Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 508 097
  • 16 370

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Jo aikaisemmin oli jossain uutisissa maininta, että tällä hetkellä Euroopassa on vallalla COViD-19 kanta joka olisi kevään kantaa tarttuvampi, mutta vähemmän vaarallinen. Nyt IS uutisoi että Espanjasta kantautuu huolestuttavia uutisia, kun heinäkuun puolivälin jälkeen maassa on todettu päivittäin yli 1000 uutta tapausta ja viimeksi perjantaina yli 3600!

Sivulauseessa mainitaan että toistaiseksi tällä hetkellä aktiivisista tartunnoista vain noin 3 prosenttia on vaatinut sairaalahoitoa, alle 0,5 prosenttia tehohoitoa ja kuolleisuus on vain alle 0,3 prosenttia! Tartuntamäärien kasvu on tottakai huolestuttavaa, mutta omasta mielestäni viruksen tappavuuden aleneminen noinkin pieneksi on ehdottomasti positiivista.

Hyvin vähän tähän on kuitenkaan kiinnitetty huomiota lehdistössä tai missään muuallakaan vaikka tämä sama on ollut nähtävissä jo muuallakin hetken aikaa, että viruksen uusin mutaatio ei olekaan enää niin tappava kuin aluksi.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Ei tämmöisiä asioita haluta kertoa, koska pitäähän lehtien jotenkin elää. Jokainen tartunnan uutisoiminen on seksikästä niin kauan, kun se viljelee pelkoa. Pelkästään Toni Niemisen suhdekiemurat ja lapsien lisääntyminen eivät riitä enää, kun Mattikin lepää mullan alla.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Tiesittekö muuten että korona kuolemaksi tilastoidaan kaikki kuolleet kellä on todettu korona jossain kohtaa riippumatta siitä oliko todellinen kuolinsyy korona.
...
Missä? Esimerkiksi Venäjällä ei ole tilastoitu koronakuolemia kovinkaan paljoa, mutta yleisiin hengitystievaivoihin on ihan sattumalta kuollut moninkertainen määrä ihmisiä verrattuna keskiarvoon. Ja toki myös mm. ikkunasta putoamisiin. Italiastakin taidettiin alkujaan kertoa varmana tietona että siellä on jokainen yskinyt ja sittemmin kuollut merkitty koronauhriksi kevättalvella, mutta totuus taisikin olla hyvin toisenlainen ja raportointi ilmeisesti jopa varovainen.

Eli aluekohtaisia eroja on pirusti, en lähtisi tuota ainakaan globaalina varmuutena rummuttamaan.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uusia tiukennettuja rajoituksia yleisötilaisuuksiin: Terveysviranomaiset kiristävät yleisötilaisuuksien rajoituksia: syyskuussa yli 50 hengen tapahtumat sallittuja vain erityisjärjestelyin (Linkki ylen juttuun).

Näinköhän päästään aloittamaan liigaa lokakuun ensimmäinen päivä. Huonolta näyttää.

Taitaapi ratkaisu kaikkeen olla siinä mitä nuo viranomaisohjeet sisältävät ja miten niitä pystytään paikkakuntakohtaisesti noudattamaan.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uusia tiukennettuja rajoituksia yleisötilaisuuksiin: Terveysviranomaiset kiristävät yleisötilaisuuksien rajoituksia: syyskuussa yli 50 hengen tapahtumat sallittuja vain erityisjärjestelyin (Linkki ylen juttuun).

Näinköhän päästään aloittamaan liigaa lokakuun ensimmäinen päivä. Huonolta näyttää.

Ensin puhutaan viikkotolkulla alueellisista ja kohdennetuista rajoituksista, jotta epidemiaa saadaan hallittua.

Loogista ja niin suomalaista toimintaa tämä, että kaikille sama kurjuus kertarysäyksellä.
 
Samout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko - Suomen Mestari 2021
Kiitos Lomamatkailijat kesä 2020!

Kyllä pistää vituttamaan mikäli kausi perutaan.

Tuskin kautta perutaan, mutta ei se nyt hyvältä näytä, että lokakuussa ainakaan täysille halleille pelataan. Todennäköisintä on varmaan, että aloitetaan pari viikkoa myöhässä tai sitten vasta tammikuussa.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoitusten rajan 50 henkeen syyskuun ajaksi, mutta yli 50 hengen yleisötilaisuuksia voi järjestää poikkeusjärjestelyin. Eli ei koko kausi ole peruttu ja voi hyvinkin alkaa lokakuun alussa, mutta rajoituksilla.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Onneksi SM-liigalla on käsittääkseni joustovaraa runkosarjan aloittamisen suhteen, ei ehkä ensi vuoteen asti mutta ainakin kuukaudella eteenpäin marraskuuhun.

Jossain maikkarin haastattelussa Liigan TJ sanoi, että kauden alkua voi venyttää vuoden vaihteeseen.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoitusten rajan 50 henkeen syyskuun ajaksi, mutta yli 50 hengen yleisötilaisuuksia voi järjestää poikkeusjärjestelyin. Eli ei koko kausi ole peruttu ja voi hyvinkin alkaa lokakuun alussa, mutta rajoituksilla.
Tämä. Tuntuu, että nyt moni ”hysterisoiva” ei tätä ymmärrä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onneksi SM-liigalla on käsittääkseni joustovaraa runkosarjan aloittamisen suhteen, ei ehkä ensi vuoteen asti mutta ainakin kuukaudella eteenpäin marraskuuhun.

Tämäkin on vähän suhteellinen käsite sillä mitä myöhemmin pelataan sitä vähemmän kalenteriin jää joustovaraa jos sattuisikin joitakin pelejä peruntumaan ja varsinainen korotilanne ei välttämättä ennen ensi kautta helpota tai ainakaan sen vaara mene ohi.
 
MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Tämä. Tuntuu, että nyt moni ”hysterisoiva” ei tätä ymmärrä.

Mitä hysteriaa ja missä? Seuroja varmasti mietityttää se, että miten rajoitukset näkyvät ottelutapahtuman järjestämisessä käytännössä ja miten tämä vaikuttaa ottelutapahtuman kannattavuuteen.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä. Tuntuu, että nyt moni ”hysterisoiva” ei tätä ymmärrä.

Vaikea kuvitella, että viranomaiset antaisivat erityisvapauksia järjestää tuhansien ihmisten tilaisuuksia sisätiloissa. Ainakaan lokakuun alussa. Sarja tuskin vielä tähän peruuntuu, mutta todennäköisesti siirtyy nyt ainakin. Hyvä, että Liiga on varautunut useampaan skenaarioon.
 
Viimeksi muokattu:

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kuuluuko noihin "yleisötilaisuuksiin" myös yökerhot ja baarit, vai saavatko ne jatkaa rajoituksetta? Jotenkin ei yllättäisi, jos saa.

Mitä uusiin rajoituksiin tulee, niin alkaa todellisuudentaju hämärtyä jo hallituksellakin tämän taudin osalta. Vittu.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Testausmäärät kasvaneet huikasti keväästä, jonka vuoksi myös todetut tapaukset kasvaa. Suhteellisesti taitaa kuitenkin olla ihan yhtä hyvä tilanne kuin kesällä. Tästä sitten vedetään johtopäätös, että tautitilanne pahenee. Mitä vittua nyt taas?
Niinpä. Psykoosipopulismia.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä hysteriaa ja missä? Seuroja varmasti mietityttää se, että miten rajoitukset näkyvät ottelutapahtuman järjestämisessä käytännössä ja miten tämä vaikuttaa ottelutapahtuman kannattavuuteen.

Niin siis jos noihin ohjeistuksiin ei ole koskettu, niin ei syyskuu muuta Liigan kannalta yhtään mitään, koska näiden ohjeiden mukaan on menty tähänkin asti.

Jos sama ohjeitus tulee jatkumaan myös lokakuulle nousee ongelmaksi, miten tuo 1-2 metriä onnistutaan pitämään väliä eri seurueiden kanssa (maskipakko?) ja pitämään silti mahdollisimman iso kapasiteetti.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Tämähän uusi rajaus 50:een ei taida Liigan osalta käytännössä muuttaa mitään harjoitusotteluiden osalta, koska nytkin harjoitusotteluita on pitänyt järjestää erityisjärjetelyin yli 500:n tapahtumia koskien. Luku vaan putoaa alaspäin koskemaan vielä pienempiä tapahtumia.
Toki siinä mielessä vaikuttaa, jos runkosarjan alkaessa on samat päällä, että yleisömäärät rajautuu väistämättä erityisjärjestelyiden vuoksi. Ehkä huomattavastikin. Kuinka hyvin kaikissa halleissa pystytään omat sisäänkäynnit ja lohkot järjestämään turvavälein isommalle ihmismäärälle?
Jos tulee, että ei saa järjestää jonkun tietyn luvun ylittäviä ollenkaan edes erityisjärjestelyin, sitten vaikuttaa kovasti Liigaan. Peruuntuvasti epäilen.
 
Liitteet

  • EgLVMFOXkAA4rBY.png
    EgLVMFOXkAA4rBY.png
    175,5 KB · kertaa luettu: 86
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja moniko näistä on joutunut sairaalahoitoon tai kuollut.

Elokuussa on Suomessa kuollut koronaan tähän mennessä 5 ihmistä (ja heinäkuussa 1 ihminen). Tiedä sitten mikä heidän ikäjakauma on ollut, voi olla etteivät ole missään yleisötapahtumissa käyneet vaan ovat olleet kaikki ikäihmisiä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös