Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 257 740
  • 10 614

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Paskaa touhuahan tuon on ja osaan tuollainen kuitenkin uppoaa. Osa tubettajistakin on osoittanut selkärankaa kieltäytymällä levittämästä valheita, vaikka rahaakin on ollut tarjolla, mutta joillakin houkutus varmasti käy liian suureksi ja sitten kaikki hyväuskoiset tai muuten vinksahtaneet hölmöt uskovat kaiken mitä julkisuuteen syötetään, jopa tällä palstalla on näkynyt joitakin.

Ranskalaisille ja saksalaisille sosiaalisen median vaikuttajille tarjottiin huomattavia summia rahaa siitä, että nämä väittäisivät RNA-rokotteiden tappavan ihmisiä.
Peli rokotepropagandan ympärillä on muuttunut entistäkin likaisemmaksi.
Hämäräperäinen toimija yritti saada rahalla tiede- ja terveysalan vaikuttajia Pfizer-vastaiseen kampanjointiin.
Venäläiset ja kiinalaiset yrittävät rapauttaa luottamusta länsimaisiin rokotteisiin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Sellaisestakin kuulin, että on olemassa teoria, jonka mukaan todellisuudessa nimenomaan rokotetut levittävät koronaa ja nyt nämä teoriaa lietsovat idiootit ovat alkaneet käyttämään maskeja suojautuakseen rokotetuilta. Esimerkiksi tuttavani oli hiljattain saanut hierojaltaan viestin, jossa ilmoitetaan, ettei hän ota vastaan rokotettuja asiakkaita.
...
Isäukko kertoi että hänen toimiston naapurissa on samoin jonkun hierojan toimipiste ja siinä saanut kuulla koko kevään vihaista rokotevastaista salaliittopaskettia (ja kai siellä on seassa yleisemminkin koronasalaliittopaskettia). Ei sovi tietenkään yleistää laajemmin hierojiin, mutta ehkä siinäkin joku alkeellinen (mahdollisesti osin jopa oikea) näkemys ihmiskehon toiminnasta yhdistettynä samoissa piireissä yleisiin kalevalaisten jäsenkorjaajien ja luonnonparantajien kuplassa yleiseen lääketiedevastaisuuteen on selittävä tekijä kun maallikko lähtee internetistä kaivettujen tietojensa vankistamana julistamaan 5g-nanosiru-billgateseja.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hesarissa asiallisen oloinen juttu rokotteista ja miten ne tehoavat.

Ja suurin osa noista sairastuneista saanut 1 piikin, kun hyvä suojahan muodostuu 7-10pv kuluttua toisen piikin jälkeen..
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hesarissa asiallisen oloinen juttu rokotteista ja miten ne tehoavat.


"On myös olemassa joukko sairauksia, jotka voivat lisätä riskiä sairastua koronavirusinfektion vakavaan tautimuotoon. Sellaisia ovat esimerkiksi astma, diabetes, lihavuus, metabolinen oireyhtymä sekä sydän- ja verisuonitaudit."

Jos mietitään suomalaisten yleisimpiä sairauksia ja ikää jota rokotettavat tähän asti ollut niin ei sinällään ihmetytä jos rokotteiden jälkeenkin porukkaa joutuu sairalaan. Muistaakseni jossain oli jo että yli 30 painoindeksin omaavilla muodostuu selkeästi vähemmän vasta-aineita.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Koronarokotukset laajenevat 30-39-vuotiaiden ikäryhmälle. Ajanvaraus avautuu maanantaina 31.5.2021.
Näin kertoo Kymsote!

Hieno homma, eli onkohan täällä pian aikaa jo kaikki oikeustoimikelpoiset saaneet ekan satsin kroppaansa?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kivasti olisi ensiviikolla saapumassa rokotteita Suomeen. Voitaisiin päästä 300 000 viikkotahtiin helposti ensiviikolla.


Suomeen saapuneiden rokoteannosten ja arvioitu tulevien rokoteannosten määrä


52/2020 – 20/20213 095 775 3 095 775
21/2021 240 0003 335 775
22/2021 356 0003 700 775
23/2021 284 0003 984 775
24/2021 286 0004 270 775
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kivasti olisi ensiviikolla saapumassa rokotteita Suomeen. Voitaisiin päästä 300 000 viikkotahtiin helposti ensiviikolla.


Suomeen saapuneiden rokoteannosten ja arvioitu tulevien rokoteannosten määrä


52/2020 – 20/20213 095 7753 095 775
21/2021240 0003 335 775
22/2021356 0003 700 775
23/2021284 0003 984 775
24/2021286 0004 270 775

Olisikohan näin, että nuo tulevat logostiikkasyistä pistettäviksi etupäässä vasta viikolla 23? Tähän asti tuo tulevien rokotteiden määrä on yleensä realisoitunut annetuiksi annoksiksi viikkoa myöhemmin.
 

Jäässä

Jäsen
Kaikella ystävällisyydella, pystyisitkö vastaamaan pariin kysymykseen: Mitkä ovat ne tahot, joista olet saanut negatiivista informaatiota koronarokotteita koskien? Millä perusteella luotat niihin tahoihin yhtä paljon kuin tieteellisesti tutkittuun rokotuksia suosittelevaan tietoon?

Olen lukenut uutisia rokotekulemista ( ei välttämättä niin luotettavilta sivuilta) valtamedia ei niistä kirjoita ollenkaan.

Näihinkään vaihtoehtomedioiden kirjoituksiin en välttämättä ottaisi tosissaan jos lähipiirissäni ei olisi ollut yhtä rokotekuolemaa. Perusterve nainen joka menehtyi täysin yllättäen rokotteen ottamisen jälkeen. En avaa asiaa enempää.

Edit. Vielä toivon sydämmeni pohjalta että kuolema olisi ollut luonnollinen, mutta en ole tietenkään edes haastanut surun runtelemia omaisia jotka varmana sanovat että kuolema johtui rokotteesta.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näihinkään vaihtoehtomedioiden kirjoituksiin en välttämättä ottaisi tosissaan jos lähipiirissäni ei olisi ollut yhtä rokotekuolemaa. Perusterve nainen joka menehtyi täysin yllättäen rokotteen ottamisen jälkeen. En avaa asiaa enempää.
Tämä on todisteena yhtä arvokas kuin vaikka tilanteessa, jossa rokotteen ottamisen jälkeen joku kuolisi auton alle jäätyään, ja sitten kerrottaisiin että rokotus lisää auton alle jäämisiä.
 

Jäässä

Jäsen
Tämä on todisteena yhtä arvokas kuin vaikka tilanteessa, jossa rokotteen ottamisen jälkeen joku kuolisi auton alle jäätyään, ja sitten kerrottaisiin että rokotus lisää auton alle jäämisiä.

En tietenkään voi vakuuttaa ketään anonyyminä täällä. Enkä 100% edes oikeassa elämässä. Mulla ei olisi minkäänlaista motiivia valehdella tuollaisella asialla. Vastasin ainoastaan kysymykseen joka minulta kysyttiin.
 

axe

Jäsen
Yllättävän usein sattuu kyllä outoja kuolemia ja muita sattumia juuri niiden tuttaville ja sukulaisille, jotka ovat jo valmiiksi rokotteita vastaan... tai siis "epäilevät niitä".

Sitten koskaan ei kuule sellaisista, joilla ei ole mitään fobioita ja ovat jopa ehdottomasti rokotuksien kannalla, mutta jotka sitten huomaavatkin että ei saakeli, sitä on muuten rokotusten jälkeen porukkaa putoillut ku pipoo ja yhdeltä irtosi korvakin vaikkei kuollut.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on kehujen paikka! Kävin rokotuksessa ja itse rokotus kesti varmaan alle 3min, ja siitäkin puoli minuuttia meni omaan sateenvarjo/ulkotakki -sähläykseen. Ennen kuin pääsi sisälle, kehotettiin ottamaan Kela-kortti valmiiksi ja joka nurkassa oli joku opastamassa oikeaan suuntaan. Rokotuspisteellä esitettiin parit kysymykset samalla kun Kela-kortti skannattiin ja sitten olikin jo piikki lihassa. Tästä taas opastettiin eteenpäin odottelemaan 15min ja sitten kotiin.

Tuli kyllä iloinen mieli näin tehokkaasta toiminnasta!
 

axe

Jäsen
Toimiihan tuo rokotusliukuhihna ilmeisesti joka paikassa todella mainiosti, mutta eihän sitä olisi aidosti suomalainen ellei siitäkin keksisi pientä negatiivista kulmaa. Että tässä on sama maa ja terveydenhoito, joka valittaa kaikenlaista resurssipulaa siellä ja täällä, mutta sitten näillä rokotuspaikoilla on tosiaan joka mutkassa väkeä, joille on jaettu tehtäviä siihen tyyliin, että sano sinä nämä kaksi sanaa, niin minä sanon sitten seuraavat kaksi, ja puolella ei ole oikein muuta tehtävää kuin tervehtiä kauniisti ja toimia ihmisnuolena paikassa missä voisi olla oikeakin kyltti ja nuoli.

En siis oikeasti todellakaan valita, eikä tämä ole väärin, ja nyt ollaan kansallisesti todella tärkeällä yhteisellä asialla ja niin pois päin, mutta jotain valintojen maailmaa tämäkin kuitenkin. Itsekin nuorna poikana sairaalassa työskennelleenä tiedän kyllä, että varsinkin siellä vanhemmassa väestössä on ihmisiä, joille tällaiset ovat niin jänniä paikkoja etteivät he jännitykseltään osaa tai suostu osaamaan suunnilleen kävelläkään enää, joten varsinkin rokotusten alkupäässä monet ystävälliset kasvot olivat varmasti oikeasti tarpeenkin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vanhemmat saivat kakkospiikkinsä tänään, mikä on hyvä homma, kun molemmilla on jo ikää ja kaikenlaisia muitakin riskitekijöitä. Tästä voi olla tyytyväinen, vaikka oma piikitysvuoro tuntuu kestävän,
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olen lukenut uutisia rokotekulemista ( ei välttämättä niin luotettavilta sivuilta) valtamedia ei niistä kirjoita ollenkaan.

Näihinkään vaihtoehtomedioiden kirjoituksiin en välttämättä ottaisi tosissaan jos lähipiirissäni ei olisi ollut yhtä rokotekuolemaa. Perusterve nainen joka menehtyi täysin yllättäen rokotteen ottamisen jälkeen. En avaa asiaa enempää.

Edit. Vielä toivon sydämmeni pohjalta että kuolema olisi ollut luonnollinen, mutta en ole tietenkään edes haastanut surun runtelemia omaisia jotka varmana sanovat että kuolema johtui rokotteesta.
No montako raportoitua kuolemaa niissä vaihtoehtomedioissa on kerrottu? Ei varmaan kovin montaa, kun lääkevahinkovakuutusyhtiölle on tähän mennessä tehty noin 150 korvaushakemusta rokotteen aiheuttamasta haitasta. Rokotteita on annettu noin 2 375 000. Eli hakemuksia 0,006 % rokotetuista. Koronaan on kuollut reilu prosentti sairastuneista. Kuolleita noin 950 reilusta 92 000 diagnosoidusta sairastuneesta.

Vaikka kaikki 150 korvausta hakeneista olisi kuollut rokotukseen, olisi riski rokotteesta johtuvaan kuolemaan huomattavasti, siis oikeasti ihan tosi paljon pienempi kuin itse sairaudesta johtuvaan. Ja nythän ei tiettävästi kukaan ole kuollut rokotteen haittavaikutuksiin. Ainakaan vielä ei ole moista todistettu.

Ymmärrätkö siis yhtään noita lukuja? Vaikka joku ihminen kuolisikin rokotteen haittavaikutukseen, niin riski kuolla sairauden vuoksi on helvetin paljon isompi. Sen vuoksi ei kenellekään järkevälle ihmiselle pitäisi olla yhtään epäselvää, ottaako rokotteen vai eikö ota.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin kertoo Kymsote!

Hieno homma, eli onkohan täällä pian aikaa jo kaikki oikeustoimikelpoiset saaneet ekan satsin kroppaansa?
Keusoten alueella aukeaa myös ajanvaraukset tänä perjantaina 35-39-vuotiaille ja 2.6. keskiviikkona 30-34-vuotiaille.
Pikku hiljaa!

Keskiviikkona sitä voi jo itsekin varailla piikkiä lihaan. Kyllä kelpaa!
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Näin kertoo Kymsote!

Hieno homma, eli onkohan täällä pian aikaa jo kaikki oikeustoimikelpoiset saaneet ekan satsin kroppaansa?
Hienosti on kyllä edennyt täällä viime aikoina rokotukset. Alussa oli kangertelua ja pysyttiin huomattavasti pidempään siellä kaikkein vanhimmissa ikäluokissa, kuin monilla muilla alueilla. Sittemmin on tilanne parantunut paljon.

Se pitää maanantaista eteenpäin ruveta sitten kyttäilemään aikaa itselle.
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen lukenut uutisia rokotekulemista ( ei välttämättä niin luotettavilta sivuilta) valtamedia ei niistä kirjoita ollenkaan.

Näihinkään vaihtoehtomedioiden kirjoituksiin en välttämättä ottaisi tosissaan jos lähipiirissäni ei olisi ollut yhtä rokotekuolemaa. Perusterve nainen joka menehtyi täysin yllättäen rokotteen ottamisen jälkeen. En avaa asiaa enempää.

Edit. Vielä toivon sydämmeni pohjalta että kuolema olisi ollut luonnollinen, mutta en ole tietenkään edes haastanut surun runtelemia omaisia jotka varmana sanovat että kuolema johtui rokotteesta.
Suomessa on näitä Astrazenecan äärimmäisen harvinaisia aivolaskimotukoksia saanut suunnilleen yhden käden sormien määrä ihmisiä. En tiedä onko kukaan heistä kuollut, kenties joku (joka tapauksessa suurin osa selviää tuosta). Kyseessä on ainoa hengenvaarallinen haitta, joka koronarokotteisiin on yhdistetty. Kuten monessa viestissä on todettu, kyseessä on koronatautiin verrattuna täysin noteeraamisrajan alle jäävä riski. On kyllä käynyt nyt huono tuuri lähipiirillesi, se on todella valitettavaa.

Nettianekdoottien varaan ei pidä kenenkään laskea yhtään mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oma kotikunta ilmoitti tuossa iltapäivällä laajentavansa rokotukset kaikkiin yli 16-vuotiaisiin ja kun se tuli sattumalta heti huomattua niin varattiin vaimon kanssa aika 9.6

Nyt kun äsken katselin niin kaikki ajat oli varattu. Täällä rokotetaan siis aina vain keskiviikkoisin ja nyt oli jaossa ajat kahdeksi keskiviikoksi.

+45 vuotiaissa tuo takkusikin aika kauan ja siitä suoraan +16.

Kun tuolla päivät pyörii raksoilla niin tätä rokotedenialistia on kyllä paljon juuri tuossa +40 ikäluokan miehissä. Samoin suurin osa työkavereista ilmoitti että ei he ainakaan ennen mitään ota kunnes joku soittaa ja pyytää tulemaan rokotukseen,eli itse ei haluta nähdä sitä pienintäkään vaivaa että varaisi ajan. Meni siinä netin kautta ehkä kolme minuuttia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös