Kyllä tuossa Päätalon siirtymisessä Tampereelle oli melkoinen kynnys myös lukijalle. Jotenkin tuntui hyvän aikaa, että siinä riuhtaistiin irti koko pohja hienoine hahmoineen Iijoki-sarjalta.
Mutta kyllä siellä hienoja kirjoja on myös Tampereen aikaisista Päätaloista. Etenkin Jaulin metsätyökeskuksen rakentamisesta kertova kirja ja Vesilahden reissut mahtavine Alver Turkkeineen ovat hienoa luettavaa.
Päätalon ystäville suosittelen kirjaston kautta hankkimaan käsiinsä Jussi Lainion:Pohjolan elinkautisia. Kirja, jota Kalle luki isälleen ja muille metsätyömiehille Kummun Patruunan tuvassa.
Hienoja tarinoita 1920-30 lukujen Suomesta.