Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 216 934
  • 1 257

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Filppula on aivan paska. Paha sanoa, miten puolikuntoisena vetää, mutta on pahemmin pelin ulkopuolella, mitä Tomppa oli viime keväänä pelatessaan klesana. Valmennuksesta on puhuttu jo kaikki tarvittava, mutta kyllä on enemmistö meidän pelaajistakin ihan lampaita. Välillä tässä unohtaa, että pleijarit ylipäätään on käynnissä.

Tunne puuttunut tänäänkin täysin. Siellä joku saatanan Eetu"maitohammas" Tuulola terrorisoi kentällä ja meidän äijät ei vastaa tunteella mitenkään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällä kaudella jäänyt pelien seuraaminen todella vähälle. Tänään sitten ihan Gatoradella asti katsomassa. Ajattelin ennen peliä, että tuskin Tepsin peli voi niin paskaa olla mitä täältä saa lukea. Väärässä olin, yhdessä erässä ehti varsin hyvin nähdä, että viisikkopelistö ei ole tietoakaan. Jopa päätykiekoissa ja ennen kaikkea niiden ajoituksissa oli huomattava ero Kerhon hyväksi. He ehtivät poimimaan jokaisen ristikulmaheittonsa, TPS ei ensimmäistäkään. Aivan kaikessa on TPS jäljessä.

Pidempiin analyyseihin ei ole aikaa eikä varmaan tarvettakaan. Monni Burger oli sentään hyvä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä näkyy pitkään jatkuneet huonot otteet monella pelaajalla itseluottamuksen vähyytenä, kun pitäisi niitata laatta reppuun. E-J, Paju……ei paljoa paikat parane.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Jos vaihtoon on pitkä matka, ei voi pelata näin, ettei vaihtoon päästä. Meinannut jo pari kertaa kostautua. Kiekot syvään tai hidas lähtö.
 

12961

Jäsen
Vaikka voitto tulikin, niin eihän esitys anna aihetta kovin isolle tuulettelulle.

Palloseura oli aika pahasti jaloissa ison osan peliä, mistä lie johtuukin. Pienistä asioista voi tosin rakentua itseluottamus seuraavaan peliin...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Kesan

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Nashville Predators (sympatiat: Flames, Avs)
Piti kans tulla kommentoimaan ihan samaa. Voitto vihdoin, mutta ei se kyllä siitä huolimatta hyvältä näyttänyt. Purjeissa oltiin mutta käy se näinkin.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka voitto tulikin, niin eihän esitys anna aihetta kovin isolle tuulettelulle.

Palloseura oli aika pahasti jaloissa ison osan peliä, mistä lie johtuukin. Pienistä asioista voi tosin rakentua itseluottamus seuraavaan peliin...

Joo, olihan tuo avauspeli taas jälleen kerran... Eihän siihen ollut jatkoajalla mitään lääkkeitä kunhan vain roiskittiin. Noh, voitto oli nyt se tärkein.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Monnin maali oli kuin tehty pudotuspeleihin. Suoraviivaisesti kiekkoa maalille ja miestä perään. Toivottavasti jatkossa pyörittäisiin vähemmän kulmissa.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka voitto tulikin, niin eihän esitys anna aihetta kovin isolle tuulettelulle.

Mää ainakin tuuletan ku viimestä päivää!

Eihän tuo voi ollakaan täydellistä totaalisen paskuuden jäljiltä ja eka erä oli hirveintä peliä koko paskuuden keskellä. Mutta se mitä nähtiin toisesta erästä eteenpäin oli kuitenkin pääsääntöisesti positiivista. Liikettä, parempia ajoituksia ja suoraviivaisempaa hyökkäystä. Paljon parempaa tekemistä kuin aikoihin.

Puutteistaan huolimatta mulle riittää jos taisteluasenne on tuollaista eikä hävitä ihan paskat housuissa näitä matseja. Eikä olla pelkän 18v junnun varassa.

Ja tällä tarkoitan yksittäistä peliä. Tässä sarjassa ei kuitenkaan lopulta riitä kuin voitto ja siitä on vielä liian aikasta puhua.

Mut kyllähän se nyt perkele pitää tuulettaa kun on alla hieno taisteluvoitto!
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Monnin maali oli kuin tehty pudotuspeleihin. Suoraviivaisesti kiekkoa maalille ja miestä perään. Toivottavasti jatkossa pyörittäisiin vähemmän kulmissa.

Juuri näin. Lisäksi kiekkoa varmasti hevonhelvettiin omalta alueelta, mikäli ei muuhun ratkaisuun pystytä. Oula osoitti tänään taas pariin otteeseen, miten kiekon voi töpeksiä ns. helpossakin paikassa, kun nöyryyttä ei löydy tarpeeksi. Niin ja ei en ole pettynyt Palven panokseen. Nuo idioottimaiset kiekonmenetykset on vain saatava minimiin näin tärkeissä peleissä.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kokonaisuutena arvioiden HPK oli tänäänkin parempi. Hämeenlinnalaisten hyökkääminen ja puolustaminen näyttävät paljon paremmalta ja helpommalta. Kyllä HPK oli kuskin paikalla. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntui, että Tepsin pelaajilla oli edes jotain taistelutahtoa ja asennetta. Hyökkäyksiin lähdöt ovat edelleen luvattoman vaikeita ja puolustus on välillä ihan hukassa. HPK:n tasoitusmaalissa Lukka oli ihan väärässä paikassa. Ei ollut sielläpäinkään, missä olisi pitänyt. Hyökkääminen perustuu liikaa yksilösuorituksiin ja yksittäisten pelaajien kiekon kuskaamiseen yksinään. Ei minulla ole oikeastaan enää mitään lisättävää Tepsin pelaamiseen liittyen ja kaikkiin siinä oleviin ongelmiin. Kaikki on sanottu, eikä niitä tämän kevään aikana korjata. Sitä voi ihmetellä, että mitä Olli Kaskiselle on tapahtunut. Pelasi ihan hyvän alkukauden, mutta nyt on itseluottamus ihan hukassa samoin koko hänen pelaamisensa. Hän on nyt kuin varjo alkukaudesta. Pajuniemellä oli tänään minusta ihan positiivinen esitys. Vähän tuhlaili maalipaikkoja.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Liikaa tulee virheitä ja helppoja kiekonmenetyksiä. Virtasen ketju pelasi tänään oikeastan tosi hyvin ja ketjun tekemä maali oli minusta hyvä esimerkki siitä, mitä Tepsin pitäisi paljon enemmän harrastaa. Suoraviivaista peliä ja kiekon toimittamista maalille. Joskus riittää, että kiekkoa toimitetaan maalille ja joku on siellä parkissa päivystämässä irtokiekkoja ja laittamassa niitä maaliin.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Kokonaisuutena arvioiden HPK oli tänäänkin parempi...

Hyvä ja ytimekäs yhteenveto. Olemme katsoneet samaa peliä.

Kehuja Tepsille ryhdikkäästä taistelusta ja pelille heittäytymisestä sekä osittaisesta oman pään riskitason vähentämisestä. Plus tietysti Haukelandin hienosta pelistä. Isossa kuvassa HPK on kuitenkin rakenteellisesti ja taktisesti paljon edellä.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Edes jatkoaijalla TPS ei pyri päättämään hyökkäyksiä maalille vaan tyytyy kulmissa pyörimisiin. HPK:lla on kyllä todella hyvä joukkue ja vie 5 vs 5 pelissä tällä ei mahda mitään. TPS voi hyvällä maalivahtipelillä vielä roikkua mukana.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yksilöiden varassa ollaan edelleen, eikä tässä ole aikaa enää asialle ihan hirveästi tehdä. Tänään sentään löytyi toistaiseksi toimivimmat ketjukoostumukset, vaikka edelleen Palmu ja Filppula ovat täysin yössä. Ilari heittelee niin ylimielisiä syöttöjä, että ovat kuin jostain näytösottelusta, ja vaikka on tuota toki tehnyt aina, niin tänäänkin ne menivät ihan jatkuvasti vastustajien lapaan. Melkein jopa tulee fiilis, että Filppula kakkosketjussa on Korpparia isompi ongelma. Palmun kiekonmenetysten määrä on myös käsittämätön.

