Merikivelle kenkää!

  • 66 754
  • 292

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kohta on kolmannes pelattu sarjasta eikä pelissä oikeastaan tapahdu sellaista kehitystä, joka loisi uskoa pistetilin karttumiseen jatkossa. Samoja isoja virheitä, samoja isoja ongelmia pelinavauksessa, samat ongelmat puutteellisessa liikkeessä. Kolme 3 pinnan voittoa tässä vaiheessa kautta. KOLME. Yksi kotona. Säälipleijariviivaan 9 pinnaa. Osasin odottaa, että kausi menee edellistä heikommin, mutta en ihan tätä.
 
Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Nyt on sen verran jo kertynyt dataa Merikiven osaamisesta, että tässä kohtaa pelin voi jo viheltää poikki. Kunhan vain korvaaja on oikeasti joku, joka voisi homman saada taas raiteilleen. Potkujen antaminen potkujen antamisen ilosta ei sovi mielestäni JYP-organisaation imagoon.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nyt on sen verran jo kertynyt dataa Merikiven osaamisesta, että tässä kohtaa pelin voi jo viheltää poikki. Kunhan vain korvaaja on oikeasti joku, joka voisi homman saada taas raiteilleen. Potkujen antaminen potkujen antamisen ilosta ei sovi mielestäni JYP-organisaation imagoon.

Se onkin sitten eri asia, kuka tuonne haluaisi pelaajaomistajien talutusnuoraan, jotka hoitavat kavereilleen vakiopaikat kokoonpanossa.

Tämä syksy kuvaa ennemminkin sitä kuinka pihalla nykyorganisaatio on siitä mitä kilpaurheilu ja menestyvän liigajoukkueen pyörittäminen vaatii.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Se onkin sitten eri asia, kuka tuonne haluaisi pelaajaomistajien talutusnuoraan, jotka hoitavat kavereilleen vakiopaikat kokoonpanossa.

Tämä syksy kuvaa ennemminkin sitä kuinka pihalla nykyorganisaatio on siitä mitä kilpaurheilu ja menestyvän liigajoukkueen pyörittäminen vaatii.

Juuri näin. Jotenkin kummallisell tuuliajolla on seura tällä hetkellä. Punaista lankaa on vaikea löytää.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tiet JYPiin lopullisesti miehellä suljettu? Mä voisin ottaa kyllä pätkätyöläiseksi vaikka tyyliin loppukausi ensi kauden optiolla. Ongelma on edelleen tuo Merikiven 3 vuoden soppari.

Ainakin nähty esimerkiksi Holtarin kanssa naureskelevan katsomossa, että tuskin välit on ainakaan tulenarat enää, mutta toisaalta keiden kanssa sitä sitten aikoinaan siltoja poltteli ja kuuluiko näihin pelaajia myös. Samat Perrinit ,Hytöset, Louhivaarat, Lahdet ja kumppanit siellä kuitenkin silloinkin pelasi. Jos silloin menettiin luottamus valmentajaan ja vielä Jukuritkin on välissä heittänyt pihalle niin tarvitaanko tuommoista "pelleä" sotkemaan kuviota yhtää lisää. RD ollessa puikoissa jos homma kulkee niin se kulkee, mutta jos jotain alkaa rakoilla tuntuu että vaikea persoona alkaa nousta liikaa esille. Jos homma ei lähtisikään täälä kulkemaan heti kulkemaan niin ei kovin helppoa seuraavistakaan kausista tulisi vaikka sopimus olisi vain loppukaudeksi.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Niin eihän se ole mikään tae että homma lähtisi kulkemaan vaikka nyt Riston johdolla mutta yksi asia on varmaa. On siellä kuka hyvänsä kuin merikiva, ei se ainakaan tästä huonone.
 
Hexa

Jäsen
Niin eihän se ole mikään tae että homma lähtisi kulkemaan vaikka nyt Riston johdolla mutta yksi asia on varmaa. On siellä kuka hyvänsä kuin merikiva, ei se ainakaan tästä huonone.
Summanen laittaisi osaomistajat ruotuun. Raimo ei pelkästään huuda, vaan vetää vielä varmuuden vuoksi turpaan, jos viesti ei mene perille.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Summanen laittaisi osaomistajat ruotuun. Raimo ei pelkästään huuda, vaan vetää vielä varmuuden vuoksi turpaan, jos viesti ei mene perille.

Minä olen lähes jopa vakavissani siinä, jos nyt valmentajaa vaihdettaisiin, että sinne pitäisi oikeasti saada joku koodinimi raivosummanen penkin taakse. Aitoa auktoriteettia tuolla tarvittaisiin, joka piiskaisi meidän "stara"pelaajiakin tarvittaessa.

Ja jos se nyt ei tuloksia parantaisi, saisivat pelaajat varmasti ainakin kuulla kunniansa myös kopissa. Me halutaan sankareita saatana!
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Mikä on vaikutus uintivalmentaja Marko Malvelalla? Tekeekö henkisen puolen ihmiset myöskin kaikkensa joukkueen itseluottamuksen eteen? Kyllä Malvelalle ainakin yhden meriitin voimme antaa: Hän on opettanut joukkueen sukeltamaan erinomaisesti. Sitten pitäisi opettaa myöskin pintaan nousu.

Ehkä Merikivi ei kuitenkaan ole ihan itse kaiken takana.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Joo maajoukkuetauko. Eiköhän omistaja porras käytä tämänkin kotona löhöilyyn. Merikukka on kyllä paras. Sori negailu. Eiköhän tuo saa pelin kuntoon tauon jälkeen
 
Bawdy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Dallas Stars, JJK, Happee ja Vimpelin Veto.
Hahhaa, olisitte kuunnellut sillon kauden alussa ettekä laittanut ketjua lukkoon :)
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En diggaa lähtökohtaisesti yhtään siitä, että valmentaja potkitaan. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa että jotakin on tehtävä. Aika vaikea kuvitella, että tuo jengi samoilla naamoilla nousisi tästä johonkin kukoistukseen. Nyt nähty on materiaaliin nähden ehkä kaikkien aikojen mahalasku liigan historiassa. Itse en ainakaan pysty muistamaan kamalampaa panos-tuotossuhdetta.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Meripoiju veks. Thanks.

Nyt olisi puitteet tuhkimotarinalle: Dufva sanoi joskus että torvet soi tullessa, torvet soi mennessä. Olisiko nyt comeback-fanfaarin aika?
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harmittaa Jyp-fanien puolesta. Seuran puolesta ei: näin pitääkin käydä, kun miellytetään ensi kädessä vääriä tahoja.

Samalla oven avauksella pitäisi lähteä Holtarin, Jyp vaatisi nyt uudistumisen. Tämä kausi on menetetty, mutta Liigasta ei voi pudota ja ensi kauteen on vielä pitkälti aikaa. Nyt kun potkii nämä veijarit ulos, niin saa jo jotain aikaiseksi ensi vuodelle.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Seuran puolesta ei: näin pitääkin käydä,

Taidanpa olla samaa mieltä. Sitä en tiedä oliko kyse väärien tahojen miellyttämisestä vai totaalisesta virhearvio sumasta, mutta se ja sama, tulos on lahjomaton ja muutosta pitää tulla ihan huipulta asti, sillä tämä ei vetele, eikä ansaitse anteeksiantoa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Nyt olisi ainakin hyvä sauma heittää työharjoittelija toisaalle ja palkata tilalle joku, joka osaa edes valmennuksen perusteet. Maajoukkuetauko ei oikein parempaan saumaan voisi tulla tuota ajatellen.
Eri asia saako kukaan muukaan tarjolla oleva valmentaja tuota porukkaa pelaamaan voitokasta jääkiekkoa. Joukkue on yksinkertaisesti kasattu aivan väärin nopeaan jääkiekkoon mitä lähes tulkoon jokainen muu seura pystyy esittämään, kun vastassa on JYP. Ei tarvitse kuin heittää loppumaton kulmaralli päälle ja sit mentiin.

Mutta tuskinpa Merikiveä mestataan, Holtarin 3 vuoden sopimus takaa sen, että Meriselityksen ja Virtasen avustajakaartin kanssa mennään tämä vuosi ainakin ja hyvällä tuurilla vielä ensi vuottakin pitkälle syksyyn. Ellei Merikivi ollut ainoa valmentaja tarjolla Jyväskylään ja uhkasi lähteä, vaikka mielummin Uuteen-Seelantiin valmentamaan, jos ei saa 3v sopimusta en tule ikinä ymmärtämään Holtarin järkeilyä sopimuksen kanssa.

Holtarin valmentajakikkailulla on tuhottu Alatalon (osittain), RD:n ja Ahon rakentama perintö aivan täysin, ja vielä ihan hetkessä. Ensi vuonna tänne ei saada edes Espoon jämiä, kun Holtari poistuu paikalta. Kirosin viime keväänä Marko Virtasen syvimpään helvettiin, mutta nyt miestä on jo ikävä. Kertoo aika paljon nykyisestä päävalmentajan kuvatuksesta. Kuinka paljon Seppäsellä on varaa tehdä tappiota, koska tällä menolla tämäkin tilikausi tulee osoittamaan isoa miinusmerkkistä summaa.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Aika vähissä taitaa olla vaihtoehdot organisaation johdolla tällä hetkellä. Luulen, että kaikessa hiljaisuudessa siirretään tavoitetta niin, että pelkkä (sääli)pleijareihin pääsy riittää. Sen toteutuminen uskotaan tapahtuvan tällä kokoonpanolla.

Mikään ei takaa sitä, että valmentajan vaihto tässä tilanteessa toisi muutosta. Toisaalta resurssien lisääminen joukkuetta vahvistamallakin on uhkarohkeaa, koska pelimerkit saattaa mennä samaan murohautaan. Eli näillä mennään ja pahimman skenaarion varalle katsotaan paljonko menopuolta saadaan karsittua niin, että taloudellisesti kausi olisi mahdollisimman pieni katastrofi. Muutama ukko käy varmaan hyvin kaupaksi pleijareiden alla.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Eli näillä mennään ja pahimman skenaarion varalle katsotaan paljonko menopuolta saadaan karsittua niin, että taloudellisesti kausi olisi mahdollisimman pieni katastrofi. Muutama ukko käy varmaan hyvin kaupaksi pleijareiden alla.
Kyllä nyt heti pitäisi alkaa myymään turhakkeita pois, kaikki mitkä vaan sattuisi johonkin kelpaavan, Mitään järkeä ei ole odottaa helmikuulle. nyt sitä säästöä tehtäisiin parin kuukauden palkan säästö on yhtä merkittävä kuin kylmällä kusisi housuihin lämpimikseen.
Faktat on että keskimäärin tarvitaan lähes 100 pistettä suoraan pudotuspeli paikkaan, ja se vaatisi nyt jypiltä yli 2pist/ottelu ja se on lähes mahdotonta. enää haarukassa on sijat 7-10 mikä sekin vaatisi merkittävää muutosta.... mutta mikään ei tällä hetkellä näytä että kurssi kääntyisi, pelissä ei ole pienen pieniä ripauksia paremmasta. nyt reili viikko harjoittelua josta ensi viikon alku menee lomailuun. Varmaan hyvä sekin, Mutta EI JYPn valmennuksesta löydy sellaista viisasten kiveä millä tuo anemisuus pystyttäisiin viikossa muuttamaan, jos siihen olisi joku selkeä visio, se olisi jo tapahtunut.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Oli miten oli, niin kyllä tällä hetkellä JYP kaipaa alakertaan kiekollista osaamista. Lindroosit, Viinikaiset ja Allenit pyörivät tällä hetkellä väärässä sarjassa eikä kokeneesta osastosta ole mitään apua. Omista ei päästä pois kun kiekko polttelee ja vastustaja pääsee katkomaan hyökkäyksiinlähdöt jo puolustusalueella. Mäenpää takaisin ja yksi kappale Newtoneja alakertaan, kiitos. Ei vielä kenkää Merikivelle.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Newton on ilmoittanut, että ei ole tulossa takaisin.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Oli miten oli, niin kyllä tällä hetkellä JYP kaipaa alakertaan kiekollista osaamista. Lindroosit, Viinikaiset ja Allenit pyörivät tällä hetkellä väärässä sarjassa eikä kokeneesta osastosta ole mitään apua. Omista ei päästä pois kun kiekko polttelee ja vastustaja pääsee katkomaan hyökkäyksiinlähdöt jo puolustusalueella. Mäenpää takaisin ja yksi kappale Newtoneja alakertaan, kiitos. Ei vielä kenkää Merikivelle.

Pakiston tarpeista täysin eri mieltä. Listasit juuri ne pakit, jotka ovat mielestäni suorittaneet oman osansa varsin hyvin. Kalteva, Vainio, Honka ja Ikonen - eli ns. kiekollinen pakisto - ovat olleet minun mielestäni todella pahoissa ongelmissa omassa duunissaan, eli helpon syötön antamisessa. Peli nopeutuu, kyllä, mutta helppo syöttö on perkele aina helppo syöttö.

Mitä JYP tällä hetkellä tarvitsee, on peruspakistoa, tai edes rakenteen, johon ns. kiekolliset pakit voivat turvautua. So. heitä se kiekko vittuun pleksin kautta sieltä omista jos et pysty syöttämään. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta ei voi olla, että prosenttikiekko on aivan täysin kuollut.

Jos Newton ei tule: hyvä. Me ei tarvita Newtonia. Me tarvitaan oman pään luutia. Tämä vasen pakki -mallisto on toki vanhentunut, mutta me tarvitaan vikkeliä peruspakkeja. Niiden ei tarvitse tehdä ihmeitä, mutta niiden pitää pystyä olemaan jalalla nopeita, mutta lämpimiä käsiä ei tarvita. Helppo syöttö.

Helppo syöttö.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Vieraista huudellaan. Onhan tämä miesmuistiin huonoin aloitus Jypiltä. Kenkää olis tullu monessa muussa seurassa jo mennä vuosina mutta nyt näyttää pinna olevan pitkä parissa muussakin seurassa. Mut onko teillä sama ongelma kun Tapparassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös