Aika usein populistit ajattelevat, että ihmiskunta ei tarvitse biljonäärejä tai ainakin että biljonäärit eivät tarvitse biljooniaan vaan ne rahat olisi parempi sosialisoida yhteiskunnalle tai ainakin estää että kukaan kykenee keräämään biljoonaomaisuuksia.
Entäs jos asia ei olekaan niin? Entäs jos biljonäärit ovat tahoja jotka ovat ainoita tarpeeksi fiksuja tahoja, joilla on rahaa tällä maailmalla saada aikaan isoja asioita? Eli jos rahat joko internoitaisiin kyvyttömille valtioille tai jaettaisiin typerille ihmisille, niin saataisiinko kunnianhimoiset hankkeet toteutettua?
Otetaan ensimmäiseksi todisteeksi Mark Zuckerberg. Hän on vaimonsa kanssa perustanut säätiön jonka tavoitteena on miljardiomaisuutensa avulla hävittää kaikki sairaudet maan päältä vuosisadan loppuun mennessä. Melko kunnianhimoinen lähtökohta.
Bill Gates puolestaan on vaimoineen keskittynyt parantamaan HIV:n ja tekee paljon muutakin hyvää. Ei ihan paska idea sekään. Ilmeisesti hän on rahoittanut rokotuksia kolmanteen maailman massiivisesti nytkin. Lisäksi hän on käynnistänyt buumin, että biljardöörit lahjoittavat rahojaan hyväntekeväisyyteen.
Elon Musk on kertonut, että hänelle miljardiomaisuuden hankkiminen oli vain välivaihe todellisen unelman toteuttamisessa eli Marsiin matkailussa. Ps. vertailun vuoksi on sanottava, että hankkeen budjetti on pienempi kuin Jenkkien F-35 hävittäjän kehitysbudjetti eli siitä voi pohtia kumpi käyttää rahat hyödyllisemmin, yksityinen vai valtio
Suomessa Mika Anttonen on omaisuuttaan käyttänyt mm kuuden kilometrin reiän poraamiseen. Eihän se ainakaan vielä ole kannattanut, mutta jos yksikin tällainen yritys ratkaisee vaikkapa maailman päästöttömän energian tuotannon, niin kaikki ponnistelut ovat olleet sen arvoisia.
Esimerkkejä olisi paljon muitakin. Elämän etsiminen avaruudesta jne jne

Viimeksi muokattu: