Tarkoitukseni ei ollut väittää, etteivätkö Suomi ja Kontiola voisi olla samassa ketjussa. Toki voivat. Tärkeätä kuitenkin olisi, että joukkue olisi kauttaaltaan iskukykyinen. Yhdellä hyvällä kentällisellä ei päästä kuuden joukkoon runkosarjassa, kaksi hyvää ei riitä välieriin. Tarvitaan neljä toimivaa kentällistä, että taistellaan mestaruudesta.
Pelaajien välisen kemian pitäisi rakentua siten, että ominaisuuksien pitäisi täydentää toisiaan, siten kokoonpanosta saataisiin irti kaikki mahdollinen.
Muutama esimerkki menneiltä vuosilta
Pelaajan perusominaisuuksien täytyy olla tehtävän tasolla. Jos pelaajan A ominaisuuksia joudutaan paikkaamaan B:n ominaisuuksilla, on väistämätöntä, että B menettää jotain pelistään. Esimerkki: Meskanen-Suomi. Parhaimmillaan Meskanen tukeutui Suomeen, ja yhdessä he olivat enemmän kuin osiensa summa, mutta kun Meskasen pelaamisen taso putosi tietyn rajan alle, vaati se Suomelta enemmän tukitoimenpiteitä. Kun Meskanen-Suomi yhteys hajotettiin, tilanne ei kuitenkaan parantunut, kun Lepaus tarvitsi kuitenkin myös tukitoimenpiteitä Suomen taholta. Lukko sarja näytti hyvin sen, kuinka yksin Suomi ketjussa jäi. Meskanen-Suomi akselille sopi aikanaan parhaiten peliälykkäät tilaa ympärilleen tekevät sentterit, jotka jakavat kiekkoa koko ajan lyhyilläkin syötöillä ja ovat koko ajan pelattavissa, ja jotka pysyvät pelin keskiössä, kuten Sandell ja eräin varauksin Mieho.
Ketjuun ei pidä laittaa myöskään kahta dominoivaa pelaajaa, joiden vahvuudet ovat samankaltaisia. Maccelli oli sen tyyppinen pelaaja, että hänen kanssaan menestyi vain tietyntyyppiset pelaajat. Järventien kaltainen one timer-mies ja kahden suunnan sentteri, jolla pitäisi olla kyky palvella täysin Maccellin virtuositeettia, mutta myös laukaisu- ja syöttötaitoa ja kyky kontrolloida kentällisen peliä puolustussuuntaan. Leino oli aika lailla lähellä tällaista pelaajatyyppiä. Tämä Maccellin pelipersoonan ominaispiirre saattaa olla hänen uran etenemisen suurin uhka. mitä pidemmälle kausi meni, Maccelli otti enemmän ja enemmän vastuuta sentterin tehtävistä, kun hän oli kuitenkin parhaimmillaan saadessaan kiekon lapaansa laidassa.
Tämän kauden alussa Ilveksellä oli koossa ketju, jossa pelasivat Suomi-Ruotsalainen-Meskanen. Tilastot näyttävät komeilta, kiitos Ruotsalaisen ylivoimatehojen. Mutta en minä tämän ketjun yhteispeliä tasakentällisin minään erityisenä pitänyt. Se oli vähemmän kuin osiensa summa ja Eemelikin jäi siinä kokonaisuudessa liian pieneen rooliin. Jälkiviisautta tietenkin on, että Suomi ja Ruotsalainen olisi pitänyt pitää eri ketjuissa alusta saakka. Ja rakentaa NHL:n alkamisen varalta Suomen ja Meskasen ympärille uusi toimiva ketju etsimällä jostain uusi Sandell.
Kaikki joilla on pelikokemusta, tietävät, että joidenkin pelaajien kanssa peli vain toimii, toisten kanssa yhteyden löytäminen on äärimmäisen haastavaa. Kaikki, jotka ovat yrittäneet muodostella käytettävissä olevista palikoista toimivia kokonaisuuksia, tietävät kuinka haasteellista on löytää kullekin pelaajalle oma joukkuetta parhaiten palveleva paikka. Kyse ei ole vain kätisyyksistä, vaan kokonaisuuksista, johon hyvin suuressa määrin vaikuttaa pelaajien luonteenpiirteet, pelaajien pelitaidot, pelaajien käsitys omista taidoistaan ja alttius ja kyky alistaa itsensä ketjun muiden pelaajien käytettäväksi, niin että kokonaisuus toimii.
Jos Suomen ja Kontiolan välille löytyy yhteys, joka on enemmän kuin osiensa summa, kannattaa heitä peluuttaa yhdessä. Jos sellaista ei löydy, kannattaa etsiä muita kokonaisuuksia. Tällä hetkellä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tällaista yhteyttä löytyisi, mutta samalla voi pohtia, onko tuhlausta heittää kaksi tunneälykästä pelaajaa samaan ketjuun, jos heidän avullaan kyetään rakentaa kaksi kokonaisuutta, jotka ovat enemmän kuin osiensa summa.