Kaikesta tuskaisuudesta huolimatta tämä voitto herättää pienen toivon kipinän. Vaikka Kerho on joukkueena selkeästi Tepsiä edellä, on Tepsillä edelleen yksilötaitoa niin paljon, että tähtien ollessa kohdallaan voi homma vielä kääntyä. Edelleen olen ihan hyvillä mielin siitä, että vastassa on juuri HPK eikä esim. HIFK, koska uskon että mitä tiukemmalle sarja menee niin silloin alkaa myös hämeenlinnalaisilla mailaa puristaa. Sellaista hifkimäistä tiukkojen paikkojen kulttuuria ei tahdo oikein löytyä. Lisäksi Tepsi saattaa saada vielä melkoisen boostin kotiyleisöstä, mikäli sarja venyy esim. seiskapeliin. Jo perjantaina uskoisin 8000 rajan olevan haarukassa.

Lähellä kadotusta käytiin, mutta vielä selvittiin. Välierät on tämän joukkueen maksimi, mutta jos näin ohuella pelikirjalla sinne päästään, niin on pakko nostaa joukkueen taistelutahdolle hattua.
 

Negapetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voittohuuruissa tässä elättelee toiveita toisinnosta jostain 90-luvun sarjasta kerhoa vastaan, silloin johtivat myös 0-2 sarjaa ja muistaakseni vielä kolmatta peliäkin (paras viidestä), mutta niin vain tepsi kampesi jatkoon.

Mutta joo, neljää kertaa ei huonompi jengi peliä voita. Paljon on petrattavaa.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Toivottavasti perjantaina tulee nakkikattilassa kauden yleisöennätys, onhan meininki välillä tuskaista mutta toivoa on niin kauan kuin on pelejä jäljellä. Nyt ei pidä lähteä käpykaartiin vaan hallille joukkueen tueksi, tiedä vaikka alkaisivat pelaamaan tosissaan.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Suoranainen ihme, että noinkin heikolla esityksellä kaivettiin voitto. Jos tämän kääntää, niin TPS:lla ei pitäisi olla mitään hätää, jos peliesitys olisi luokkaa normaali. Mutta onnistuuko se tältä joukkueelta monta peliä putkeen? Ei voida olettaa, että tuurivoitot jatkuisivat koko ajan.

Kukaan ei tainnut Kaskiselta kysyä, miten vitussa on mahdollista, että ottelun alku oli tuollainen! Joukkue tuli peliin kuin lampaat teuraalle! Ei kai ollut tarkoitus lähteä hissuttelemaan ja katselemaan? Olisi mukavaa, jos edes joskus ottelun alku olisi raivokasta peliä eilen nähdyn hiihtelyn sijaan.

Otin erityistarkkailuun Filppulan ja onhan se tekeminen hirveää. Ehdottomasti kehnointa, mitä on esittänyt nykyisen TPS-pestinsä aikana.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Otin erityistarkkailuun Filppulan ja onhan se tekeminen hirveää. Ehdottomasti kehnointa, mitä on esittänyt nykyisen TPS-pestinsä aikana.

Ilari ei ole 100% kunnossa, fakta. Senhän näkee kyllä jokainen, että ei ole täydessä iskussa. Valmennus haluaa silti peluuttaa. Katsotaan jos sarja venyy pitkäksi muuttuuko peluutus.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Pelipäivä takana ja tarvittava voitto saatiin jatkoilla.
Ihminen on inhimillinen olento. Pieni toivonkipinä jatkoi elämäänsä. Se on kuitenkin vain pieni.

TPS:n pelitapa ei sinällään ollut paljoa muuttunut, pieniä asioita suurimmaksi osaksi ja annos onnea. Isona asiana tietysti tulituen tarjonta eilen väsyneen oloisen ykköskentän porukalle Niemisen toimesta sekä Hauken rauhalliset otteet. Yksi Hauken jatkoajan rännikiekon virhearviointi meinasi maksaa voiton.

TPSn puolustaessa ylöspäin siinä epäonnistutaan ja tulee HPKlle yv-hyökkäyksiä (Oddmanrush).HPK:n puolustaessa ylöspäin onnistuvat he tulemaan seisovin jaloin olevan hyökkääjän selustaan, syötön katkoon tai riistoon. Hyvässä tapauksessa TPS saa vielä kiekon puolustuspäähän takaisin ja kohti seuraava epäonnistumista.

Monnin johtama 4.kenttä oli parempi kuin HPKn 4.kenttä pois lukien Karvosen puolustanisen HPK:n ekassa maalissa. Vanha playoff-totuus, että tiukoissa peleissä parempi 4.kenttä ratkaisee voittoja piti siinä mielessä paikkansa.

Yhtenä ns posina asiana voi mainita, että kokonaisuudessaan joukkue alisuorittaa. Ulosmittaus potentiaalia olisi. Negana se, että miksi jää piippuun?
Monilla vastaus löytyy penkin takaa. Silti luulisi, että playoff-pelit herättäisi ukon kuin ukon talvihorroksesta, saisi joukkueelle yhteisen matkan, sekä nostattaisi omaa markkina-arvoaan pelaajamarkkinoilla jollei muuta.

Muut pelaajat ovat vain onnistuneet hukkaamaan itsensä meille rakkaassa Palloseurassa jo runkosarjan aikana. Alisuorittajia on pitkä liuta.

Eilen Budish ei päässyt esille, koska ei pääse maalille parkkiin ts. eilen ykkönen ei pyörittänyt niin vahvasti. Kiekollisuus on Budilla heikkoa. Palveeltakin surkea esitys etenkin HPK n 2.maaliin edeltänyt tilanne. Jo runkosarjan lopussa Palveen kenttä oli heikko puolustuspäässä. Kakko luistaa puolustustehtävissä. Kiekko imee miestä puoleensa. 1.kenttä oli väsynyt.Ylipeluutus näkyy ja aikaisempien pelien HPKn rännikiekkorumba hyökkäyspäässä. AV pelaaminen pois Kakolta ja Palveelta. Tämän kentän tulisi pystyä tuomaan kiekko omista hyökkäyspäähän jossa heidän vahvuudet ovat. Nyt hjalat hjalat olivat väsyneet. Lepoa ja palauttavaa...

Palmu... Onpa ollut heikkoa. Valmennus saisi antaa hänelle yhden tehtävän seuraaviin koitoksiin kun muuten peli ei kulje. Matalia vetoja maalille kun maski on kunnossa. Nyt niitä playoffmaaleja. Palmulla lähtee terävä ja tarkka ranne pienessä tilassa.

Björkstrand saakoon puhtaat paperit myös eilisestä vs runkosarja. Edellisen pelin tahtomaali oli upea.

Nieminenkin oli eilen ilman maalejaan näkymätön. Monesti se viitta sankarista pettymykseen on parin napsun päässä. Toivottavasti herättäisi Niemisen ja nähtäisiin Niemisen vahvuuksia kuten vahvaa kiekollista luistelua.

Korppari vaikutti levon jälkeen taas nopealta. Ei vaan synkkaa ketjun kanssa eikä saada hyödynnettyä. Yrittää silloin tällöin itse sitä hyödyntää laittamalla itselleen pakin ohi laidan kautta syötön eteen. Liikaa vaadittu, että edes joskus pakki onnistuisi antamaan sen syötön kovassa vauhdissa olevan Laten lapaan. Uskon, että tulee vielä isommin esiin keväällä.

Karvosella ei nykykunnossa riitä liigaan liike. Sen puutetta kompensoivat ominaisuudet ovat vähissä. Karvosen puolustaminen eilen HPKn 1.maalissa oli puutteellista. Hiukan jännitti kun iskettiin askiin av-mieheksi pian tuon jälkeen.

Samaa mieltä Filpusta kuin täällä arveltiin. Loukki tai jokin vaiva miehellä on. Se on iso harmi. Hyökkäyspäässä Filppu tekee ketjukavereistaan parempia kuin ovat. Eilen oli jo väläytyksiä ja esim Pajuniemelle upeasti tarjoiltu tontti.

Pajuniemi parantaa ja jaksoi haastaa eilen hyökkäyspäässä. Lisää sitä. Vahvuudet hyökkäyspäässä. Pelaa niillä. Puolustuspään tekeminen on niin vajaata, että lunasta se pelipaikkasi vahvalla hyökkäyspään tekemisellä.

Heikkinen alkaa heräilemään. Pienoista ylipelaamista eilen hetkittäin, mutta nyt kentällä peli-ilme alkaa vastata sitä mitä jossain tepsin pre-game viestissä virkkoi. Ottanut kuulemma kopissakin roolia. Se on oikein. Nyt viimeistään Bono on sitä kokenutta osastoa. Viime kaudella huvitti haastatteluissa, kun järjestäen mainittiin kallioperrintallinder kysyttäessä nuorilta pelaajilta konkarien esimerkeistä ja neuvoista.

Muu pakisto Kaskista ja Lukkaa lukuunottamatta oli eilen ok. HPKn rännirumbaa luettiin eilen paremmin eli kyllä Valmennus tässä on ollut hereillä. Miksei tätä oltu aikaisemmin onnistuttu lukemaan kesken pelien? Videocoachin huomio?

Eilen erityisesti pisti silmään Lukan avaussyötön yritys Hauken oikealta puolelta vasempaan laitaan. Ilmeisesti yritti HPK pelaajan lävitse sitä nähden isot lööpit huimasta maalisyötöstä. Muutenkin hänen syöttönsä menee jalkoihin ja ovat muuttuneet usein ropelikiekoiksi.

O. Kaskinen oli eilen luokaton. Liian isot saappaat. Syytön itse. Ja kuten Karvosen tapauksessa palkittiin O. Kaskinen myös av vastuulla vaikka oli alusta alkaen suorastaan hazardi.

Eronen ei tee mitään liikaa, pitää simppelinä, samoin Fogu. Haiskahti jopa maali eilen ilmassa.Säästetään sitä vielä sillä Forströmin maali se sytyttää joukkueen jos jokin.

EJllä oli eilen zäännsit olla mukana niin hyvässä kuin pahassa, ailahtelevaa peliä ja sihti hukassa. Maalipaikoissa odotti ja odotti vapaata lapaa painottamalle puolelle tai maalin kulmalle.

Salonen oli eilen hyvä, jotain parannettavia juttuja oli mitä nyt en saa mieleeni. Vihaisia laukauksia oli eilen , sihti kohdilleen vaan. Tästä miehestä ei kuitenkaan playoff-pelimme jää kiinni.

Vaikka Pennanen yrittää paineita laittaa Tepsille, niin näen nyt siitä huolimatta, että paineet alkoivat nousta myös Ritariareenan suunnalla. He eivät olleet kuolemattomia.

Huomista kohden.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Avauspelaamisen lisäksi yksi suurimmista ongelmista näyttää olevan vaihtojen ajoitus. Sekä kiekollisena että kiekottomana. Ainakin ensimmäinen maali taisi tulla surkeasti ajoitetusta vaihdosta eikä Heikkinen enää ehtinyt tilanteeseen. Tietysti siinä kohtaa jos joudutaan jatkuvasti puolustamaan ja vaihtomatka on pitkä, vaihtorytmi on väkisinkin huono. Koittaisivat nyt kuitenkin että kaikki hyökkääjät eivät vaihda samaan kun vastustaja on hyökkäämässä tai niin että kiekollinen pelaaja ei jäisi yksin omalle alueelle kun vastustaja antaa painetta. Tälläisiä tilanteita näkyi jonkin verran. Toki joissain tilanteissa vaihdon ajoitus voi olla ihan hyvä mutta sitten näissä tilanteissa näkee valitettavan paljon helppoja kiekonmenetyksiä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
HPKn rännirumbaa luettiin eilen paremmin eli kyllä Valmennus tässä on ollut hereillä. Miksei tätä oltu aikaisemmin onnistuttu lukemaan kesken pelien? Videocoachin huomio?
Pistin saman merkille. Tähän olisi pitänyt reagoida jo aiemmin.

EJllä oli eilen zäännsit olla mukana niin hyvässä kuin pahassa, ailahtelevaa peliä ja sihti hukassa. Maalipaikoissa odotti ja odotti vapaata lapaa painottamalle puolelle tai maalin kulmalle.
Antoi kuitenkin ratkaisevan syötön Niemisen lapaan jatkoajalla. Ihan positiivinen esitys.

Vaikka Pennanen yrittää paineita laittaa Tepsille, niin näen nyt siitä huolimatta, että paineet alkoivat nousta myös Ritariareenan suunnalla. He eivät olleet kuolemattomia.
Olin näkevinäni väsähtämisen merkkejä HPK:n pelaamisessa. Siitä voi tulla ratkaiseva ero pitkässä sarjassa, joka voi kääntyä TPS:n hyväksi. Olisko TPS:llä myös enemmän leveyttä rotaatiossa?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Palmu... Onpa ollut heikkoa. Valmennus saisi antaa hänelle yhden tehtävän seuraaviin koitoksiin kun muuten peli ei kulje. Matalia vetoja maalille kun maski on kunnossa. Nyt niitä playoffmaaleja. Palmulla lähtee terävä ja tarkka ranne pienessä tilassa.

Niin kauan kuin en pääse asiaa todistamaan, niin uskon, että Palmu olis ykkösen laidalla parempi vaihtoehto kuin Budish. Toisi ketjuun kolmannen liikkuvan lenkin ja kykenisi tekemään tempokuljetuksia kiekolla isolla hyökkäysalueella. Eli kiertämään vastustajan sumputtavaa viisikkoa kiekolla ja laukomaan kiekkoa maalille. Näihin irtokiekkotilanteisiin jos Kakko ja Palve pääsevät, niin silloin on jo vastustajan kannalta myöhäistä. Ja saattaisi Palmu jonkun maalinkin napauttaa maalin edustalta, jos tarjoilu osuisi kohdalleen.

Samoin ko. kaksikko tarvitsee jonkun, joka on ensimmäisenä hyökkääjänä alhaalla, kun Palve ja Kakko eivät alas kuitenkaan ensimmäisenä polje. Budish ei vaan ehdi.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palmu tykkää kiekosta niin paljon, että ei mielestäni sopisi tuohon ykköseen. Kakko ja Palve pysyvät myös paljon kiekossa, joten Palmu menisi "hukkaan" tuossa. Sen sijaan esimerkiksi Niemistä voisi kokeilla. Laittaa kuitenkin tällä hetkellä kovalla prosentilla kiekkoa reppuun ja on jalkavampi kuin Budish. Onko Ottoa kokeiltu koko kaudella ykkösessä? Jotenkin tuntuu ettei kuulu Kallen suosikkeihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös