Manchester United FC 2018–2019 – Mourinhon viimeinen näytönpaikka ”Unelmien teatterissa”

  • 213 285
  • 1 281

Barney

Jäsen
Kyllä, Cityyn ja Pooliin on varmasti resursseissa matkaa, mutta yllättävän hyvin Spurs on silti pystynyt haastamaan. Rahatukkujen sijaan on osaamista kehittää pelaajia ja peliä. Sillä voidaan saada kilpailuetua isompiin nähden.
Varmasti saadaan kilpailuetua, mutta jos puhutaan Spursin avauksen pelaajista, niin Dembele on ilmeisesti lähdössä kesällä pois ja Alderweireld mahdollisesti myös. Erikseninkin sopimus päättyy pian, joten jos viimeistään kesällä ei päästä yhteisymmärrykseen jatkosta, niin hänenkin myyminen on ihan mahdollista. Tietenkin pelaajia voi aina kehittää, mutta kovin nopeasti ei kannata pelaajia kehittämällä odottaa noiden pelaajien tasoisia korvaajia. Spursilla on ihan hyvä runko ja se on muutaman hankinnan päässä huippujoukkueesta, mutta ainakaan tällä hetkellä niihin muutamaan hankintaan ei ole varaa. Päinvastoin, sieltä on todennäköisesti pari melko tärkeää pelaajaa poistumassa lähiaikoina.

Mutta eihän menestyminen kotimaassa tai Eurokentillä ole todennäköistä, mutta mahdollista, mahdollisempaa tässä ja nyt Spursissa kuin ManU:ssa. Se oli se pointti. Pidemmällä tähtäimellä tottakai paremmat ManU:ssa kuin Spursissa eikä sitä ole kukaan kiistänytkään.
Se on sinun mielipiteesi, mutta viime kaudella Manchester United oli Valioliigassa toinen ja Spurs kolmas. Kummankaan joukkueen pelaajistossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, joten ei nuo Spursin menestymismahdollisuudet ole lyhyelläkään tähtäimellä sen kummoisemmat. Ensi kaudella voimasuhteet voivat vielä olla melko tasaiset, mutta seuraavalla kaudella Manchester United voi taistella jo tosissaan mestaruudesta.

Koska jos ja kun Pochilla on mahdollisuus siirtyä Realiin tai ManU:iin (kenties vielä jonnekin muuallekin), ManU:iin meneminen ei ole läheskään kovin eteenpäin meno uralla. En usko, että eteenpäin haluava manageri valitsisi vähemmän uraa edistävän vaihtoehdon.
Eihän Pochin kannattaisi tuolla logiikalla siirtyä Madridiinkaan, kun siellä on nyt vähän heikko vaihe menossa. Pitää odottaa, että joku Manchester City tai FC Barcelona soittaa, koska se olisi se kaikista isoin eteenpäin meno urallaan. Miksi sitä nyt siirtyä urallaan eteenpäin, kun voi odottaa siinä vanhassa huonommassa työpaikassa sitä mahdollisuutta, että joku päivä pääsisi siihen ihan parhaaseen unelmaduuniin.

Jos molemmat joukkueet tarjoavat kesälle Pochille paikkaa, niin sitten tuolla pohdinnalla on enemmän järkeä. Real Madrid teki kuitenkin vasta vähän aikaa sitten sopimuksen Scolarin kanssa, joten valmentajan vaihtaminen ei välttämättä ole ajankohtaista vielä kesällä. Jos Manchester United tarjoaa kesällä Pochille paikkaa, niin hän voi joko siirtyä joukkueeseen, jossa on mahdollisuus voittaa jotain tulevaisuudessa (todennäköisesti jo kahden tai kolmen vuoden päästä) tai odottaa parempaa työtarjousta. Poch on huhuissa yhdistetty Madridiin, mutta ei sille ole mitään takeita, että heidän valintansa kohdistuisi Pochiin siinä vaiheessa, kun pääkäskijän vaihto on edessä. Huhuissa on esiin noussut nyt jo esimerkiksi Mourinho, joten voi olla, että jos Poch tuosta tarjouksesta kieltäytyy, niin hän jää vielä useammaksi vuodeksi Spursiin.

Pochin arvostus on tällä hetkellä melko korkealla tasolla siihen nähden, että hän ei ole voittanut koskaan mitään. Jos hän ei parin tulevankaan vuoden aikana voita mitään, niin ihan yhtä hyvin suurseurat voivat olla silloin enemmän kiinnostuneita esimerkiksi Eddie Howesta tai Julian Nagelsmannista. Jos molemmat seurat tarjoavat Pochille paikkaa ensi kesänä, niin silloin tilanne on toki toinen. Pochin uran kannalta kannattaisi kuitenkin siirtyä mahdollisimman nopeasti sellaiseen organisaatioon, jonka resursseilla voi oikeasti joskus jopa voittaa jotain.

Jep, eli rakennettavaa riittäisi eikä vain yhden tai kahden pelaajan verran.
Vaikea arvioida, että kuinka monta pelaajaa Poch tarvitsisi, kun esimerkiksi Fredin tai Sanchezin tasosta toisenlaisessa valmennuksessa ei ole vielä mitään tietoa. Kyllä Spurskin tarvitsee useamman hankinnan, mikäli he mielivät tulevaisuudessa pärjätä. Eli ihan saman verran sielläkin on rakennettavaa. Toki sillä erotuksella, että Spursissa joutuu hankkimaan niihin puutteisiin lähtökohtaisesti huonommat pelaajat.

Ei tarvi tullakaan heti mahdollisuutta, sillä jos on hinkua ottaa seuraava askel urallaan, ottaa sen varmasti mieluummin nyt Realiin kuin ManU:iin. Ja siltkin voi tottakai edelleen siirtyä ManU:iin vaikka heti tämän kauden jälkeen, mutta itse en siihen usko.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin tilanne on toinen, jos myös Real Madrid tarjoaa hänelle paikkaa kesällä, mutta siitä ei kuitenkaan ole mitään takeita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos joku suurseura, on se sitten Manchester United, Real Madrid tai vaikkapa Bayern Munchen, tarjoaa Pochille paikkaa ensi kesänä, niin siihen kannattaa tarttua. Todennäköisesti Spursissa jatkaessaan hänen markkina-arvonsa ei tuosta ainakaan mihinkään enää nouse, joten seuraavana tai sitä seuraavana kesänä mahdollisuuksia ei välttämättä olekaan enää tarjolla.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
https://www.is.fi/valioliiga/art-2000005941347.html

Tuossa on IS kirjoittama juttu ManU:sta ja sen valmentajavalinnoista. Siinä on mielestäni pointtia. Kuten täälläkin on todettu niin valmentajien valinnoilla ei ole johdonmukaisuutta siitä minkälaista jalkapalloa United pelaa. Kyllähän kaikki tiesi minkälaista jalkapalloa Mourinho peluttaa jo ennen kuin mies aloitti. Kyllä tässä kohtaa tarvitsisi sitä täälläkin huudeltua Director of Footballia.

Pochettino on vedonlyöntiyhtiöiden suosikki joten ei kannata menettää toivoa. Hauska yksityiskohta on että Josen voittoprosentti Unitedissa jäi paremmaksi kuin mitä Pochettinon Tottenhamissa.

Pochettiino olisi kyllä lottovoitto. Tuossa alempaa perustellaan kyllä syitä miksi tulisi, mutta en silti jotenkin usko. Mutta pidetään pieni toivon kipinä yllä.
 
Fordél

Jäsen
Varmasti saadaan kilpailuetua, mutta jos puhutaan Spursin avauksen pelaajista, niin Dembele on ilmeisesti lähdössä kesällä pois ja Alderweireld mahdollisesti myös. Erikseninkin sopimus päättyy pian, joten jos viimeistään kesällä ei päästä yhteisymmärrykseen jatkosta, niin hänenkin myyminen on ihan mahdollista. Tietenkin pelaajia voi aina kehittää, mutta kovin nopeasti ei kannata pelaajia kehittämällä odottaa noiden pelaajien tasoisia korvaajia. Spursilla on ihan hyvä runko ja se on muutaman hankinnan päässä huippujoukkueesta, mutta ainakaan tällä hetkellä niihin muutamaan hankintaan ei ole varaa. Päinvastoin, sieltä on todennäköisesti pari melko tärkeää pelaajaa poistumassa lähiaikoina.

Se on sinun mielipiteesi, mutta viime kaudella Manchester United oli Valioliigassa toinen ja Spurs kolmas. Kummankaan joukkueen pelaajistossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, joten ei nuo Spursin menestymismahdollisuudet ole lyhyelläkään tähtäimellä sen kummoisemmat. Ensi kaudella voimasuhteet voivat vielä olla melko tasaiset, mutta seuraavalla kaudella Manchester United voi taistella jo tosissaan mestaruudesta.

Kenenkään en ole nähnyt täällä esittävän asioihin tutkimustuloksia, joten ihan mielipiteillä tässä mennään puolin ja toisin.

Omaa mielipidettä tukee se, kun katsotaan asiaa nyt ja vähän pidemmällä otannalla. Tällä kaudella Spurs on pelillisesti ja todennäköisesti myös sarjataulukossakin kaupuden päätyttyä ManU:a ylempänä. Ja jos katsotaan muutama kausi taakse päin niin kyllä, viime kaudella ManU oli toinen, mutta sitä edeltävillä kausilla Spurs toinen ja kolmas eikä ManU:a näkynyt mailla eikä halmeilla.

Eihän Pochin kannattaisi tuolla logiikalla siirtyä Madridiinkaan, kun siellä on nyt vähän heikko vaihe menossa. Pitää odottaa, että joku Manchester City tai FC Barcelona soittaa, koska se olisi se kaikista isoin eteenpäin meno urallaan. Miksi sitä nyt siirtyä urallaan eteenpäin, kun voi odottaa siinä vanhassa huonommassa työpaikassa sitä mahdollisuutta, että joku päivä pääsisi siihen ihan parhaaseen unelmaduuniin.

Tämähänkin on jo vastattu. Kyllä, Realissa on vähän heikompi jakso menossa, mutta lähtötilanne on silti paljon parempi kuin ManU:ssa. Helpommin Real on nostettavissa takaisin menestykseen kuin ManU. Realin kohdalla menestyminen on mahdollista jo ensi kaudella, ManU:lla vienee ainakin kauden pidepään.

En näe, että Cityn, Realin tai Barcan kohdalla on merkittäviä eroja. Jokaisella omat vahvuudet ja heikkoudet. Kaikki olisivat kuitenkin Pochille eteenpäin menoa.

Jos molemmat joukkueet tarjoavat kesälle Pochille paikkaa, niin sitten tuolla pohdinnalla on enemmän järkeä. Real Madrid teki kuitenkin vasta vähän aikaa sitten sopimuksen Scolarin kanssa, joten valmentajan vaihtaminen ei välttämättä ole ajankohtaista vielä kesällä. Jos Manchester United tarjoaa kesällä Pochille paikkaa, niin hän voi joko siirtyä joukkueeseen, jossa on mahdollisuus voittaa jotain tulevaisuudessa (todennäköisesti jo kahden tai kolmen vuoden päästä) tai odottaa parempaa työtarjousta. Poch on huhuissa yhdistetty Madridiin, mutta ei sille ole mitään takeita, että heidän valintansa kohdistuisi Pochiin siinä vaiheessa, kun pääkäskijän vaihto on edessä. Huhuissa on esiin noussut nyt jo esimerkiksi Mourinho, joten voi olla, että jos Poch tuosta tarjouksesta kieltäytyy, niin hän jää vielä useammaksi vuodeksi Spursiin.

Olen aikalailla varma, että molemmat seurat ovat Pochin kintereillä ja tarjoavat sopparia. Siksi tämä pohdinta on täysin järkevää ja kiinni tässä maailmassa. Ja juuri siksi uskon, että jos Pochi johonkin siirtyy, Real on todennäköisempi vaihtoehto kuin ManU.

Pochin arvostus on tällä hetkellä melko korkealla tasolla siihen nähden, että hän ei ole voittanut koskaan mitään. Jos hän ei parin tulevankaan vuoden aikana voita mitään, niin ihan yhtä hyvin suurseurat voivat olla silloin enemmän kiinnostuneita esimerkiksi Eddie Howesta tai Julian Nagelsmannista. Jos molemmat seurat tarjoavat Pochille paikkaa ensi kesänä, niin silloin tilanne on toki toinen. Pochin uran kannalta kannattaisi kuitenkin siirtyä mahdollisimman nopeasti sellaiseen organisaatioon, jonka resursseilla voi oikeasti joskus jopa voittaa jotain.

Mielestäni hänellä ei ole suurta kiirettä mihinkään. Kaikki tietää, että Spursissa on muita pienemmät resurssit. Sijoittuminen järjestään 2-4 joukkoon kovassa Valioliigassa, Eurokentillä jatkopeleissä esiintyminen sekä hyvä pelin ja pelaajien kehittäminen puhuvat jatkossakin hänen puolestaan. Ei tarvitse tuoda pyttyä välttämättä kotiin. Pochilla on kysyntää varmasti myös tulevina vuosina huippujengeihin vaikka ei nyt siirtyisikään minnekään. Se on eri asia, että miten itse asian kokee oman motivaation kannalta.

Vaikea arvioida, että kuinka monta pelaajaa Poch tarvitsisi, kun esimerkiksi Fredin tai Sanchezin tasosta toisenlaisessa valmennuksessa ei ole vielä mitään tietoa. Kyllä Spurskin tarvitsee useamman hankinnan, mikäli he mielivät tulevaisuudessa pärjätä. Eli ihan saman verran sielläkin on rakennettavaa. Toki sillä erotuksella, että Spursissa joutuu hankkimaan niihin puutteisiin lähtökohtaisesti huonommat pelaajat.

Rakennettavaa on jokaisessa joukkueessa, niin Barcassa, Realissa, Cityssä kuin Spursissa ja ManU:ssa. Mun mielestä ManU:ssa on kuitenkin iso rakennusurakka edessä, isompi kuin Spursissa. Toisaalta muissa on paremmat resurssit hankkia laatupelaajia, jos vain vetovoimaa jengissä riittää (ei tällä hetkellä ManU:n vahvuus).

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin tilanne on toinen, jos myös Real Madrid tarjoaa hänelle paikkaa kesällä, mutta siitä ei kuitenkaan ole mitään takeita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos joku suurseura, on se sitten Manchester United, Real Madrid tai vaikkapa Bayern Munchen, tarjoaa Pochille paikkaa ensi kesänä, niin siihen kannattaa tarttua. Todennäköisesti Spursissa jatkaessaan hänen markkina-arvonsa ei tuosta ainakaan mihinkään enää nouse, joten seuraavana tai sitä seuraavana kesänä mahdollisuuksia ei välttämättä olekaan enää tarjolla.

Ei välttämättä nouse, mutta ei ole tarviskaan nousta. Jo nyt hän on yksi vakavimmin otettavista nimistä, kun mietitään eri huippuseurojen pestejä. Ehkä ero on siinä, että kuinka tosissaan vaikka Real miestä haluaa. Jos nyt vaikka voittaisi Spursilla CL:n, Real voisi alkaa lyödä euroja pöytään miehen irrottamiseksi Madridiin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mitä enemmän OGS:n tuloa miettii sitä paremmalta se tuntuu tähän hetkeen, tuo puheissaan tuulahduksen sitä vanhaa hyvää aikaa, joka ehti jo melkein kadota Mourinhon myötä. Suosittelen lukemaan tämän OGS:n haastattelun Every word from Ole Gunnar Solskjaer's first interview as Man Utd manager

Tämä kohta etenkin nauratti maalivahtitilanteeseen liittyen:"He's been here for eight years and he is still a young keeper developing, it's fantastic for me to come in. Maybe I'll have to do some finishing training to take him down a peg a little bit!"
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eihän OGS tässä vaiheessa kautta ehdi mitään isompia taktiikkavaihdoksia tekemään. Varmaan ilma alkoi kopista loppumaan ja OGS tuokin henkistä raikkautta pelaamiseen ilman mitään suurempaa pelillistä vallankumousta. Tällä voi parhaimmillaan olla mahtava impulssi peliin, jos kaikki ostavat kentällä norskin karheat opit. Voisin juuri kuvitella, että palloa lähetetään hanakasti maalille vähän joka suunnalta, jos Ole Gunnarin pelaajauraan haluaa yhtään hänen valmentajuusmetodologiaan peilata. Toivottavasti tämä myös oli jonkinlainen statement hyville jatkosopimuksille. Voi olla, että A Special Onen naamavärkkiä ei moni olisi halunnut enää katsella yhtään kautta pidempää.
 
Barney

Jäsen
Omaa mielipidettä tukee se, kun katsotaan asiaa nyt ja vähän pidemmällä otannalla. Tällä kaudella Spurs on pelillisesti ja todennäköisesti myös sarjataulukossakin kaupuden päätyttyä ManU:a ylempänä. Ja jos katsotaan muutama kausi taakse päin niin kyllä, viime kaudella ManU oli toinen, mutta sitä edeltävillä kausilla Spurs toinen ja kolmas eikä ManU:a näkynyt mailla eikä halmeilla.
Vertailu noin pitkälle taaksepäin ei ole kovin hedelmällistä, sillä managerit ovat vaihtuneet tiuhaan. En itse oikein näe, että miten esimerkiksi LvG:n viimeisen kauden joukkueen suoritukset indikoivat ensi kauden voimasuhteita. Mourinhon ensimmäisellä kaudella hän voitti kuitenkin kolme pokaalia Spursin jäädessä ilman ainuttakaan. Veikkaan, että Pochkin olisi mieluummin ottanut kolme pokaalia ja UCL-paikan kuin kakkossijan Valioliigasta ja UCL-paikan. Vaikka tämä kausi menikin ihan vituiksi, niin käytännössä sama joukkue sijoittui kuitenkin viime kaudella Spursin yläpuolelle. Tämän kauden otteet ovat ainakin minun mielestäni olleet huonompia kuin mitä tuolla materiaalilla pitäisi saada aikaan. Ennen kauden alkua United löytyi kuitenkin kausiennakoista pääasiassa neljän parhaan joukosta.

Miksi Poch ei voisi siis päästä Unitedin peräsimessä ensi kaudella samoille sijoille kuin Spursin kanssa (sijoitukset 2-4)? Onko tuon pelaajiston taso heikentynyt jotenkin radikaalisti nyt puolessa vuodessa? Onko Mourinho niin paljon parempi manageri kuin Poch, minkä ansiosta hän pystyi luotsaamaan tuon joukkueen Spursin edelle? Soveltuuko tuo joukkue niin paljon paremmin Mourinhon alaisuuteen kuin Pochin (tässä pitää huomioida, että Mourinho ei saanut esimerkiksi joukkueen parhaalle pelaajalle oikeanlaista roolia missään vaiheessa)? Todennäköisesti kuitenkin Manchester Unitedin pelaajamateriaali tulee vielä paranemaan ennen ensi kauden alkua. Spursin pysynee ennallaan tai heikkenee. Mikä on se syy, minkä takia Poch ei voisi jo ensi kaudella pärjätä tuolla joukkueella paremmin kuin Spursilla? Ainut, joka itselleni tulee mieleen on se, että kuinka nopeasti Poch saisi joukkueen pelaamaan omanlaistaan jalkapalloa. Esimerkiksi Sarrille ja Emerylle se ei kuitenkaan ole tällä kaudella ollut mikään kovin suuri ongelma.

Olen aikalailla varma, että molemmat seurat ovat Pochin kintereillä ja tarjoavat sopparia. Siksi tämä pohdinta on täysin järkevää ja kiinni tässä maailmassa. Ja juuri siksi uskon, että jos Pochi johonkin siirtyy, Real on todennäköisempi vaihtoehto kuin ManU.
Itse en olisi siitä ainakaan vielä kovin varma. Real Madrid voi voittaa tällä kaudella vielä vaikka triplan, joten tuskin siellä kovin aktiivisesti etsitään tällä hetkellä Solarille korvaajaa. Jos Solari onnistuu voittamaan yhden pokaalin ja sen lisäksi sijoittuu muissakin kilpailuissa ihan hyvin, niin veikkaan hänen jatkavan ensi kaudella. Jos Real Madrid etsii kesällä Solarille korvaajaa, niin voihan heidän valinta kohdistua johonkin toiseenkin. Uusimpien huhujen mukaan Perez haluaisi juuri nimenomaan Mourinhon takaisin Madridiin.

Rakennettavaa on jokaisessa joukkueessa, niin Barcassa, Realissa, Cityssä kuin Spursissa ja ManU:ssa. Mun mielestä ManU:ssa on kuitenkin iso rakennusurakka edessä, isompi kuin Spursissa. Toisaalta muissa on paremmat resurssit hankkia laatupelaajia, jos vain vetovoimaa jengissä riittää (ei tällä hetkellä ManU:n vahvuus).
Paskasta vetovoimasta huolimatta on Cityn edestä viety tässä viimeisen vuoden aikana kaksi heidän targettiaan. Lisäksi eräs Paul Pogba halusi tuossa muutama vuosi sitten tulla Manchesteriin, vaikka ottajia olisi ollut esimerkiksi Barcelonastakin. Managerin vaikutus siihen vetovoimaan on melko suuri. Manchester United höystettynä Pochilla on todennäköisesti aika monelle pelaajalle huomattavasti houkuttelevampi kohde kuin Spurs höystettynä Pochilla.

Mielestäni hänellä ei ole suurta kiirettä mihinkään. Kaikki tietää, että Spursissa on muita pienemmät resurssit. Sijoittuminen järjestään 2-4 joukkoon kovassa Valioliigassa, Eurokentillä jatkopeleissä esiintyminen sekä hyvä pelin ja pelaajien kehittäminen puhuvat jatkossakin hänen puolestaan. Ei tarvitse tuoda pyttyä välttämättä kotiin. Pochilla on kysyntää varmasti myös tulevina vuosina huippujengeihin vaikka ei nyt siirtyisikään minnekään. Se on eri asia, että miten itse asian kokee oman motivaation kannalta.

Ei välttämättä nouse, mutta ei ole tarviskaan nousta. Jo nyt hän on yksi vakavimmin otettavista nimistä, kun mietitään eri huippuseurojen pestejä. Ehkä ero on siinä, että kuinka tosissaan vaikka Real miestä haluaa. Jos nyt vaikka voittaisi Spursilla CL:n, Real voisi alkaa lyödä euroja pöytään miehen irrottamiseksi Madridiin.
Poch alkaa kuitenkin olemaan tilanteessa, jossa sieltä palkintokaapista pitäisi alkaa kohta jo löytymään niitä pokaaleja. Poch on kuitenkin useamman kauden ollut jo top-6 joukkueen peräsimessä. Hyvänä vertailukohtana voidaan pitää esimerkiksi Liverpoolia, joka ei ole koskaan ollut riittävän hyvä voittamaan Valioliigaa, mutta on kuitenkin melko tasaisesti poiminut noita cup-voittoja. Eihän joku Liigacup tai FA-cup kuulu niihin ihan arvostetuimpiin pokaaleihin, mutta kyllä siitä huolimatta ne katsotaan varmasti managerin eduksi rekrytointitilanteessa. Pochilla on ollut uransa aikana suuria ongelmia kesken ottelun reagoimisessa, mikä on varmasti yksi syy tuohon huonoon menestykseen cupeissa.

Jos Pochin ura polkee vielä esimerkiksi pari kautta paikallaan, niin nuorempia voi tulla hierarkiassa ohi. Niitä ihan huippuseuroja on kuitenkin maailmassa melko vähän ja muutama sama nimi niissä pyörii vuodesta toiseen. Itselle ei tule ainakaan ihan heti mieleen toista manageria, jonka arvostus olisi ollut yhtä korkealla kuin Pochilla tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, että he eivät ole koskaan voittaneet mitään. Voihan Poch saada jonkun huippupestin, vaikka jatkaisi vielä viisi vuotta Spursissa, mutta todennäköisyys sille tulee varmasti laskemaan vuosi vuodelta, ellei pystejä ala tulemaan Pohjois-Lontooseen. Suurseurat haluavat kuitenkin ennen kaikkea voittaa. Sen takia esimerkiksi Mourinho tulee varmasti tulevaisuudessakin vielä valmentamaan jotain suurseuraa tai jopa useampaa sellaista. Mourinhosta tai hänen peluuttamastaan jalkapallosta voi olla mitä tahansa mieltä, mutta hän on voittaja. Tältä visiitiltä kolme pokaalia, edelliseltä kaksi, sitä edelliseltä kolme, sitä edelliseltä viisi, sitä edelliseltä kuusi ja sitä edelliseltä kuusi. Huikeita lukuja.
 
Fordél

Jäsen
Vertailu noin pitkälle taaksepäin ei ole kovin hedelmällistä, sillä managerit ovat vaihtuneet tiuhaan. En itse oikein näe, että miten esimerkiksi LvG:n viimeisen kauden joukkueen suoritukset indikoivat ensi kauden voimasuhteita. Mourinhon ensimmäisellä kaudella hän voitti kuitenkin kolme pokaalia Spursin jäädessä ilman ainuttakaan. Veikkaan, että Pochkin olisi mieluummin ottanut kolme pokaalia ja UCL-paikan kuin kakkossijan Valioliigasta ja UCL-paikan. Vaikka tämä kausi menikin ihan vituiksi, niin käytännössä sama joukkue sijoittui kuitenkin viime kaudella Spursin yläpuolelle. Tämän kauden otteet ovat ainakin minun mielestäni olleet huonompia kuin mitä tuolla materiaalilla pitäisi saada aikaan. Ennen kauden alkua United löytyi kuitenkin kausiennakoista pääasiassa neljän parhaan joukosta.

Managerit vaihtuvat, mutta pelaajarungot ja organisaation taustat eivät niinkään usein. Kyllä kannattaa katsoa pidemmällekin, koska se kertoo organisaation mahdollisuuksista menestyä.

Tällä kaudella Spurs näyttää olevan sekä pelin tason, että materiaalin suhteen ManU:a edellä. Jos Spurs saa pidettyä tärkeimmät pelaajat mukana ensi kaudeksi ja kun tähän lisätään vielä jatkuvuus organisaation ja managerin suhteen, on Spursilla ensi kaudelle paremmat saumat menestykseen. Toki jos Pochetino lähtee, tilanne on toinen. Kahden vuoden päästä ManU on toivottavasti saanut asiat kuntoon ja silloin tilanne on todennäköisesti päinvastainen.

Miksi Poch ei voisi siis päästä Unitedin peräsimessä ensi kaudella samoille sijoille kuin Spursin kanssa (sijoitukset 2-4)? Onko tuon pelaajiston taso heikentynyt jotenkin radikaalisti nyt puolessa vuodessa? Onko Mourinho niin paljon parempi manageri kuin Poch, minkä ansiosta hän pystyi luotsaamaan tuon joukkueen Spursin edelle? Soveltuuko tuo joukkue niin paljon paremmin Mourinhon alaisuuteen kuin Pochin (tässä pitää huomioida, että Mourinho ei saanut esimerkiksi joukkueen parhaalle pelaajalle oikeanlaista roolia missään vaiheessa)? Todennäköisesti kuitenkin Manchester Unitedin pelaajamateriaali tulee vielä paranemaan ennen ensi kauden alkua. Spursin pysynee ennallaan tai heikkenee. Mikä on se syy, minkä takia Poch ei voisi jo ensi kaudella pärjätä tuolla joukkueella paremmin kuin Spursilla? Ainut, joka itselleni tulee mieleen on se, että kuinka nopeasti Poch saisi joukkueen pelaamaan omanlaistaan jalkapalloa. Esimerkiksi Sarrille ja Emerylle se ei kuitenkaan ole tällä kaudella ollut mikään kovin suuri ongelma..

Voi päästä eikä tätä kukaan ole kiistänytkään. Todennäköisemmin menestyisi kuitenkin vielä ens kaudella paremmin Spursissa kuin ManU:ssa. Esim. Emeryn oli suht helppo tulla Arsuun, koska pelitavallisesti ei tarvinut tehdä radikaalia muutosta. ManU:ssa Pochilla olisi isompi urakka edessä pelitavan muuttamisessa, minkä lisäksi olisi edessä myös materiaalin rakentaminen omiin tarpeisiin.

Itse en olisi siitä ainakaan vielä kovin varma. Real Madrid voi voittaa tällä kaudella vielä vaikka triplan, joten tuskin siellä kovin aktiivisesti etsitään tällä hetkellä Solarille korvaajaa. Jos Solari onnistuu voittamaan yhden pokaalin ja sen lisäksi sijoittuu muissakin kilpailuissa ihan hyvin, niin veikkaan hänen jatkavan ensi kaudella. Jos Real Madrid etsii kesällä Solarille korvaajaa, niin voihan heidän valinta kohdistua johonkin toiseenkin. Uusimpien huhujen mukaan Perez haluaisi juuri nimenomaan Mourinhon takaisin Madridiin..

Itse olen hyvinkin varma, että Madrid ottaisi mieluusti Pochin ensi kaudeksi seuraan, jos vain hän olisi saatavissa. Tästä on ollut hyvin voimakkaita huhuja liikenteessä enkä usko, että tilanne on mitenkään muuttunut Solarin tulon myötä.

Paskasta vetovoimasta huolimatta on Cityn edestä viety tässä viimeisen vuoden aikana kaksi heidän targettiaan. Lisäksi eräs Paul Pogba halusi tuossa muutama vuosi sitten tulla Manchesteriin, vaikka ottajia olisi ollut esimerkiksi Barcelonastakin. Managerin vaikutus siihen vetovoimaan on melko suuri. Manchester United höystettynä Pochilla on todennäköisesti aika monelle pelaajalle huomattavasti houkuttelevampi kohde kuin Spurs höystettynä Pochilla..

Aivan varmasti Pochi ja ManU olisi hyvin houkutteleva vaihtis ja pieksisi Spurs&Pochi -vaihtiksen selkeesti. En vain edelleenkään usko, että ManU ja Pochi yhdistelmä toteutuu ihan heti, mutta tämä on vain minun arvioni, joka voi olla täysin väärä. Kuitenkaan sun tai muidenkaan perustelut eivät ole muuttaneet tätä arviota. Ja sanotaan vielä sekin, että mulle on ihan sama mihin Pochi menee.

Poch alkaa kuitenkin olemaan tilanteessa, jossa sieltä palkintokaapista pitäisi alkaa kohta jo löytymään niitä pokaaleja. Poch on kuitenkin useamman kauden ollut jo top-6 joukkueen peräsimessä. Hyvänä vertailukohtana voidaan pitää esimerkiksi Liverpoolia, joka ei ole koskaan ollut riittävän hyvä voittamaan Valioliigaa, mutta on kuitenkin melko tasaisesti poiminut noita cup-voittoja. Eihän joku Liigacup tai FA-cup kuulu niihin ihan arvostetuimpiin pokaaleihin, mutta kyllä siitä huolimatta ne katsotaan varmasti managerin eduksi rekrytointitilanteessa. Pochilla on ollut uransa aikana suuria ongelmia kesken ottelun reagoimisessa, mikä on varmasti yksi syy tuohon huonoon menestykseen cupeissa.

Jos Pochin ura polkee vielä esimerkiksi pari kautta paikallaan, niin nuorempia voi tulla hierarkiassa ohi. Niitä ihan huippuseuroja on kuitenkin maailmassa melko vähän ja muutama sama nimi niissä pyörii vuodesta toiseen. Itselle ei tule ainakaan ihan heti mieleen toista manageria, jonka arvostus olisi ollut yhtä korkealla kuin Pochilla tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, että he eivät ole koskaan voittaneet mitään. Voihan Poch saada jonkun huippupestin, vaikka jatkaisi vielä viisi vuotta Spursissa, mutta todennäköisyys sille tulee varmasti laskemaan vuosi vuodelta, ellei pystejä ala tulemaan Pohjois-Lontooseen. Suurseurat haluavat kuitenkin ennen kaikkea voittaa. Sen takia esimerkiksi Mourinho tulee varmasti tulevaisuudessakin vielä valmentamaan jotain suurseuraa tai jopa useampaa sellaista. Mourinhosta tai hänen peluuttamastaan jalkapallosta voi olla mitä tahansa mieltä, mutta hän on voittaja. Tältä visiitiltä kolme pokaalia, edelliseltä kaksi, sitä edelliseltä kolme, sitä edelliseltä viisi, sitä edelliseltä kuusi ja sitä edelliseltä kuusi. Huikeita lukuja.

Olen eri mieltä eli mitään erityistä kiirettä Pochilla ei ole. Hyvät sijoitukset pienemmillä resursseilla Spursissa riittävät vielä vuosia. Voittoja on lupa vaatia jos a) Spursin resurssit kasvavat tai b) Pochi siirtyy vielä askelta kovempaan jengiin. Hyvä esimerkki tästä on vaikka Moyes. Hän valmensi Evertonia 11 vuotta voittamatta mitään merkittävää ja hyvä työ palkittiin ManU-pestillä. Ja silloin tuo pesti oli haluttu. Tai jos katsotaan vaikka Valverdea, jonka voittaminen oli suht vähäistä ennen siirtoa Barcaan. Tuskin Barcan johto on ollut ihan mehuissaan hänen voitoistaan Kreikan liigassa tai Espanjan Supercupin voitosta. Ei vaan näkivät, että tässä on sopiva henkilö ja persoona luotsaamaan juuri Barcaa ja sen pelitapaa. Eli ei ne isot voitot todellakaan ole kaikki kaikessa suurseurojenkaan managerihaussa. Mikään ei siis estä Pochia ottamasta seuraavaa askelta vasta vuosien päästä vaikka ei voittaisi Spursissa mitään, jos vain tekee siihen asti hyvää työtä Spursissa.
 
Barney

Jäsen
Managerit vaihtuvat, mutta pelaajarungot ja organisaation taustat eivät niinkään usein. Kyllä kannattaa katsoa pidemmällekin, koska se kertoo organisaation mahdollisuuksista menestyä.
Tässä tapauksessa muuttuu. Esimerkiksi Woodwardin roolia ollaan pienentämässä ja uutta kaveria ollaan tuomassa organisaatioon tuohon managerin ja Woodwardin välille. En tiedä millä tittelillä se kaveri tulee, mutta tehtävänä on vastata urheilullisesta puolesta mukaan lukien pelaajahankinnoista. Jos haluat katsoa pidemmälle ja verrata organisaation mahdollisuuksia menestyä, niin toisella Valioliigan mestaruuksia on kolmetoista ja toisella nolla. Jos puhutaan pelkästään yhden kauden (ensi kauden) menestysmahdollisuuksista, niin jollain neljän vuoden takaisella suorittamisella tuskin on hirveästi sen enempää merkitystä kuin esimerkiksi kahdeksan vuoden takaisella suorittamisella.

Tällä kaudella Spurs näyttää olevan sekä pelin tason, että materiaalin suhteen ManU:a edellä. Jos Spurs saa pidettyä tärkeimmät pelaajat mukana ensi kaudeksi ja kun tähän lisätään vielä jatkuvuus organisaation ja managerin suhteen, on Spursilla ensi kaudelle paremmat saumat menestykseen. Toki jos Pochetino lähtee, tilanne on toinen. Kahden vuoden päästä ManU on toivottavasti saanut asiat kuntoon ja silloin tilanne on todennäköisesti päinvastainen.
Miksi viime kaudella United sijoittui Valioliigassa paremmin kuin Spurs, jos heidän peli sekä materiaalinsa ovat huonompia? Vai onko tässä nyt puolessa vuodessa tapahtunut joku radikaali muutos pelaajien tasossa, vaikka pelaajistot ovat molemmilla käytännössä samoja? Vai voisiko olla, että Mourinho vain epäonnistui todella pahasti tällä kaudella?

Voi päästä eikä tätä kukaan ole kiistänytkään. Todennäköisemmin menestyisi kuitenkin vielä ens kaudella paremmin Spursissa kuin ManU:ssa. Esim. Emeryn oli suht helppo tulla Arsuun, koska pelitavallisesti ei tarvinut tehdä radikaalia muutosta. ManU:ssa Pochilla olisi isompi urakka edessä pelitavan muuttamisessa, minkä lisäksi olisi edessä myös materiaalin rakentaminen omiin tarpeisiin.
Miksi otit esimerkiksesi Emeryn etkä Sarria, jonka mainitsin viestissäni myös? Etenkin kun Pochin tilanne on melko verrannollinen Sarriin. Conte jätti Mourinhon tavoin organisaation vähän huonoon tilanteeseen. UCL-paikka jäi saamatta, välit joukkueen tähtipelaajiin olivat vähän huonoja ja Conten peluuttama jalkapallo oli ihan erilaista kuin "Sarri-pallo". Aika nopeasti sielläkin onnistuttiin nostamaan joukkue takaisin kohti kärkeä.

Itse olen hyvinkin varma, että Madrid ottaisi mieluusti Pochin ensi kaudeksi seuraan, jos vain hän olisi saatavissa. Tästä on ollut hyvin voimakkaita huhuja liikenteessä enkä usko, että tilanne on mitenkään muuttunut Solarin tulon myötä.
Eli olet hyvinkin varma, että Madrid antaisi Solarille potkut, vaikka tämä toisi UCL-mestaruuden Madridiin? Itse en tähän usko. Voi olla, että Madridissa etsitään uutta pääkäskijää ensi kesänä, mutta ei se ole mitenkään varmaa samoin kuin Unitedin tapauksessa.

Olen eri mieltä eli mitään erityistä kiirettä Pochilla ei ole. Hyvät sijoitukset pienemmillä resursseilla Spursissa riittävät vielä vuosia. Voittoja on lupa vaatia jos a) Spursin resurssit kasvavat tai b) Pochi siirtyy vielä askelta kovempaan jengiin. Hyvä esimerkki tästä on vaikka Moyes. Hän valmensi Evertonia 11 vuotta voittamatta mitään merkittävää ja hyvä työ palkittiin ManU-pestillä.
Mielestäni Moyesin tilanne ei ole kovin vertailukelpoinen Pochiin. Moyesin Everton ei ollut missään vaiheessa yhtä lähellä kärkeä kuin Pochin Spurs, joten ei siltä voinut edes mitään menestystä odottaa. Olet kuitenkin ilmeisesti sitä mieltä, että Spurs on materiaaliltaan sarjan top-4 joukkue, joten eikö siltä silloin pitäisi myös odottaa jotain pokaaleja? Harvoin se sarjan paras joukkue voittaa jokaista mahdollista cupia, joten eikö noin lähellä kärkeä olevan joukkueen olisi pitänyt jo tässä viimeisen viiden vuoden aikana voittaa jotain? Voittamisesta jalkapallossa on kuitenkin pääasiassa kyse. Se huonommin pelaava ja huonomman pelaajamateriaalin omaava Manchester United on kuitenkin niitä pokaaleita pystynyt lähivuosinakin voittamaan.

Mikään ei siis estä Pochia ottamasta seuraavaa askelta vasta vuosien päästä vaikka ei voittaisi Spursissa mitään, jos vain tekee siihen asti hyvää työtä Spursissa.
Ei niin, mutta en näe oikein mitään syytä, minkä vuoksi Pochin markkina-arvo kasvaisi, jos hän jatkaa Spursissa eikä voita siellä mitään. Jos samaan aikaan esimerkiksi Eddie Howe luotsaisi Bournemouthin toistuvasti top-7 sijoille Valioliigassa ja voittaisi vaikka Liigacupin, niin aika moni seura saattaisi hyvin olla kiinnostuneita esimeriksi tästä viisi vuotta nuoremmasta vaihtoehdosta, joka olisi suorittanut seuran resursseihin nähden paremmin. Tai jos Julian Nagelsmann luotsaisi Hoffenheimin vaikka Bundesligan voittoon. Tai joku toinen nuori manageri tekisi parin kauden ajan erinomaista jälkeä.

Itse en näe Pochilla kauheasti voitettavaa enää Spursissa. Mestaruus ei ole kovin realistinen tavoite ja jos joukkue sijoittuu Valioliigassa sijoille 2-6, niin se on ihan hyvä kausi, ei sen enempää. Jos Poch oikeasti uskoo, että pystyy mestaruuden voittamaan vielä tuolla joukkueella, niin se on ainoa mahdollinen saavutettava asia. Uusia hankintoja hän ei kuitenkaan tule juurikaan siihen prosessiin samaan.
 
Fordél

Jäsen
Tässä tapauksessa muuttuu. Esimerkiksi Woodwardin roolia ollaan pienentämässä ja uutta kaveria ollaan tuomassa organisaatioon tuohon managerin ja Woodwardin välille. En tiedä millä tittelillä se kaveri tulee, mutta tehtävänä on vastata urheilullisesta puolesta mukaan lukien pelaajahankinnoista. Jos haluat katsoa pidemmälle ja verrata organisaation mahdollisuuksia menestyä, niin toisella Valioliigan mestaruuksia on kolmetoista ja toisella nolla. Jos puhutaan pelkästään yhden kauden (ensi kauden) menestysmahdollisuuksista, niin jollain neljän vuoden takaisella suorittamisella tuskin on hirveästi sen enempää merkitystä kuin esimerkiksi kahdeksan vuoden takaisella suorittamisella..

En halua katsoa vielä pidemmälle, koska juuri siitä olen ManU-faneja kritisoinut. ManU:lla on hieno historia, mutta kuten olemme huomanneet, ne mestaruudet eivät paljoa auta. Järkevintä on katsoa pari kolme vuotta taakse päin, jos mitään valtavia muutoksia ei ole tapahtunut esim. pelaajistossa.

Edelleen, ensi kauteen lähdetään todennäköisesti niin, että Spursilla on suurempi todennäköisyys sijoittua ManU:a korkeammalle. Saat olla vapaasti eri mieltä, mutta mua sun perustelut eivät vakuuta. Ei edes uusi kaveri Woodwardin ja managerin välissä, minkä vaikutukset nähdään vasta myöhemmin.

Miksi viime kaudella United sijoittui Valioliigassa paremmin kuin Spurs, jos heidän peli sekä materiaalinsa ovat huonompia? Vai onko tässä nyt puolessa vuodessa tapahtunut joku radikaali muutos pelaajien tasossa, vaikka pelaajistot ovat molemmilla käytännössä samoja? Vai voisiko olla, että Mourinho vain epäonnistui todella pahasti tällä kaudella?

Niin...ManU saavutti huimat neljä pistettä kolmanneksi sijoittunutta Spursia enemmän. Monen mielestä ManU ylisuoritti viime kaudella. Tällä kaudella puolestaan Mourinho epäonnistui eikä saanut kaikkea irti materiaalista. Silti en pidä mitenkään ManU:n materiaalia tai manageria sarjan toiseksi parhaana. En edes kolmanneksi parhaana. Saat toki vapaasti olla tästäkin eri mieltä. Tulevaisuudessa tilanne on todennäköisesti toinen.

Miksi otit esimerkiksesi Emeryn etkä Sarria, jonka mainitsin viestissäni myös? Etenkin kun Pochin tilanne on melko verrannollinen Sarriin. Conte jätti Mourinhon tavoin organisaation vähän huonoon tilanteeseen. UCL-paikka jäi saamatta, välit joukkueen tähtipelaajiin olivat vähän huonoja ja Conten peluuttama jalkapallo oli ihan erilaista kuin "Sarri-pallo". Aika nopeasti sielläkin onnistuttiin nostamaan joukkue takaisin kohti kärkeä.

Miksi itse et kommentoinut mitenkään Emery-esimerkkiäni?

Kyllä, Conte peluutti erilaista futista kuin Sarri, mutta kyllähän Chelsean materiaali soveltuu ihan hyvin Sarrin pelitapaan, etenkin, kun tehtiin muutama hankinta kesän aikana (mm. Jorginho, Kovacic) ja David Luiz kaivettiin naftaliinista. Siihen päälle Hazard, Willian, Alonso, Kante jne niin kyllähän tuo materiaali taipuu ihan hyvin pallonhallintaan.

Eli olet hyvinkin varma, että Madrid antaisi Solarille potkut, vaikka tämä toisi UCL-mestaruuden Madridiin? Itse en tähän usko. Voi olla, että Madridissa etsitään uutta pääkäskijää ensi kesänä, mutta ei se ole mitenkään varmaa samoin kuin Unitedin tapauksessa..

En todennut mitään Realin UCL-mestaruudesta, koska en siihen usko. Totesin vain, että jos Pochi olisi saatavissa kauden jälkeen, Real todennäköisesti tarttuisi siihen. Tai sitten jatkavat Solarilla. Kaikki on mahdollista.

Mielestäni Moyesin tilanne ei ole kovin vertailukelpoinen Pochiin. Moyesin Everton ei ollut missään vaiheessa yhtä lähellä kärkeä kuin Pochin Spurs, joten ei siltä voinut edes mitään menestystä odottaa. Olet kuitenkin ilmeisesti sitä mieltä, että Spurs on materiaaliltaan sarjan top-4 joukkue, joten eikö siltä silloin pitäisi myös odottaa jotain pokaaleja? Harvoin se sarjan paras joukkue voittaa jokaista mahdollista cupia, joten eikö noin lähellä kärkeä olevan joukkueen olisi pitänyt jo tässä viimeisen viiden vuoden aikana voittaa jotain? Voittamisesta jalkapallossa on kuitenkin pääasiassa kyse. Se huonommin pelaava ja huonomman pelaajamateriaalin omaava Manchester United on kuitenkin niitä pokaaleita pystynyt lähivuosinakin voittamaan..

Juurihan olet itsekin todennut, ettei Spursiltakaan voi odottaa suurta menestystä. Menee nyt pikkasen ristiriitaiseksi.

Spurs on sarjan top 4-5 joukkue. Pokaaleja voi odottaa, mutta ei voida tuomita myöskään jos vaikka viiteen vuoteen ei tule pokaaleita jos jengi sijoittuu järjestään neljän joukkoon ja parhaimmillaan kakkoseksikin, peli kehittyy ja pelaajat kehittyvät. Moyes on siis todella hyvä esimerkki tässäkin kohdin eikä huippuseurat todellakaan hae vain kovia voittoja saavuttavia managereita.

Ei niin, mutta en näe oikein mitään syytä, minkä vuoksi Pochin markkina-arvo kasvaisi, jos hän jatkaa Spursissa eikä voita siellä mitään. Jos samaan aikaan esimerkiksi Eddie Howe luotsaisi Bournemouthin toistuvasti top-7 sijoille Valioliigassa ja voittaisi vaikka Liigacupin, niin aika moni seura saattaisi hyvin olla kiinnostuneita esimeriksi tästä viisi vuotta nuoremmasta vaihtoehdosta, joka olisi suorittanut seuran resursseihin nähden paremmin. Tai jos Julian Nagelsmann luotsaisi Hoffenheimin vaikka Bundesligan voittoon. Tai joku toinen nuori manageri tekisi parin kauden ajan erinomaista jälkeä.

Itse en näe Pochilla kauheasti voitettavaa enää Spursissa. Mestaruus ei ole kovin realistinen tavoite ja jos joukkue sijoittuu Valioliigassa sijoille 2-6, niin se on ihan hyvä kausi, ei sen enempää. Jos Poch oikeasti uskoo, että pystyy mestaruuden voittamaan vielä tuolla joukkueella, niin se on ainoa mahdollinen saavutettava asia. Uusia hankintoja hän ei kuitenkaan tule juurikaan siihen prosessiin samaan

Pochin ei tarvitse kasvattaa markkina-arvoaan, koska on jo nyt vahvimpia ehdokkaita lähes kaikkien huippuseurojen ruoriin, mikäli kartoittavat uutta valmentajaa. Riittää, kun säilyttää markkina-arvonsa. Uusia laadukkaita managereita tulee tottakai, mutta mun on vaikea kuvitella, että jos Pochi jatkaa samaa suorittamista, hän ei olisi esimerkiksi parin kolmen vuoden päästä edelleen kuumimpia nimiä valmentajamarkkinoilla.
 
Barney

Jäsen
Niin...ManU saavutti huimat neljä pistettä kolmanneksi sijoittunutta Spursia enemmän. Monen mielestä ManU ylisuoritti viime kaudella. Tällä kaudella puolestaan Mourinho epäonnistui eikä saanut kaikkea irti materiaalista. Silti en pidä mitenkään ManU:n materiaalia tai manageria sarjan toiseksi parhaana. En edes kolmanneksi parhaana. Saat toki vapaasti olla tästäkin eri mieltä. Tulevaisuudessa tilanne on todennäköisesti toinen.
Eli jos United ylisuoritti viime kaudella, niin mikä se todellinen taso oli? Olenko oikeassa, että sinä olet sitä mieltä, että a) Spursin peli oli parempaa kuin Unitedin, b) Spursin pelaajamateriaali oli parempaa kuin Unitedin, c) Spursin valmentaja oli parempi kuin Unitedin sekä d) Spursin taustatiimi oli parempi kuin Unitedin. Minkä takia siis Manchester United pystyi sijoittumaan edes lähelle Spursia, tai viime vuoden tapauksessa jopa Spursin edelle, jos organisaatio on kaikilla mahdollisilla tavoilla huonompi kuin Spurs? Tuurilla vai? Itse en ainakaan osta argumentteja siitä, että 38 ottelun sarjassa tuurilla olisi kovinkaan merkittävää roolia sijoitusten kannalta.

Miksi itse et kommentoinut mitenkään Emery-esimerkkiäni?
Itsehän sinä sen sanoit, että pelillisesti joukkueessa ei tapahtunut isoa muutosta Emeryn siirryttyä puikkoihin. Eikö siis Sarri ole huomattavasti parempi verrokki tässä kohtaa? Minun mielestäni ainakin on.

Kyllä, Conte peluutti erilaista futista kuin Sarri, mutta kyllähän Chelsean materiaali soveltuu ihan hyvin Sarrin pelitapaan, etenkin, kun tehtiin muutama hankinta kesän aikana (mm. Jorginho, Kovacic) ja David Luiz kaivettiin naftaliinista. Siihen päälle Hazard, Willian, Alonso, Kante jne niin kyllähän tuo materiaali taipuu ihan hyvin pallonhallintaan.
Ja Manchester Unitedin materiaali ei sovellu pallollisempaan pelitapaan? Paul Pogba, Anthony Martial, Alexis Sanchez, Marcus Rashford, Romelu Lukaku ja Juan Mata eivät ole soveltuvia pelaajia pallolliseen pelitapaan? Itse ainakin näen, että jokaisesta noista saa paljon enemmän irti pallollisemmalla ja hyökkäävämmällä pelikirjalla. Tuohon kun lisätään vielä ne kesän hankinnat (oletan, että Unitedin tapauksessakin ne voidaan lisätä, jos Chelsean tapauksessa niin tehtiin), niin aika hyvinhän tuo pelaajamateriaali soveltuu Pochin alaisuuteen. Vai?

Juurihan olet itsekin todennut, ettei Spursiltakaan voi odottaa suurta menestystä. Menee nyt pikkasen ristiriitaiseksi.
Sanoin, että Spursilta ei voi odottaa menestystä merkittävissä kilpailuissa (UCL ja Valioliiga). 2010-luvulla Liigacupin on voittanut muun muassa Swansea, Birmingham ja Liverpool sekä FA-cupin Wigan. Myös surkea Manchester United on parin vuoden sisällä pystynyt voittamaan molemmat. Minun mielestäni ei olisi kovin kohtuutonta odottaa, että myös Spurs voisi jomman kumman turnauksen tuossa tapauksessa voittaa. Sinä vuonna kun Leicester voitti Valioliigan ja käytännössä kaikki kärkijengit kyykkäsivät, niin silloin Spursin olisi tuo mestaruus pitänyt voittaa. Nyt kuitenkin alkaa tuo projekti tulemaan päätökseensä, kun esimerkiksi Alderweireldille ei pystytä maksamaan hänen tasoiselleen pelaajalle riittävää palkkaa ja todennäköisesti Erikseninkin kohdalla tulee erimielisyyksiä palkasta. Levy myy ennemmin pelaajan kuin maksaa hänelle "liikaa", mikä tarkoittaa tässä tapauksessa markkinahintaista palkkaa.

Pochin ei tarvitse kasvattaa markkina-arvoaan, koska on jo nyt vahvimpia ehdokkaita lähes kaikkien huippuseurojen ruoriin, mikäli kartoittavat uutta valmentajaa. Riittää, kun säilyttää markkina-arvonsa. Uusia laadukkaita managereita tulee tottakai, mutta mun on vaikea kuvitella, että jos Pochi jatkaa samaa suorittamista, hän ei olisi esimerkiksi parin kolmen vuoden päästä edelleen kuumimpia nimiä valmentajamarkkinoilla.
Jo yksi huono kausi vaikuttaa todennäköisesti merkittävästi hänen markkina-arvoonsa. Todennäköisempää on, että se heikkenee (ainakin suhteellisesti) kuin paranee. Sen vuoksi itse ainakin näen, että Pochin uran kannalta olisi järkevintä siirtyä mahdollisimman nopeasti, jos paikka jostain suurseurasta avautuu. Tietenkin jos Levy suostuu avaamaan kesällä rahakirstuja (johon ei taida olla oikein varaa), niin sellaisessa tapauksessa jatkaminen Spursissa olisikin sitten huomattavasti järkevämpää. Käsittääkseni Poch oli hyvinkin turhautunut siirtokassan kokoon jo viime kesänä ja kun tänä kesänä siihen ei ole juuri tulossa muutoksia, niin voi olla, että hän ei usko enää tuon nykyisen projektin kehittymiseen. Kauden päätteeksihän se Pochin ratkaisu sitten nähdään, olettaen että hän olisi Unitedin ykkösvaihtoehto, joten sen jälkeen olemme tämän asian suhteen viisaampia.
 
Fordél

Jäsen
Eli jos United ylisuoritti viime kaudella, niin mikä se todellinen taso oli? Olenko oikeassa, että sinä olet sitä mieltä, että a) Spursin peli oli parempaa kuin Unitedin, b) Spursin pelaajamateriaali oli parempaa kuin Unitedin, c) Spursin valmentaja oli parempi kuin Unitedin sekä d) Spursin taustatiimi oli parempi kuin Unitedin. Minkä takia siis Manchester United pystyi sijoittumaan edes lähelle Spursia, tai viime vuoden tapauksessa jopa Spursin edelle, jos organisaatio on kaikilla mahdollisilla tavoilla huonompi kuin Spurs? Tuurilla vai? Itse en ainakaan osta argumentteja siitä, että 38 ottelun sarjassa tuurilla olisi kovinkaan merkittävää roolia sijoitusten kannalta.

Neljän pisteen ero on sen verran pieni, että siitä ei kannata vetää suuria johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen. Tasaista oli viime kaudella, mutta tällä kaudella ero näyttää suuremmalta ja tilanne näyttää heikolta ManU:n osalta. Siksi ensi kauteen lähteminen näyttää Spursin osalta ManU:a paremmalta. Jos olet tästä eri mieltä niin siitä vaan, mutta perustelut ontuvat ja perustuvat paljon suurempiin epävarmuuksiin kuin Spursillä, jolla tulevaisuus näyttää paljon vakaammalta.

Itsehän sinä sen sanoit, että pelillisesti joukkueessa ei tapahtunut isoa muutosta Emeryn siirryttyä puikkoihin. Eikö siis Sarri ole huomattavasti parempi verrokki tässä kohtaa? Minun mielestäni ainakin on.

Itse nostit esille, että Sarrille ja Emerylle ei ollut ongelma saada uusia jengejään pelamaan omanlaista jengiä. Toin tähän esille, että ei ihmekään, koska esim. materiaali soveltuu uuden valmentajan pelitapaan. Eli yhtä huonoja tai hyviä esimerkkejä sulta.

Ja Manchester Unitedin materiaali ei sovellu pallollisempaan pelitapaan? Paul Pogba, Anthony Martial, Alexis Sanchez, Marcus Rashford, Romelu Lukaku ja Juan Mata eivät ole soveltuvia pelaajia pallolliseen pelitapaan? Itse ainakin näen, että jokaisesta noista saa paljon enemmän irti pallollisemmalla ja hyökkäävämmällä pelikirjalla. Tuohon kun lisätään vielä ne kesän hankinnat (oletan, että Unitedin tapauksessakin ne voidaan lisätä, jos Chelsean tapauksessa niin tehtiin), niin aika hyvinhän tuo pelaajamateriaali soveltuu Pochin alaisuuteen. Vai?

Tottakai soveltuu nykyistä palollisempaan peliin, mutta paljon pitäisi parantuakin, lähtien ihan topparien kyvystä avata peliä tai laitapakkien sopivuudesta Pochin pelitapaan. Lindelöfiä on pelinavaajan rooliin tarjottu, mutta vielä ei ole vakuuttanut. Ehkä Pochi pystyisi kehittämään Lindelöfiä. Keskikentällä on toki Pogba, mutta lisäksi tarvittaisiin lisää jalkoja ja nopeutta. Hyökkäyspäässä elementtejä olisi ihan kivasti. Siirtyminen kriisijengiin on kuitenkin aina riski.

Jo yksi huono kausi vaikuttaa todennäköisesti merkittävästi hänen markkina-arvoonsa. Todennäköisempää on, että se heikkenee (ainakin suhteellisesti) kuin paranee. Sen vuoksi itse ainakin näen, että Pochin uran kannalta olisi järkevintä siirtyä mahdollisimman nopeasti, jos paikka jostain suurseurasta avautuu. Tietenkin jos Levy suostuu avaamaan kesällä rahakirstuja (johon ei taida olla oikein varaa), niin sellaisessa tapauksessa jatkaminen Spursissa olisikin sitten huomattavasti järkevämpää. Käsittääkseni Poch oli hyvinkin turhautunut siirtokassan kokoon jo viime kesänä ja kun tänä kesänä siihen ei ole juuri tulossa muutoksia, niin voi olla, että hän ei usko enää tuon nykyisen projektin kehittymiseen. Kauden päätteeksihän se Pochin ratkaisu sitten nähdään, olettaen että hän olisi Unitedin ykkösvaihtoehto, joten sen jälkeen olemme tämän asian suhteen viisaampia.

Olen edelleen eri mieltä ja myös Pochi näyttää sun kanssa eri linjoilla, koska solmi pitkän sopparin Spursin kanssa. Hän itse siis kokee, että Spurs tarjoaa hyvän ympäristön kehittyä valmentajana ja ponnistaa vielä suurempiin seuroihin.

Mutta tämä tästä. Jäädään seuraamaan, minne Pochi aikanaan suuntaa ja kuka valmentaa ensi kaudella ManU:a.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paljon hauskaa luettavaa täällä(kin). Jankkaamista oikein isolla kauhalla, mutta asia ei oikein etene mihinkään, kun ei voi olla täysin varma, mitä mieltä eräs kirjoittaja lopulta on, tietääkö sitä lopulta itsekään! Toisten perustelut ei ole mitään ja omat on erittäin vahvalla pohjalla, mutta silti se oma esitetty kanta on kuitenkin lopulta kokonaisuutena vähän häilyvä tuomiensa pointtien valossa. Monessa kohtaa olen tullut sellainen wtf-fiilis itselle, mutta ei tuohon soppaan uskalla enää kynäänsä laittaa, kun ei se kuitekaan johda mihinkään.

Tulevaa on lopulta melko hankala ennustaa, vaikka sitä ajoittain itsekin haluaisi nähdä asioiden tulevan luonteen oikein, mutta lopulta lyhyessäkin ajassa voi joskus tapahtua kummia.

Nythän ManU on lopoukauden ajan tavallaan musta hevonen, jolla ei ole enää juuri menetettävää, ainakaan Valjussa. Siksi Valjussa voi ottaa erilaisen asenteen loppukauteen ja pyrkiä vähintään kiusaamaan muita isoja. Pelaajat pelaavat kuitenkin jatkostaan, kun tiedetään, että uusi manageri on tulossa taloon, joten luiliis jokaisen halauvan näyttää, ellei ole jo valmiiksi asennoitunut nostamaan kytkintä OT:lta. Ensi kauteen riittäisi Koulibaly toppariksi ja ehkä joku kk:lle matojen ja ym. ulostettavien tilalle ja homma voi rokata tykisti.

Sopiva manageri löytyy varmasti, vaikkei kaikki parhaat olisikaan saatavilla. Tuskin ManUn pukumiehet niin tyhmiä voivat olla, että palkkaavat Mourinhon tulevaksi manageriksi... Siinä on lähes ainoa epäsopiva manageri, muuten tarjolla lienee vain nykypäivää. Auktoriteetti löytyy toimivasta pelikirjasta ja hyvistä treeneistä. Viitu se niin vaikeeta ole.
 
Fordél

Jäsen
Paljon hauskaa luettavaa täällä(kin). Jankkaamista oikein isolla kauhalla, mutta asia ei oikein etene mihinkään, kun ei voi olla täysin varma, mitä mieltä eräs kirjoittaja lopulta on, tietääkö sitä lopulta itsekään! Toisten perustelut ei ole mitään ja omat on erittäin vahvalla pohjalla, mutta silti se oma esitetty kanta on kuitenkin lopulta kokonaisuutena vähän häilyvä tuomiensa pointtien valossa. Monessa kohtaa olen tullut sellainen wtf-fiilis itselle, mutta ei tuohon soppaan uskalla enää kynäänsä laittaa, kun ei se kuitekaan johda mihinkään.

Jos sulla on jotain, mistä olet jonkun kanssa eri mieltä, kerro ihan suoraan kenestä on kyse ja mistä asioista olet eri mieltä. Tälläinen väliin huutelu ilman selkeää kohdetta ja omaa näkemystä on yhtä tyhjän kanssa eikä vie sitäkään vähään asioita eteenpäin, mitä yllä oleva keskustelu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Angel Gomes ja James Garner ovat mukana Cardiffissa ja OGS:n työ junnujen kanssa herättää toivoa, että kevään aikana saatettaisiin nähdä muutamia näitä meidän huippujunnuja kehissä, ehkä jo jopa joulukuun aikana kun pelitahti on tiukka ja rotaatiota tarvitaan.

Roy Keane puolestaan on avannut sanaisen arkkunsa ja kritisoi kovasti pelaajien toimintaa Mourinhon suhteen ja korosti samalla ettei itse juuri pahemmin Mousta välitä, mutta Jose heitettiin pelaajien toimesta bussin alle. Kaikki paskahan tässä tämän vuoden aikana on kaatunut Mourinhon niskaan. Keane korosti myös pelaajien vastuuta tilanteesta ja sitoutumista esim. miksi Lingard julkaisi oman vaatemalliston juuri ennen Liverpool peliä.
 
Barney

Jäsen
Neljän pisteen ero on sen verran pieni, että siitä ei kannata vetää suuria johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen. Tasaista oli viime kaudella, mutta tällä kaudella ero näyttää suuremmalta ja tilanne näyttää heikolta ManU:n osalta. Siksi ensi kauteen lähteminen näyttää Spursin osalta ManU:a paremmalta. Jos olet tästä eri mieltä niin siitä vaan, mutta perustelut ontuvat ja perustuvat paljon suurempiin epävarmuuksiin kuin Spursillä, jolla tulevaisuus näyttää paljon vakaammalta.
Ei tämä keskustelu taida tästä enää mihinkään edetä, jos viime kauden 38 pelistä ei kannata vetää "suuria johtopäätöksiä", mutta tämän kauden 17 ottelusta kannattaa. Luulisi, että jokaisella osa-alueella parempi Spurs olisi viime kaudellakin voittanut Unitedin nyt vähintään jollain 15 pisteellä. Minun perusteluni ontuvat, mutta sinulta en saanut mitään konkreettista vastausta, että minkä takia se Spurs ei viime kaudellakin pyyhkinyt Unitedilla lattiaa, jos omaa kerta paremmat pelaajat, paremman valmentajan ja paremman pelikirjan. Minun matematiikallani Unitedin ei pitäisi tuossa tapauksessa olla lähellekään samoissa pisteissä Spursin kanssa. Pärjäsivät siis ilmeisesti tuurilla.
 
Barney

Jäsen
Angel Gomes ja James Garner ovat mukana Cardiffissa ja OGS:n työ junnujen kanssa herättää toivoa, että kevään aikana saatettaisiin nähdä muutamia näitä meidän huippujunnuja kehissä, ehkä jo jopa joulukuun aikana kun pelitahti on tiukka ja rotaatiota tarvitaan.
Todennäköisesti nähdään. OGS mainitsi, että haluaa ainakin nyt alussa nähdä mahdollisimman monta pelaajaa tositoimissa ja nyt kun tulee vähän otteluruuhkaa, niin nuoretkin pääsevät varmaan koittamaan. Alexis ja muutkin pieneen rooliin ajautuneet pelaajat saavat siis uuden mahdollisuuden ja OGS totesikin, että kaikki pelaajat lähtevät nyt ihan puhtaalta pöydältä kilpailemaan pelipaikoista. Ihan hyvä fiilis tästä OGS:n pestistä, vaikka aluksi en ollutkaan ihan vakuuttunut. Tuo varmaan sellaisen positiivisen fiiliksen joukkueeseen, peluuttaa hyökkäävää jalkapalloa ja antaa monille huonoon asemaan jääneille pelaajille (esim. Pogba, Alexis ja Fred) lisää vastuuta. Nyt Mourinhon poistumisen jälkeenhän on heti noussut huhuja, että DDG olisi kirjoittamassa nimensä jatkosoppariin.
 
Outsider

Jäsen
Roy Keane puolestaan on avannut sanaisen arkkunsa ja kritisoi kovasti pelaajien toimintaa Mourinhon suhteen ja korosti samalla ettei itse juuri pahemmin Mousta välitä, mutta Jose heitettiin pelaajien toimesta bussin alle. Kaikki paskahan tässä tämän vuoden aikana on kaatunut Mourinhon niskaan. Keane korosti myös pelaajien vastuuta tilanteesta ja sitoutumista esim. miksi Lingard julkaisi oman vaatemalliston juuri ennen Liverpool peliä.

Nämä kaikki somessa juhlimiset managerin potkuista saisi kyllä jättää väliin, mutta valitettavasti se taitaa olla nykyaikaa. Itse en noita sinänsä tarkemmin seuraa, mutta ilmeisesti tällaista on Pogban ja muidenkin taholta tapahtunut. Ainakaan tähän astisilla peliesityksillä ei kyllä ole varaa tuollaiseen ja muutenkin olisi suotavaa pitää jotain tasoa yllä.
 
Outsider

Jäsen
Nyt Mourinhon poistumisen jälkeenhän on heti noussut huhuja, että DDG olisi kirjoittamassa nimensä jatkosoppariin.

Mourinhon potkut on ehdoton plussa joukkueen rakennusta ajatellen. Isot hankinnat pitää jättää suosiolla kesään uudelle managerille, mutta nyt on jo hyvä avata keslusteluja moneen suuntaan.

Vielä kun @Fordél kertoisi paljonko DDG:n palkka saa olla, että jatko ei ole kiinni pelkästään rahasta.
 
Näin on varmasti fiksuinta toimia, ellei sitten käy jotain älytöntä joulua (lue: esimerkiksi Napoli sattuisi jostain kumman syystä myymään Koulibalyn tulevassa ikkunassa). Toivottavasti tammikuussa kuitenkin tuuletetaan vähän joukkuetta. Sellaisia pelaajia, joilla ei esimerkiksi ole mitään käyttöä enää (joihin toivottavasti kuuluu ainakin Rojo) ulos ja pari nuorta tulevaisuuden pelaajaa tilalle. Monet ovat kritisoineet myös scouttausosastoa, sillä United on viime vuosina ollut monien pelaajien perässä vasta "liian myöhään", jolloin hintalappu on päässyt karkaamaan turhan suureksi.

Nyt voisi olla paikka hyödyntää OGS:n kontakteja ja hommata norjalainen Sander Berge tammikuun ikkunassa Genkistä. Bergeltä olen pari peliä sekä koostevideoita nähnyt ja niiden perusteella uskon, että hänestä kuoriutuu erinomainen pelaaja, jonka perässä monet suurseurat ovat parin vuoden päästä. Huhuissa Bergeä on yhdistetty muun muassa Romaan, Fiorentinaan, Spursiin sekä Arsenaliin. Hintakin on vielä tässä kohtaa melko maltillinen alle 20 miljoonaa. Saataisiin hyödynnettyä OGS:ää muutenkin kuin vain hyvän fiiliksen luojana.
 
Fordél

Jäsen
Ei tämä keskustelu taida tästä enää mihinkään edetä, jos viime kauden 38 pelistä ei kannata vetää "suuria johtopäätöksiä", mutta tämän kauden 17 ottelusta kannattaa.
Luulisi, että jokaisella osa-alueella parempi Spurs olisi viime kaudellakin voittanut Unitedin nyt vähintään jollain 15 pisteellä. Minun perusteluni ontuvat, mutta sinulta en saanut mitään konkreettista vastausta, että minkä takia se Spurs ei viime kaudellakin pyyhkinyt Unitedilla lattiaa, jos omaa kerta paremmat pelaajat, paremman valmentajan ja paremman pelikirjan. Minun matematiikallani Unitedin ei pitäisi tuossa tapauksessa olla lähellekään samoissa pisteissä Spursin kanssa. Pärjäsivät siis ilmeisesti tuurilla.

Vastataan nyt vielä kerran. Tosin en ymmärrä, miksi jauhamme ties kuinka monta viestiä ManU:n ja Spursin viime kaudesta, kun keskustelun ydin on ollut, että siirtyykö Pochi tulevaksi kaudeksi ManU:iin. Ja keskeinen perustelu oli mulla, että tässä ja nyt Spursissa Pochilla on paremmat menestysmahdollisuudet kuin ManU:ssa. Ilmeisesti nämä jutut on käsitelty, kun niihin ei ole vähään aikaan enää tartuttu.

Kuten kirjoitin, viime kaudella oli hyvin tasaista. Neljän pisteen ero ei kerro suurta eroa. Mun silmiin ManU silti ylisuoritti, koska sen materiaali ei ollut viime kaudellakaan sarjan toiseksi paras. Tästä Moulle tunnustusta vaikka eihän se aina kaunista ollut. Missään en ole hehkuttanut Spursin olleen viime kaudella ManU:a selkeesti edellä. Mielestäni sillä oli viime kaudellakin parempi materiaali ja manageri. ManU:sta saatiin kuitenkin kaikki irti ja vähän enemmänkin, minkä vuoksi se oli kakkonen ja Spurs kolmas. Erot olivat kuitenkin mitättömät. Vähän pidemmällä otannalla Spurs on puolestaan ollut tasaisempi suorittaja ja paremmin mukana kärkikahinoissa.

Nyt puolestaan 17 pelin jäkeen Spursin ja ManU:n ero on jo 13 pistettä. ManU on erottanut managerinsa ja joukkue sekä peli on aikalailla sekaisin. Jos tämä ei sun mielestä ala näyttämään sille, että todennäköisesti tulevalle kaudelle ManU:n menestysmahdollisuudet ovat Spursiin verrattuna heikommat niin sitten meillä vain on perustavanlaatuinen näkemysero ja parasta antaa tämän olla.
 
Fordél

Jäsen
Mourinhon potkut on ehdoton plussa joukkueen rakennusta ajatellen. Isot hankinnat pitää jättää suosiolla kesään uudelle managerille, mutta nyt on jo hyvä avata keslusteluja moneen suuntaan.

Vielä kun @Fordél kertoisi paljonko DDG:n palkka saa olla, että jatko ei ole kiinni pelkästään rahasta.

Kuten aikanaan kirjoitin, tottakai myös muilla asioilla on merkitystä. Nyt kun Mousta on päästy eroon, DDG:n jatkosoppari on varmasti todennäköisempi ja astetta helpompi tehdä. Vielä jos olisi tiedossa vakuuttava Moun korvaaja, jatko olisi vieläkin helpompi tehdä.
 
Kirjoitit aikanaan "...De Gean, saavat ehkä rahalla pidettyä", eikä siinä keskustelussa silloinkaan ollut väliä sillä, että Mourinhon sopimus ei olisi jatkunut DDG:n nykyisen sopimuksen jälkeen. Ei kai se nyt niin mahdoton tehtävä ole kertoa omaa mielipidettä siitä paljonko maailman kova palkkaisimmalle maalivahdille saa jatkossa maksaa?
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Mielestäni De Gean tapauksessa entistä tai tulevaa manageria tai palkkaa tärkeämpi kysymys on, että minne hän siirtyisi?
Onko suurseuroissa veskarin paikkoja vapaana?
Tällä hetkellä ei taida olla yhtään aivan huippuseuraa (paitsi ehkä Juventus), johon DDG:n kannattaisi siirtyä ollakseen suvereeni ykkösvahti.
 
Fordél

Jäsen
Kirjoitit aikanaan "...De Gean, saavat ehkä rahalla pidettyä", eikä siinä keskustelussa silloinkaan ollut väliä sillä, että Mourinhon sopimus ei olisi jatkunut DDG:n nykyisen sopimuksen jälkeen.?

Niin, saavat "ehkä rahalla pidettyä", en "vain rahalla pidettyä". Kirjoitin myös, että "harmi vaan, jos se on ainoa keino pitää maailmantähti seurassa". Silloin oli ManU:n pakka jo sekaisin, mutta nyt kun Mousta on sentään päästy eroon, DDG:n jatko on helpompi tehdä. Katsotaan miten käy ja millä hinnalla.

Mielestäni De Gean tapauksessa entistä tai tulevaa manageria tai palkkaa tärkeämpi kysymys on, että minne hän siirtyisi?
Onko suurseuroissa veskarin paikkoja vapaana?
Tällä hetkellä ei taida olla yhtään aivan huippuseuraa (paitsi ehkä Juventus), johon DDG:n kannattaisi siirtyä ollakseen suvereeni ykkösvahti.

Kyllä, kun Real ovi sulkeutui, Juve on ollut ainoa vaihtis, mutta sielläkään ei taida olla akuuttia tarvetta.
 
Outsider

Jäsen
Niin, saavat "ehkä rahalla pidettyä", en "vain rahalla pidettyä". Kirjoitin myös, että "harmi vaan, jos se on ainoa keino pitää maailmantähti seurassa". Silloin oli ManU:n pakka jo sekaisin, mutta nyt kun Mousta on sentään päästy eroon, DDG:n jatko on helpompi tehdä. Katsotaan miten käy ja millä hinnalla.

Ei tuo lause nyt voi tuota keskustelua seuranneena tarkoittaa mitään muuta kuin saavat vain rahalla pidettyä, jos saavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös