Joe Piskula – saluunan portsari

  • 22 254
  • 75

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Wisconsinin mies, Joe Piskula, liittyi siis TPS:n vahvuuteen tänään. Julkinen salaisuushan tämä siirto jo oli pitkään, joskin ihmettelyä herätti vähän se että julkistus tapahtui nyt vaikka jo kauden avaustilaisuuden jälkeen Turun Sanomatkin listasi Piskulan TPS:n vahvuuteen. Pääasia kuitenkin että siirto toteutui, tämä hankinta tuo Tepsin pakistoon leveyttä, roolitusmahdollisuuksia ja Joe on pelaajana ilmeisesti pidetty kaveri sekä äärimmäisen vahva johtajapersoona.

Viime kausina meno on ollut suhteellisen hyvää. 14-15 pelasi tehollisesti hyvän kauden AHL:ssä toimiessaan Milwaukee Admiralsin kapteenina, pelaten 67 matsia tehoin 1+16=17. Plusmiinus 20 pykälää plussalla. Kausi ennen tuota oli vielä parempi pisteiden muodossa. 2015-16 oli rikkonaisempi, tuolloin toimi puolestaan San Diego Gullsin kapteenina AHL:ssä, tilille vain 43 ottelua. En tiedä minkälaista vammaa tuolla kaudella oli, joku jos tietää niin kertokoot. Kaudeksi 2016-17 Eurooppaan ja SHL:ään, Leksands IF:ään. Leksands oli joukkueena surkea, ja se heijastui Piskulan miinussarakkeeseen. -16 oli paljon siihen nähden ettei aiemmin urallaan ollut käynyt kuin juniorivuosinaan pakkasella yli viiden pykälän verran ja pääosin urallaan saldottanut reippaasti plussaa. Siirto viime kaudella Ilvekseen ja ehjänoloinen kausi siellä (50 ottelua jossa 6 tehopistettä ja +4).

Jäähyminuutteja läpi uran aika vähän pelaajatyyppiinsä nähden, mikä on positiivista. Tepsiin ei kaivata jäähypenkkien kuluttajaa vaan viisasta oman pään luutaa joka osaa mailapuolustamisen jalon taidon. Alivoimaosaaminen myös plussaa ja olen antanut ymmärtää että Piskula oli Ilveksessä alivoimalla oikein hyvä. Muutaman ottelun häneltä viime kaudella nähneenä sanoisin että on Tallinderia rauhallisempi, tekee vähemmän virheitä, mutta ei omaa yhtä suurta upsidea kiekollisessa pelaamisessa vaikka ei kehno kiekollakaan ole. Voisi sanoa ettei ehkä yritä mitään kummallisuuksia vaan pelaa aika rutiininomaisesti kiekolla.

Oman maalin edessä odotan isännän otteita. Tuskin on yhtä viihdyttävä omissa kuin Fraser kiekottomana, mutta juuri tuo tietty viileys ja steriiliys on mielestäni ihan hyvä ominaisuus pelaajalle, eikä myöskään provosoi tuomareita antamaan, saatika vastustajia kalastamaan jäähyjä.

Kaikkiaan hieno hankinta, ja TPS:n puolustus on nyt valmis liigakauteen. Uskon silti että tahtotila on kartoittaa vielä yhtä standardimuotin leveyspuolustajaa top6:een, toivottavasti sellainen saadaan. Loukkaantumisille ei juurikaan ole vielä reserviä.

Piskulasta keskustelut käyntiin tässä ketjussa, sil vous plait. Alla linkki eliteen.

Eliteprospectsin pelaajakortti
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tämä hankinta aiheutti kyllä vahvaakin myhäilyä, kun Piskula spoilattiin jo aikaisemmin joukkuee vahvuuteen. Scissors avasikin Piskulan pelaamista ihan ansiokkaasti jo ylempänä eli kyseessä jykevä all around - puolustaja, joka laittaa joukkueen edun ensimmäiseksi ja on sellainen "kaikessa perushyvä", mutta ei loistakaan missään ominaisuudessa. Mulle Piskula oli jo joitakin kausia sitten tuttu muutaman pelin verran Flamesin organisaatiossa, jossa Piskulan rooli oli the tarunhohtoisessa varsin rajoitettu oman puolustuspään puolustaminen, mutta hoito nuo velvoitteet kelvollisesti. AHL:ssä ja Euroopassa rooli ollut luonnollisesti kiekollisempi ja kyllähän Piskula oli todella vahvistus viime vuoden Ilvekseen ja oletan, että taso ei ole heilahtanut minnekään. Ei tule häikäisemään, mutta ei toivottavasti aiheuttamaan kiroiluakaan katsomossa.

Viimeksi, kun Ilveksestä roudattiin p-amerikkalainen pakki Tepsiin, eli Simon Gysbers, olin todella innoissani. Nyt tuosta on opittu ja otan tämän hieman hillitymmin, mutta kuitenkin hyvin levollisin mielin. Ehkä nyt tiedetään paremmin mitä todella saadaan.

Kyllä tuonne pakistoon yhä menisi se Tallen, mutta se siis voisi olla sellainen loppukesän/alkusyksyn pieni lahja pakistoon......
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ole vähään aikaan nähnyt yhtä huonoa breakouttia mitä Piskula esitti tuossa Kärppien toisessa maalissa. Hohhoijaa ja vielä varakapteeni.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Piskula tosiaan jatkoi samaa rataa kuin CHL-pelissä Müncheniä vastaan. Paljon täytyy parantaa, mutta eiköhän tuo tuosta. Vaikea vaan nähdä kaverin pelissä mitään erityistä, joten kiekollisen sähläyksen sopisi olla minimissä. Tänään oli maalin lisäksi aiheuttaa muutaman muunkin vaaratilanteen.
 

12961

Jäsen
Portsari-nimitys on ainakin täysin naurettava. Joe on pehmeä kuin nallekarhu tai Kukkonen.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Luulin ennakkotiedoista että tämä mies olisi joku upgrade Fraseriin, mutta tähän mennessä ei vielä vakuuta. Paljon saa parantaa ollakseen vahvistus.

Melkoisen hasardi pari, kun yhdistää Piskulan löysyyden ja hitauden ja Lukan harhasyötöt ja yliyrittämisen. No, luottoa on että parasta ei vielä ole nähty.
 

Kesan

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Nashville Predators (sympatiat: Flames, Avs)
Eikös tää peli ollu Piskulan toinen tepsipaidassa? Eiköhän se vielä sieltä paranna, ainakin luottoo on vielä...
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä hieman ottaa päähän tuo pehmeä ja ylikiltti olemus. Päälle sitten ne harhat. Tästä hyvä parantaa tietysti.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Parannettavaa riittää, mutta yksi peli takana, joten annetaan nyt pelaajalle aikaa parantaa.

Eronen on kuitenkin vielä eniten miinuksella pakeista ja EJ:lläkin tilasto miinuksen puolella.
 

iSing

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
Peruspakki Piskula, 34, muutteli juuri Mansesta Ååbuun. Hyppäsi uuteen jengiin. Saatteli osaltaan tyttärensä maailmaan, ihan tuossa äskettäin. Ja muisti sitten, että jossain Artukaisten vtun arolla siirrellään jotain mustaa kumipalaakin. Do I have to, too?

On se, Paskula. Pannaan äkkiä Tampesterin junaan. Olisiko Paukkusen hokkareissa vielä urat?
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Annetaan vielä aikaa, oli se Fraserkin ulapalla alkuun ennen kuin nosti tasoaan.

Vaan eipä olisi eka kerta kun Ilveksestä hankittu pelaaja floppaa heti seuraavalla kaudella Tepsissä. Nimet Gyspers, Seikola, Sointu ja Henri Tuominenkin herättävät meissä ja Ilveksen kannattajissa erilaiset fiilingit varmasti.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
On pakko sanoa, että Tallenin kolmen viime kauden ajan nähty suuruus näkyy tavallaan karusti tämän miehen kohdalla. Tallinder oli aivan eliittiä näkymättömässä kiekottomassa pelissä sijoittumisineen sekä pienine ohjausliikkeineen vailla ryntäilyjä, jotka helpottivat hänen itsensä kuin koko viisikon peliä. Nyt, kun tuo on menetetty, näemme seuraukset Piskulan kohdalla, joka periaatteessa pelaa Tallenin viime kausien tonttia. Sille on syynsä miksi Tallenin plakkarissa 678 NHL-peliä ja Piskulalla niitä on kertynyt 13.

Tallen osasi tehdä jopa tarvittaessa kiekollisia nousuja, jos sille tarpeen näki. Semi-Kankeasti #7 sen teki, mutta teki sen varmasti. Ihan niin kuin kaikki muutkin suorituksensa ja tuo pelillinen varmuus onkin suurin erottava tekijä näiden kahden välillä. Piskulalla kiekko polttaa ja kun paikka olisi viedä itse paine vastustajan alueelle, hän tyytyy vielä siirtelemään kiekkoa jakaakseen vastuuta muille. Syötöt lähtevät Josephiltakin ihan maukkaasti, mutta hieman liikaa polttelee lätkä lavassa, se on sanottava. Tallen osasi prässin allakin pelata ihailtavan eleettömästi Piskulaan verraten. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa tällä kaudella, kun olen "nähnyt" Tallenin edelleen kentällä muistaakseni samalla tuhannesosalla sen olevan Piskula.

Voin olla väärässäkin ja Piskula nousee kuin nouseekin yhdeksi pakiston kulmakiveksi, mutta huolestuttavan paljon tässä on samoja tekijöitä kuin Simon Gysbersin kanssa.

Gormley saapui muonavahvuuteen aika sujuvissa kohdin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Voin olla väärässäkin ja Piskula nousee kuin nouseekin yhdeksi pakiston kulmakiveksi, mutta huolestuttavan paljon tässä on samoja tekijöitä kuin Simon Gysbersin kanssa.

En ole uskaltanut tätä sanoa ääneen itse, mutta pelkään samaa. Piskula ei kuitenkaan ole mikään superflegu, eikä vedä selkä suorana, mutta gysbersmaisia elkeitä on vilautellut. Ja pelko on perseessä eritoten koska tulee Ilveksestä, jossa molemmat vetivät kai ihan hyvin.

Eiköhän tuo surffailu muutu kuitenkin ihan asialliseksi pelaamiseksi ajan myötä? Tovotaan ainakin.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voisiko Piskulalla vaikuttaa vastasyntynyt kotona?

Viekö se peliälyn ja fyysisyydenkin? kyselee toinen suht tuore isä. (Tosin vauva-arjen JA ammattilaisurheilun yhdistämisestä ei ole kokemuksia, Joe nyt ei kuitenkaan ainoa siviilielämän mullistuksen kokenut kiekkoilija ole)

Mies hommattiin tänne isoon rooliin ja rintaan lyötiin vielä A. Tuloksena on puolustaja joka ei taklaa, reagoi hitaasti, kiekollisissa ratkaisuissa on kuin perusjunnu ja välillä painelee jossain hyökkäyksen kärjen mukana, josta aiheutuu vaaranpaikkoja vain omaan päähän. Tällä hetkellä Piskula menee pakkihierarkiassa vain Forren (ja Pylkkäsen) ohi. Kaskinen on ollut vakuuttavampi, ja hänen peluuttamisessaan on tulevaisuudenkin kannalta enemmän järkeä. Saman voisi melkein jo viime ottelun perusteella sanoa Isiguzosta, mutta odotetaan nyt vielä hetki. Näillä otteilla Piskula ei ansaitse paikkaa kokoonpanossa, jos kaikki pakit olisivat terveinä. Ehdottomasti suurin pettymys (pelaamaan pystyneestä) joukkueesta. Toivotaan että parannusta on edessä, vaikkei siitä vielä mitään viitteitä olekaan.

Tuossa kun listattiin Ipasta tulleita pelaajia, herää kysymys onko sieltä koskaan tehty hyvää sainausta(?) Varmasti, mutta nyt ei jaksa alkaa kaivella.

E:
Älkää nyt hyvänen aika unohtako Markoa. Yksi parhaista toisesta seurasta tulleista pelaajista koskaan!

No perskeles, olisi pitänyt edes hieman muistia kaivella. Menköön Mörkö 'poikkeuksena joka vahvistaa säännön' (ennen kuin joku kaivaa toisenkin nimen).
 
Viimeksi muokattu:

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Pitää muistaa lähtökohdat Piskula ulkomaalaisvahvistus jolle ilves fanien mukaan tps tarjosi 180 k kaudesta(ei voi pitää paikansa eihän). Piti olla upprade Markulle. Tällä hetkellä downgrade.
Kaveri pehmeä kun nallekarhu maalille vastustajan kiva tulla kun isäntää ei ole. Heikkinenkin Piskulaan verrattuna hampaaton kanukki, pelaa fyysistä peliä ja paukuttaa sen 15 maalia kauteen.
Valmennulselta voisin olla tässä kohtaa aika laittaa kaveri pariksi peliksi 7 pakiksi tai sanoa suoraan et sun homma on oman maalinedessä ei vastustajan ja tarjota vastustajille makuupaikkoja ei ihme höntyilyä /kiekollista peliä muut hoitaa sen.
Gormley-Heikkinen
Kaskinen-Lukka
E-J-forström/isiguzo
Piskula
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tuossa kun listattiin Ipasta tulleita pelaajia, herää kysymys onko sieltä koskaan tehty hyvää sainausta(?) Varmasti, mutta nyt ei jaksa alkaa kaivella.
Älkää nyt hyvänen aika unohtako Markoa. Yksi parhaista toisesta seurasta tulleista pelaajista koskaan! Ajatella että tuona aikana kun meillä ei ollut minkäänlaista imua, onnistua Arse kaivamaan tällaisen miehen jota edelleen odotan takaisin joka kesä!

Mitä tulee Piskulaan, niin uskon että tämä tästä vielä lähtee. Uudet kuviot alkuun vähän häiritsee, mutta kun joukkue menestyy, kasvaa Piskula vielä täyttämään kyllä saappaansa.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ottaiskohan Ilves takaisin. Viimeistään Erosen palattua ei tälle pujottelukepille ole mitään käyttöä.

Samaa miettinyt. TPS voisi vaikka maksaa palkasta jonkun prosentin jos Ilvekselle kelpaa? Tämä "portsari" kiltein pakki koko rosterissa vastustajan hyökkääjille. Oikea herrasmies. Tietysti maalivahdin voi sillon tällöin käydä ajelemassa ja luottaa että omat av-pelaajat hoitaa siitä seuranneen jäähyn.

Toivottavasti ei ole kallis.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tottakai Ilves ottaisi parhaan puolustajansa takaisin, jos sopuhintaan saisi. Mutta TPS-johto tuskin on yhtä tyhmää sakkia kuin kannattajansa, ja näin ollen ei varmastikaan miehestä luovu vaikka nyt olisi vaikea jakso päällä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitää muistaa lähtökohdat Piskula ulkomaalaisvahvistus jolle ilves fanien mukaan tps tarjosi 180 k kaudesta(ei voi pitää paikansa eihän).

Ilves olisi halunnut pitää Piskulan, mutta hintalappu oli liian korkea. Hintalappuahan nosti vielä se, että tämä ei enää pelaa veropakolaisena.

Mielelläni ottaisin takaisin Ilvekseen, jos hinta on sopiva. Tuskin hän on noin pahasti mennyt pilalle 6 kk:n aikana.

Jännä juttu sinänsä, että myös Gysbers oli Ilveksessä sellainen, jonka jatkoa toivottiin, TPS vei isolla rahalla ja tuloksena oli floppi.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mä olen varmaan nähnyt sitten harhoja, mutta mun silmiin Piskula on ollut juuri sitä mitä pitikin. Liikkuu hyvin ja puolustaa laadukkaasti. Kiekollisena ei ole mikään virtuoosi, mutta kunhan pitää sen puolen yksinkertaisena, niin ei siinäkään ole mitään ongelmia. On Tepsin kolmen parhaan pakin joukossa kevyesti ja ihmetyttää tämä miehen saama nega. Gormley, Piskula ja Lukka ovat todella laadukas kolmikko ja itse olen täysin tyytyväinen noihin kolmeen ukkoon. Esim. Heikkinen on ollut aivan paska viime aikoina, mutta kai sekin täällä käännetään Piskulan piikkiin...
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
vie omalta junnulta paikan, Kaskinen pelaamaan, tps:llä oli viime kaudella timanttinen oman pään isäntä joka veti koko vatustajan hyökkäyskolmikon makuupaikolle jos tarve vaati ja aina taisteli mihin kyvyt riitti.
Toivotaan että Piskula herää horroksesta jos kevään turussa näkee.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Mä olen varmaan nähnyt sitten harhoja, mutta mun silmiin Piskula on ollut juuri sitä mitä pitikin. Liikkuu hyvin ja puolustaa laadukkaasti. Kiekollisena ei ole mikään virtuoosi, mutta kunhan pitää sen puolen yksinkertaisena, niin ei siinäkään ole mitään ongelmia. On Tepsin kolmen parhaan pakin joukossa kevyesti ja ihmetyttää tämä miehen saama nega. Gormley, Piskula ja Lukka ovat todella laadukas kolmikko ja itse olen täysin tyytyväinen noihin kolmeen ukkoon. Esim. Heikkinen on ollut aivan paska viime aikoina, mutta kai sekin täällä käännetään Piskulan piikkiin...
Sanasta sanaan allekirjoitan. Varsinkin miehen liikkumista on miellyttävä katsoa. Eronen oli paras pakki pari matsia ja sen jälkeen mielestäni Piskula pokannut palkinnon. En tiedä mitkä lasit pitää ensi matsiin laittaa että tämän näkisi käänteisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös