Kukistetaan Korona – käytännön toimet Isomäen hallilla

  • 22 353
  • 147

Elanko

Jäsen
Kaikki keinot käytetään se on hyvä. Isosti näyttää kumminkin siltä, että tää selviytymistaistelu koronan keskellä ei tule riittämään ja kausi tulee varmasti loppumaan kesken. Nautitaan nyt jokaisesta pelistä mikä onnistutaan pelaamaan.

Ei tule riittämään ainakaan jos ihmetellään ettei peleissä käy väkeä muttei viitsitä hallille lähteä. Nyt kaikki kynnelle kykenevät maskit naamalle ja hallille. Nautitaan huippu-urheilusta ja erätauolla jotain purtavaa hallin kioskista, oluet naamariin ja sitä rataa. Ymmärrän hyvin mm. riskiryhmäläisten poisjäännin, mutta tuskin ennenkään yli puolet kävijöistä ovat riskiryhmäläisiä olleet. Turha odottaa seuralta mitään ihmeellisiä ratkaisuja tilanteen pelastamiseksi, kannattajista tämä on kiinni.
 
Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Yllättävän paljon porukka jättää kyllä hallille tulematta tämän nuhan takia. Keksin montakin parempaa syytä jättää menemättä kuin lenssu. Kyllä, tiedän että kuormittaa terveydenhuoltoa jos lähtee kulovalkean tavoin leviämään, mutta ei tähän kukaan täällä ole kuolemassa. Itsekin taisin kyseisen taudin jo muutama viikko sitten sairastaa kun kurkun perällä karhenteli ja jouduin pari kertaa niistämään paperiin.

Jättäkää tulematta jos ei kiinnosta, mutta ei teidän nyt tätä yskää kannata pelätä.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yksi asia, mikä rajoittaa hallille tulijoita rajusti, on nämä vapaat istumapaikat. Istumapaikan ostava haluaa aina tietää tarkalleen, missä hänen paikkansa on. Jos paikkaa ei pysty etukäteen tietämään, niin kovinkaan moni mukavuudenhaluinen paskiainen ei halua hallille lähteä. Nykyjärjestelyllä ei ole odotettavissa yli 2000 katsojan pelejä, joten siinä mielessä seuralla on kyllä hankala homma myydä noita paikkoja täysimääräisesti. Tarjoaisin tähän esim 5 pelin sarjoja omalle paikalle ja etuosto-oikeutta seuraavaan viiden pelin sarjaan vaikka kolmannen pelin jälkeen.
 
Myrvold

Kyllähän TPS-pelissä paikkansa sai varata? Avaus ja reilu 2000 katsojaa.

Onko porukka miettinyt kuinka suurta osaa Porin katsojamääristä edustaa yritysten ostamat liput ja kausikortit? Itsellä ei ole faktaa, mutta tuli vaan mieleen että olisikohan tässä yksi syy yleisömääriin. Porissa ja muuallakin?
 
Voisko yrityksille myydä vaikka puolikkaita kausareita? Sisäänpääsy joka toiseen peliin puoleen hintaan normihinnasta ja käyttöoikeus joka toiseen peliin ostohetkestä lähtien? Toki tähän pitäisi löytyä pareja malliin penan purku ja arskan asennus.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Nämä jatkuvasti lisääntyvät rajoitukset ja maskipakot mieluummin karkoittavat kuin lisäävät yleisöä. Tvstä katsoessa ei mitään maskeja tarvitse.

Maskit lisäävät mieluummin turvallisuuden tunnetta kuin todellista turvallisuutta, jos turvavälejä noudatetaan niistä ei juurikaan lisäapua ole. Mutta nykyisessä koronahysteerisessä ilmapiirissä maskipakot ymmärtää.

Tänäänhän sen näkee paljonko yleisöä kaikesta huolimatta raahautuu paikalle. Toivottavasti paljon, itse tuote kun on hyvässä kunnossa, pelit olleet yleisöystävällisiä.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Voisko yrityksille myydä vaikka puolikkaita kausareita? Sisäänpääsy joka toiseen peliin puoleen hintaan normihinnasta ja käyttöoikeus joka toiseen peliin ostohetkestä lähtien? Toki tähän pitäisi löytyä pareja malliin penan purku ja arskan asennus.

Uskon yritysten pyrkivän vastuullisuuteen ja tekevän kaikkensa, ettei heidän henkilökuntansa ja yhteistyökumppaninsa sairastuisi koronaan. Yksi positiivinen tulos työpaikalla voi viedä useita työntekijöitä karanteeniin ja lamauttaa yrityksen toimintaa. Yrityksillä on omat ohjeistuksensa matkustuskieltoineen, turvaväleineen ja ryhmäkokorajoituksineen. Todennäköisesti yritysten riskikartoituksissa Ässien pelit on todettu tarpeettomiksi riskeiksi ja siksi henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden peleissäkäymistä ei haluta ainakaan edistää, jos nyt ei varsinaisesti haluta sitä vapaa-ajalla kieltääkään. Jos tilanne on tämä, ei lippujen hinnalla ole merkitystä. Aitioissahan voisi olla melko hyvin erossa muusta porukasta, mutta silti aitiomyynti tökkii. Eli ilmeisesti kyse on periaatepäätöksestä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Maskit lisäävät mieluummin turvallisuuden tunnetta kuin todellista turvallisuutta, jos turvavälejä noudatetaan niistä ei juurikaan lisäapua ole. Mutta nykyisessä koronahysteerisessä ilmapiirissä maskipakot ymmärtää.

Erittäin hyvä pointti, ilman että tarvitsee edes alkaa pyörittelemään onko maskeista miten paljon hyötyä vai ei. Liigaseurat käyttävät nimittäin nykyään mielellään monessa yhteydessä sellaista sanaa, jota kuulee paljon myös yrityselämän puolella: yhteiskuntavastuu. Jolla siis käytännössä tarkoitetaan, miten jääkiekko lajina ja sitä myöten sitten seurat yksittäisinä toimijoina, ovat osa yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä eivätkä mikään siitä erillään oleva saareke. Näin ollen siis näissä olosuhteissa liigaseurojen sellainen sosiaalinen paine ajaa tätä maskiasiaa on tietysti melkoinen, ja täysin ymmärrettävä..

Todella mielenkiintoista on nähdä tämän illan yleisömäärä. Nyt tosiaan ilmoitetaan siis aina se autenttinen paikalla olevien ihmisten määrä..
 
Viimeksi muokattu:

67-Hgy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään jokainen kynnelle kykenevä ja maskia käyttämään pystyvä hallille Sport peliin. Kun kerran maskipakko on, se laitetaan. Kyllä nämä pelit loppuu jos väkeä ei hallilla käy.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Yksi asia, mikä rajoittaa hallille tulijoita rajusti, on nämä vapaat istumapaikat. Istumapaikan ostava haluaa aina tietää tarkalleen, missä hänen paikkansa on. Jos paikkaa ei pysty etukäteen tietämään, niin kovinkaan moni mukavuudenhaluinen paskiainen ei halua hallille lähteä. Nykyjärjestelyllä ei ole odotettavissa yli 2000 katsojan pelejä, joten siinä mielessä seuralla on kyllä hankala homma myydä noita paikkoja täysimääräisesti. Tarjoaisin tähän esim 5 pelin sarjoja omalle paikalle ja etuosto-oikeutta seuraavaan viiden pelin sarjaan vaikka kolmannen pelin jälkeen.

Kannattaa pistää toimistolle sähköpostia noista vapaista istumapaikoista. Siellä varmasti kuunnellaan herkällä korvalla kaikkea mikä liittyy yleisön halukkuuteen lähteä hallille.

Kyllä itseänikin on aina harjoituspeleissä vituttanut haahuilla tasanteilla ja etsiä katseella riittävää aukkoa katsomosta. Paljon parempi, että on numeroidut paikat ja tietää missä oma paikka on.

Luulisi, että turvaväleistäkin olisi helpompi pitää huoli numeroiduilla paikoilla. Eikö järjestelmä voisi esimerkiksi poistaa myynnistä ostettujen kahden vierekkäisen lipun ympärillä olevat paikat, jolloin automaattisesti syntyisi halutut etäisyydet katsojien ympärille?
 
Bay

Jäsen
Yllättävän paljon porukka jättää kyllä hallille tulematta tämän nuhan takia. Keksin montakin parempaa syytä jättää menemättä kuin lenssu. Kyllä, tiedän että kuormittaa terveydenhuoltoa jos lähtee kulovalkean tavoin leviämään, mutta ei tähän kukaan täällä ole kuolemassa. Itsekin taisin kyseisen taudin jo muutama viikko sitten sairastaa kun kurkun perällä karhenteli ja jouduin pari kertaa niistämään paperiin.

Jättäkää tulematta jos ei kiinnosta, mutta ei teidän nyt tätä yskää kannata pelätä.

Huhhuh mitä juttua taas saa lukea. Ei ihme että tauti leviää jos ihmiset oikeasti ajattelle tuolla tavoin: "nuha", "lenssu", "yskä".. Ei ehkä normiterve ihminen kuolemassa ole, mutta esim. tämän päivän SK:sta voi lukea pariskunnasta jotka koronan ovat sairastaneet. Ei ollut mikään "pikku yskä". Itse jätän kaikki yleisötilaisuudet väliin, maskeja tai ei, muuten elellään suht normaalisti.
 
On se terveelle ihmiselle ihan nuha ja käsittämätöntä että täällä ollaan valmiita antaa yritysten kaatua tällaisen takia. Ja itse olen kyllä käyttänyt maskia kaikissa peleissä ja muutenkin pidän huolen siitä että kädet tulee pestyä/ desinfioitua jne. koska siitä ei hirveästi vaivaa ole. Pointti oli se, etten ymmärrä miten mielisairaaksi tämä lenssu on osaa porukasta vetänyt, sanoisinko suorastaan lepakonpaskahulluiksi. Pelottavinta tässä koko Korona-ajassa on se, mten media pystyy ohjailemaan ja hallitsemaan ihmisiä kuin lampaita ikään. Luulin, että Ässätkin olisi ollut porilaisille vähän tärkeämpi asia, mutta ilmeisesti koko seuran saa antaa kuolla, kunhan ittellä ei kurkkua karhentele ja vähän henkeä pihistele.
 
Joidenkin kohdalla korona voi olla hyvin vakava ja johtaa pitkäaikaisiin pahoihin oireisiin ja vaikeuttaa elämää tuntuvasti tai johtaa jopa kuolemaan. Pahoja taudin muotoja ovat sairastaneet myös nuoret ja hyväkuntoiset urheilijat eikä sitä voi kukaan ennalta tietää millaisena tauti omalle kohdalle osuu. Tai millaisena sen kärsii läheinen, jonka itse on oireettomana tartuttanut.

Jokainen pistää omalla kohdallaan asiat tärkeysjärjestykseen ja toimii sen mukaan. Minä oli eilen olemattoman pikku köhän vuoksi koronatestissä. En koe olevani mitenkään hysteerinen korona suhteen, mutta mielelläni vältyn siltä niin kuin muiltakin taudeilta enkä tahdo olla se, joka omalla toiminnallaan edistää taudin leviämistä, joka taas johtaisi viranomaisten lisärajoituksiin, joista olisi harmia kaikille.
 
Bay

Jäsen
On se terveelle ihmiselle ihan nuha ja käsittämätöntä että täällä ollaan valmiita antaa yritysten kaatua tällaisen takia. Ja itse olen kyllä käyttänyt maskia kaikissa peleissä ja muutenkin pidän huolen siitä että kädet tulee pestyä/ desinfioitua jne. koska siitä ei hirveästi vaivaa ole. Pointti oli se, etten ymmärrä miten mielisairaaksi tämä lenssu on osaa porukasta vetänyt, sanoisinko suorastaan lepakonpaskahulluiksi. Pelottavinta tässä koko Korona-ajassa on se, mten media pystyy ohjailemaan ja hallitsemaan ihmisiä kuin lampaita ikään. Luulin, että Ässätkin olisi ollut porilaisille vähän tärkeämpi asia, mutta ilmeisesti koko seuran saa antaa kuolla, kunhan ittellä ei kurkkua karhentele ja vähän henkeä pihistele.

No kyllä minä ainakin arvostan omaa ja läheisteni terveyttä enemmän kuin olen huolissani (toki itsellekin tärkeän) seuran tilanteesta. T-paitoja nyt on tullut osteltua useammastakin eri seurasta eli koitetaan tukea muilla tavoin se mitä pystytään.
 
Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
No kyllä minä ainakin arvostan omaa ja läheisteni terveyttä enemmän kuin olen huolissani (toki itsellekin tärkeän) seuran tilanteesta. T-paitoja nyt on tullut osteltua useammastakin eri seurasta eli koitetaan tukea muilla tavoin se mitä pystytään.
99 prosentin todennäköisyydellä et tule tuntemaan ketään, joka kuolee koronaan tai edes joutuu tehohoitoon tai jos näin käy, niin tuo ihminen on todennäköisesti muutenkin heittämässä lusikkaa nurkkaan lähivuosina.

Jos en tuota jo sairastanut muutama viikko kun kunrkunperällä karhenteli, niin toivon että mahd. pian saisin. Siinähän saisi sitten töistäkin olla hyvällä syyllä jonkin aikaa pois ja keskittyä koviin treeneihin.
 
Janiz80

Hämmentävän ylimielisesti suhtaudut tähän asiaan. Toivottavasti kaltaisiasi ei ihan kauhean montaa löydy, ei millään pahalla.
 
Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Hämmentävän ylimielisesti suhtaudut tähän asiaan. Toivottavasti kaltaisiasi ei ihan kauhean montaa löydy, ei millään pahalla.
Johan sanoin, että teen vähintään saman välttääkseni taudin leviämistä kuin kaikki muutkin ja esim. maski on ollut naamalla avausmatsista saakka, vaikka mitään pakkoa ei ollutkaan. Baarissa en ole käynyt koko vuoden aikana. Ei se silti stä tarkoita, että mun tarvitsisi missään määrin tuota tautia pelätä. Lähipiirissä on sairastaneita ollut ja ottivat lähinnä loman kannalta. En veikkaa vaan TIEDÄN että tuun esim. kovia punttitreenejä jatkamaan taudin aikana jos sellaisen saan. Ja ennen kuin joku pyrstöyskäisee housuunsa, niin mulla on kotisali.

Eli selitäppä nyt miten kaltaiseni ihmiset, jotka tekevät kaikkensa ettei tauti leviä, mutta pitävät kulutuksellaan silti yrityselämää pystyssä, ovat jotenkin haitallisia?
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Lisään vielä väärinkäsitysten välttämiseksi nämä mielestäni tosiasiat.

Td saada korona katsomossa on hyvin pieni jos turvavälejä ohjeiden mukaan noudatetaan. Siinä se isoin jos. Maski auttaa jos ei noudateta, muuten siitä ei ole hyötyä.

Tilanteessa ei näytä koronan suhteen tapahtuvan mitään nopeaa paranemista, joten nyt olisi saatava turhat pelot pois ja elettävä elämää mahdollisimman normaalisti. Elämässä on riskinsä aina.

Ruotsissa, tuossa järkevyyden ihmemaassa, ei edelleenkään saa ottaa katsomoon kuin 50 hlöä lokakuun aikana. Valtio kompensoi osittain tappioita. Ollaan meillä sentään paljon sallivampia.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Oliko tätä eilisiltaista uutista linkattu tänne palstalle lainkaan? Eli siis maskipakko illan pelissä johtuisikin nimenomaan siitä, että vastassa on juuri Sport, joka tulee valtakunnan tämän hetken pahimmasta koronainfernosta. Vaasassa on jopa kaupungin ylilääkäri vedonnut kaupunkilaisiin, että he eivät lähtisi Vaasan ulkopuolelle, ja nythän esimerkiksi Red Army ei siksi tule. Eilen pääsin kyllä miettimästä, että monikohan jättää menemättä illan peliin juuri siksi, että vastassa on nimenomaan Sport..

Nythän siis kiinnostava kysymys kuuluu, onko maskipakko näin ollen vain tässä yhdessä pelissä?

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Keskiviikon peli jäi väliin töiden takia, mutta huomasivatko paikalla olleet maskin käytön erätauoilla? Ekassa pelissä näytti ainakin maskit lähtevän naamalta kun astuttiin sinne seisomakatsomon takana olevalle anniskelualueelle. Itse pidin kyllä maskia röökipaikalle asti. Vaikken tällä hetkellä itse poltakkaan niin oli mukava hengitellä vähän savuista ilmaa taukojen ajan. Tämä niin kuin vinkkinä että pihalla saa tauoilla kyllä happea.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Nythän siis kiinnostava kysymys kuuluu, onko maskipakko näin ollen vain tässä yhdessä pelissä?
Voisin väittää että ei ole.

Myös esimerkiksi Salibandyliiton tämän päiväinen ohjeistus määrää että katsomossa on maskipakko, eikä se erittele alueita. Veikkaan että jääkiekkoliitto lähtee samalle linjalle Liigan kanssa vielä viimeistään maanantaina.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Keskiviikon peli jäi väliin töiden takia, mutta huomasivatko paikalla olleet maskin käytön erätauoilla? Ekassa pelissä näytti ainakin maskit lähtevän naamalta kun astuttiin sinne seisomakatsomon takana olevalle anniskelualueelle. Itse pidin kyllä maskia röökipaikalle asti. Vaikken tällä hetkellä itse poltakkaan niin oli mukava hengitellä vähän savuista ilmaa taukojen ajan. Tämä niin kuin vinkkinä että pihalla saa tauoilla kyllä happea.
Lainaan itseäni koska pidän itsestäni.

Aika vähän näkyi maskeja anniskelualueella. Ymmärtäähän tuon kun syödään ja juodaan, mutta tuntuisi hölmöltä laittaa sen jälkeen rätti naamalle ja siirtyä seinän toiselle puolelle katsomoon. Mut nää on näitä.
 
Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Hämmentävän ylimielisesti suhtaudut tähän asiaan. Toivottavasti kaltaisiasi ei ihan kauhean montaa löydy, ei millään pahalla.
Veikkaan, että ainakin Ässien toimistolla toivotaan tällä hetkellä että kaltaisiani olisi Porissa enemmänkin. Eli siis ihmisiä, jotka ymmärtävät että on todennäköisempää kuolla syöpään kuin koronaan seuraavan vuoden aikana ja käyvät hallilla, eivätkä vapise pierukuutioissaan foliohattu päässään kuin pahaiset miestussut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös