.
Tällaisin miettein siitä, että huhuja ei ole ja jos niitä onkin, ne ovat joko katteettoman värittyneitä / utopistisia tai sitten masentavia jo lähtökohtaisesti.