Peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 212 953
  • 862

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pelin rauhoittamisessa ja johdon puolustamisessa näyttäisi edelleen olevan hankaluuksia, mutta onneksi kahdessa erässä tehtiin tarpeeksi paljon maaleja voiton varmistamiseksi. Nelonen jatkaa hyvällä tasolla ja Kuiri nousi jo sisäisen pistepörssin kolmanneksi. Sen lisäksi kakkonen on erittäin toimiva ketju, jossa molemmat laiturit ovat löytäneet hyvän roolin ja tehoja on alkanut syntyä.

Ykkönen ja kolmonen pitäisi sen sijaan jo rikkoa eli vähintään Ainalin ja Kalapudaksen pitäisi vaihtaa paikkoja. Ykköseltä puuttuu minuuteista huolimatta tehot ja kolmonen on täysin hmv. Erholtzia kaipaisi jo takaisin sillä uskon, että hän tulee tuomaan energisyyttä ja käsiä sen verran, että molemmat ketjut saadaan toimiviksi.

Olisikohan Robak vielä vapaana ja kiinnitettävissä verorajalla? Hänen kaltaiselleen rauhoittavalle pakille olisi tilausta. Geiger on pelannut perusvarmaa simppeliä peliä ja Westermarck on myös kehittynyt viime kaudesta erityisesti aggressiivisuudessa ja virheiden vähentämisessä. Wilson tuo kyllä kaivattua kovuutta, mutta kovin on jäähyherkkä eikä ole luistimillakaan Geigerin tasolla. Nevalainenkaan ei ole toistaiseksi onnistunut ottamaan kaivattua kiekollista roolia.

Steen pelasi hyvän peruspelin, mutta välillä tuntuu pomputtavan vähän helposti. On kuitenkin ollut selvästi Järää parempi.

Boldaukset omia. Mun mielestäni kauden aloituksen värittömimmät odotuksiin nähden ovat olleet juuri Ainali ja Kalapudas. Steen on mielestäni varmempi kuin Järä tällä hetkellä. Jos yksikin pakki loukkaantuu (tai on sivussa puoli peliä kuten tänään Seigo) , on pakisto pelottavan kevyt. Siksi jo nyt yksi "Robak" olisi kannattava sijoitus loppukevättä ajatellen.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Voitto kairattiin, kun sitä ei odottanut. Melko tärkeäkin tähän paikkaan ettei heti alussa jäädä liikaa muista. Onhan tuossa joukkueessa potentiaalia. Paikoin kaunista ja vahvaa menoa hyökkäyspäässä. Vielä kun toi paketti pysyis kasassa. Ei se tässäkään pelissä kaukana ollut, ettei perseilty selvää johtoasemaa tasoihin. Huomenna varmaan sitten kotona ei onnistu taas yhtään mikään *hymiö*

Viljaselta kaunis maali, ja Erkinjuntti näytti johtajuutta. Kuiri se vaan jatkaa huikealla tasolla ja on tällä menolla yksi liigan kauden tulokkaista. Aikalailla voidaan sanoa, että korvaa Tikan kevyesti tätä menoa.
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Robak oli kyllä hyvä pakki, hyvä luistelu, erittäin taitava ja älykäs kiekollisena voitti paljon kiekkoja etenkin omassa päässä lähellä laitoja. Plussana myös ulottuva pelaaja.

Ottaisin koska vain takaisin... Olettaen, että rautaisessa kunnossa. Muutenkin, kun jäi harmittavalla tavalla kesken aika Sportissa.
 

Jorrikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Olihan tuo upea voitto joukkueelta.
Ei ole syytä lähteä arvostelemaan kun vastassa oli sarjan tämän hetken arvioitu yksi kärkijoukkueista.
Voittomaali oli upea ja muutenkin raskaan matkan jälkeen voitto oli enemmän kuin tarpeellinen.
Muutenkin esitys oli alusta asti kärkäs ja sellainen kuin Sportin tyyliin kuuluu.
Lopussakin oli vahvaa toimintaa
Pitkä matka kotiin ja huomenna peli..
Ei helppoa, mutta luotamme joukkueeseen.
Kyllä se siitä lähtee..
 

Karvaturri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Steeni on todella hyvä tällä hetkellä. Jos kelaa Lonksunokkien ekat kaksi maalia, niin kyllähän Steen pelasi hyvin molemmissa tilanteissa, mutta pakisto uinui.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Muutamia hajatuksia komean voiton jälkeen:

*Kuiri. Osoitti omaavansa napakan hyvän laukauksen. Voisiko häntäkin kokeilla yv:llä laukojana? Ei nyt liikaa eilenkään saatu kiekkoa maalille.

*Jo mainitut 1. ja 3. ketjut. Olisiko syytä pyöräyttää ruletti uusiksi? Yksiin silmiinpistävä data eiliseltä: Kalaputaan peliaika alle 15min per ottelu. Puhutaan kumminkin meidän EHT-tason ykkössentteristä. Onko jotain vammaa vielä? Jonkin verran kierrätystä tullee tähän iltaan ja itse laittaisin ykkösen muotoon DeSousa-Kalapudas-Markkula ja 3. Kallela-Ainali-Talaja.

Paukkuukohan Riskalle pelikieltoa tuosta showpainista? Seigolle tuskin.
 

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Tomek Valtosta ja heti sen jälkeen
Kuiri vois laukoa enemmän, eilen 1 veto = 1 maali...
on kyllä vakuuttanut minut pesee Tikan mennen tullen, jos nyt sen korvaajaksi otettiin.

ainesta seuraavaksi: Jolleksi
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Kuirin optio pitäisi lunastaa kiireen vilkkaa. Nyt Jämsä hereillä.
Mikä kiire sen kanssa on? Eihän se mihinkään katoa. Kausi on pitkä, jos homma jatkuu nousujohteisena voi sitten keväällä miettiä käyttääkö option vai neuvotellaanko heti pitempi jatkosopimus.
 

justus967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Kuparisaari ja vastustajan painajainen. No hienoja muistoja noista ajoista on. Ehjää 60 minuuttista on hankala saada. Peli hajoaa todella usein ja käsittämättömiä virheitä tulee vääriin hetkiin. Selkeä pelisapluuna auttaisi kummasti vaikeina hetkinä. Nyt osa pelaajista ei tiedä, mitä pitää tehdä.
Kausi on alussa, mutta etumatkaa annetaan.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Peli hajoaa todella usein ja käsittämättömiä virheitä tulee vääriin hetkiin. Selkeä pelisapluuna auttaisi kummasti vaikeina hetkinä. Nyt osa pelaajista ei tiedä, mitä pitää tehdä.
Ei se nyt pelitavan vika ole, jos kampitat karvatessa ja kaveri iskee siitä seuranneella ylivoimalla tasoituksen.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tappiosta huolimatta oon sitä mieltä, että Stefan Steen on hyvä hankinta ja Sportin ykkösveska tällä hetkellä. Otti tosi monta hyvää Jyppivetoa kiinni ennen tuota lopun painajaista.
 

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Tappiosta huolimatta oon sitä mieltä, että Stefan Steen on hyvä hankinta ja Sportin ykkösveska tällä hetkellä. Otti tosi monta hyvää Jyppivetoa kiinni ennen tuota lopun painajaista.
Oli tosi hyvä ennen tuota koko joukkueen sulamista. Muutenkin tuntuu että nämä ailahtelevat peliotteet johtuu vain ja ainoastaan pelaajien pään sisällä olevista asioista. Parhaillaan kun Sport vie vastustajaa kuin pässiä narussa niin sitten yhtäkkiä paskotaan täydellisesti housuun. Kenttäpelaajien paniikki tarttuu maalivahtiinkin. Maukallekkin iso miinus kun ei osaa reagoida ajoissa.
 

HeroForSale

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punapaitaiset
Vieläköhän joukkueella on mentaalivalmentaja tms. käytössä? Viime kaudellako se oli kun sellainen oli ja sulamisten sijaan nähtiin upeita nousuja viimeisissä erissä
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Nyt vasta uskaltaa avautua eilisestä: Ensin viedään vieraskentällä pussinokkia kun sapkoa narusta, sitten suletaan taas jäätävästi kotiyleisön edessä. Vituttaa edelleen kun pientä oravaa.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Se nyt ainakin näkyy selvästi, ettei Sport pysty syystä tai toisesta pelaamaan kahta hyvää peliä peräkkäisinä päivinä, varsinkaan kun siihen sisältyy matkustamista. Inhimillistä, mutta eihän se auta millään tavalla saavuttamaan kauden tavoitetta.

En tiedä mikä seinäjokinen Tappara-kannattaja siellä on laatinut otteluohjelman, mutta onhan tuo ollut taas aika anti-Sport meininkiä, että kauden ensimmäisiin kotipeleihin on käytännössä kotietu tapettu sillä, että Sport on edellisenä iltana pelannut toisella puolen Suomea. Vaikea ohjelmaa on varmasti laatia - en epäile - mutta aika epäoikeudenmukainen ollut Sportille.
 

Karvaturri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Se nyt ainakin näkyy selvästi, ettei Sport pysty syystä tai toisesta pelaamaan kahta hyvää peliä peräkkäisinä päivinä, varsinkaan kun siihen sisältyy matkustamista. Inhimillistä, mutta eihän se auta millään tavalla saavuttamaan kauden tavoitetta.

En tiedä mikä seinäjokinen Tappara-kannattaja siellä on laatinut otteluohjelman, mutta onhan tuo ollut taas aika anti-Sport meininkiä, että kauden ensimmäisiin kotipeleihin on käytännössä kotietu tapettu sillä, että Sport on edellisenä iltana pelannut toisella puolen Suomea. Vaikea ohjelmaa on varmasti laatia - en epäile - mutta aika epäoikeudenmukainen ollut Sportille.

Kyllä lähtökohtaisesti lauantait on tuottavimpia päiviä saada kotimatsi seuralle kuin seuralle, joten jos Liiga on suostunut Spåran pyyntöön vähennetystä määrästä kotimatseja syksyn aikana ja vielä antanut ne harvat lauantaille, niin eipä meidän käy valittaminen.

Toisekseen, Sport on monena vuonna pelannut peräkkäisten päivien peleistä toisena paremmin, liekö ollut sitten pienen väsymyksen ja reissuärtymyksen syytä.

Nyt on kaikki vielä omissa käsissä ja korjattavissa. Seuraavista 3-4 matseista pitäisi vaan nyt saada kairattua se 6 pistettä, ettei jäädä keskikastista liikaa jo tässä vaiheessa. Muutoin vaarana on yleisökadon lisäksi viime kauden Jypin ja Ässien tapaan moraalin romahtaminen, hallittiin sitten 50min joka pelistä vaikka kuinka.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ei otteluohjelmassa ole mielestäni ollut mitään vikaa. Sportin pelissä sen sijaan on paljonkin. Olipahan taas melkoinen housuunpaskominen eilen, kun 2-2 maalin jälkeen oikein näki miten lanttu meni jumiin koko porukalla. Pahalta kyllä näyttää koko kauden kannalta, jos voittoja otetaan taas sieltä sun täältä. KooKoo peli on ollut ainoa ehjä 60-minuuttinen ja SaiPa peliä lukuunottamatta kaikissa on ollut sauma voittaa.

Steen piti joukkuetta pystyssä kolmannen erän, mutta aivan loppuun ei god-mode kestänyt. Pakisto ei todellakaan aiheuta hurraa-huutoja. Onneksi Viljanen ja Westermarck ovat parantaneet tälle kaudelle ja Geiger hoitaa oman ruutunsa hyvin, sillä muuten olisi aika surullista. Nevalainen ei vakuuta ollenkaan ja miksi Tuohilampi edes pelaa Sportin liigajoukkueessa.
 

teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Sanonpa vaan että jos tonne peräpäähän ei saada ketään ennen maju taukoa ja pelaajien korvien väliä kuntoon niin pleijarit jää haaveeksi - taas. Vaikka pelejä pelattu vasta vähän niin esim Ilveksen kannalta näyttää aika vaikealta klaarata pleijareihin koska loppukausi pitää napsia niin kovalla piste keskiarvolla.
 

justus967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
En tässä lähde maalivahteja syyttelemään, mutta 87%: lla ei pitkiä voittoputkia oteta. Seigo on onnistunut keräämään kuudessa pelissä viisi miinusta. Kuusi peliä pelattu ja on aikaista alkaa tuomita, mutta pelikohtainen pistekeskiarvo nousee pian melko kovaksi, jos pleijareihin halutaan.
Kyllähän tässä alkaa realisoitumaan ne uhkakuvat, joita täälläkin nostettiin esiin uusien hankintojen jälkeen. Ei vain riitä. Peli voi joukkuella olla hyvää, mutta liian isot virheet puolustuksessa väärässä kohtaa kääntää pelejä. Faktahan on se, että sysipaskoja pelejä on yksi. Kaikki muut olisivat olleet voitettavissa. Hyökkäys on riittävällä tasolla.
 

Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Steen on ykkönen omissa papereissa.
Kaliksen ja aikun ketjuja pitää vähä sekottaa.
Markkulalla ei riitä tällä hetkellä. Toki jos halpa nii ehkä rotaatioon, mutta muuten ei käyttöä. Pakisto kyllä huutaa nyt jotakin kokenutta kettua tuonne. Kieltämättä Kivirantaa tuli eilen pelissä ikävä. Jotenki tuntu että se punane lanka oli hukassa.
Alkaako jätkillä ajatus hiipiin et kotona pian pakko voittaa.....
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
En tiedä olenko ainoa, mutta jotenkin harjoituskauden lopun pelit ja nyt alkukausi tappanut jotenkin kiinnostuksen ja kaikki isot odotukset tälle kaudelle. Noh, toivotaan, että se kiinnostus sieltä heräilee kunhan kausi menee pidemmälle.

Jos nyt kuitenkin jotain omia mietteitä pelaajista:

Steen on oikeasti ollut hyvä ja vaikka torjuntaprosentti on nyt heikko, niin sitä ei kannata liikaa tuijotella tässä vaiheessa, kun Sportille tehdyt maalit ovat olleet aivan muuta kuin maalivahdin virheitä. Lisäksi Sportille tullut yllättävän vähän laukauksia, niin pidä sitten siinä hyvät prosentit kun ainoat paikat mitä tulee on jotain 2vs1 hyökkäyksiä tai muita huippupaikkoja.

Viljanen on vähän hasardi välillä, mutta nyt kyllä ollut paljon varmempi tällä kaudella ja nyt hyvät otteet tuoneet pisteitäkin mukanaan, kun viime kaudella pisteet vähän vältteli Viljasta varsinkin alkukaudella. Pelaa myös yllättävän fyysisesti ja nyt täytyy sanoa, että hyvä juttu että jatkot tehtiin hänen kanssaan viimekauden jälkeen. Westermarckilla vähän sama homma, että pelannut hyvin vaikka pisteitä ei olekaan tullut.

Geiger on ollut näkymätön, mutta hoitaa kyllä oman roolinsa mainiosti. +/- tilasto +4 ja tehojakin 1+1=2, vaikka onkin lähinnä puolustava puolustaja. Tällaisia rauhallisia fyysisiä varmoja pakkeja kaivattaisiin enemmänkin. Liikekin on oikein hyvällä tasolla. Wilson on vielä vähän kysymysmerkki, mutta onhan tuokin ottanut askelia eteenpäin paljon harkkakaudesta ja vieläkin vasta totuttelee Liigaan. Ottihan se Rapuzzillakin viime kaudella aikansa päästä mukaan kunnolla.

Seigo on ollut tavallaan hyvä, mutta tilastot kyllä aika karmeat. Pelaa kuitenkin hyvin, niin uskon tilastoidenkin näyttävän paremmilta kauden edetessä.

Pakiston isoin floppi on ollut Nevalainen. On kyllä tällä hetkellä aivan paska. Vähän ylimielisen näköistä neppailua. Liike ei kovin erikoista ja kiekollinenkin peli hukassa. Fyysinen peli nyt sitten onkin olematonta.

Hyökkäyksessä voisi nostaa esiin positiivisimpina Erkinjuntin, Kuirin, DeSousan, Vidgrenin ja Liuksialan. Talaja ja Asplund olleet ihan ok.

Suurimmat flopit ehdottomasti meidän viime kauden huiput Kalapudas, Ainali ja Kallela. Kaikkiin kohdistui isot odotukset ja varmasti jokaisella itsellään ollut kovat tavotteet. Niinkun Maukka puhui, niin vähän on kuulemma ollut aistittavissa joukkueessa sellaista, että omista tehoista välitetään liikaa ja henkilökohtaiset tavoitteet mennyt joukkueen edelle ja niistä otettu kovat paineet. Niin kauan kun näin on, ei niitä tehojakaan tule, koska viime vuonnakin ne tehot tuli kimenomaan hyvän joukkuepelin kautta. Nyt tarvitaan näiltä Kallelalta, Ainalilta ja Kalaputaalta tason nostot ja heidän pitää alkaa olla niitä pelillisiä johtajia.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Allekirjoitan jokaisen kohdan mitä @Raju Erkki yllä kirjoittaa.

Täytyy nyt vaan toivoa, että joukkue pystyy pitämään pelin paremmin kasassa jatkossa. Kiekollista taitoa ja luisteluvoimaa tuossa joukkueessa on yllättävänkin paljon, mutta voittoputkiin kiinni pääsy edellyttää saumatonta viisikkopuolustusta. Odotan sitä, että nuoret (Haarala, Erholz ja Ylitalo) tulevat tuohon vielä haastamaan ukkoa peliajasta. Eiköhän siinä sitten Kallela ja Kalapudaskin heräile. Toivottavasti. Nevalainen on kyllä täysi hasardi. Oli sitä jo harjoituspeleissä. Ehkä sitä Tuohilampea voisi nyt enemmän peluuttaa sitten, kun kerran hommattiin. Viljanen on sen sijaan mennyt eteenpäin ja on saanut peliinsä varmuutta ja monipuolisuutta. Hänen pelaamisensa näyttää erittäin lupaavalta. Geigerkin alkaa löytää paikkansa varmistavana pakkina. Ollut ihan jees. Wilsonista ei vielä osaa sanoa onko lintu vai kala.

Steen on peittävä ja rauhallinen. Ykkösvahti tällä hetkellä, vaikka kyllä eilinen avausmaali olisi pitänyt jäädä hanskaan. Olen vakuuttunut, että kunhan joukkue parantaa niin Steeninkin prosentti tuosta vielä nousee sinne 92:n tuntumaan ainakin.

Parantaa pitää kyllä Sportin, muuten ei poffeja pelata. Aika helpolla on yleisönkin kiinnostus sekin hilkulla. 3300 Jukurit-pelissä, mikä sekään nyt ei lauantaipeliksi mikään kova lukema ollut. Mutta tuon pelin perseily näkyi heti, ja seuraavassa pelissä lähes 800 katsojaa jäi kotiin. Kyllä Kuparisaaresta täytyisi tehdä vastustajalle vaikeampi paikka.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös