Joo eihän tästä nyt tarvi vääntää turhaan, koska edelleen ollaan erimielisiä tästä. Mun mielestä Bjugstad ei ollut lainkaan niin paska kuin yleinen konsesus on, enkä luota myöskään JR:n kykyyn löytää paremmin suorittavaa pelaajaa tuohon rooliin sillä parilla miltsillä. Ei ole onnistunut aiemmin, mikään ei anna osviittaa, että onnistuisi nyt.Eikai noita avainsanoja ole tarvetta vaihtaa kun Bjugstadia huonommin suorittavaa voi olla hankalaa löytää. Oletuksena voidaan pitää, että jo parilla miljoonalla saadaan Bjugstadia paremmin suorittava pelaaja. Tai sitten minimihintainen täytemies, joka siltikin suorittaa vähintään Bjugstadin tasolla ja jättää näin ollen arvokasta palkkatilaa muille pelipaikoille.
Mutta se siitä, tehty mikä tehty ja cappitilaa on nyt sitten käytettävänä. Sitten vaan odotellaan minkälaisen täytemiehen JR hommaa tuohon 3C hommaan, joka on ollut melkoinen murheenkryyni ja ukkoa siinä on kierrätetty kuin sukkia ilman kummoista menestystä. Jos asia kiinnostaa, niin tuolla Pensin puolella Bosco kirjoitti varsin kattavan katsauksen vaihtoehtoihin.